Otteluennakko: Kaukana idässä taistellaan jatkopaikasta

Kuopion Palloseura on matkustanut Kazakstanin pääkaupunkiin Nur-Sultaniin UEFA Europa Conference Leaguen 3. karsintakierroksen ratkaisuotteluun FC Astanaa vastaan. Ensimmäisen osaottelun päätyttyä Helsingissä tasan 1-1 sävelet ratkaisuosaan ovat selvät – voittaja etenee viimeiselle karsintakierrokselle saksalaista 1. FC Union Berliniä vastaan.

Ensimmäinen osaottelu Helsingin Olympiastadionilla pelattiin viime viikon torstaina 5. elokuuta. Joukkueiden välinen ensimmäinen näytös oli hyvin odotetun kaltainen – KuPS hallitsi palloa ja kenttätapahtumia, mutta vieraiden vastahyökkäykset olivat jatkuvat uhka kuopiolaisille.

KuPS pelasi Olympiastadionin nurmella kenties kauden parasta peliään. Joukkue oli todella kamppailuvoimainen ja keltamustat onnistuivat lukuisia kertoja riistämään pallon keskialueella. KuPS onnistui myös erinomaisesti tyrehdyttämään FC Astanan taiturimaiset yksilöt Marin Tomasovin, Pedro Eugénion ja kumppanit liki täysin pimentoon. 

Ensimmäisen osaottelun avausjakso oli varsin varovainen ja tunnusteleva molemmilta joukkueilta. Pedro Eugenio väläytti kertaalleen vaarallisuuttaan karkaamalla puolittaiseen läpiajoon, mutta KuPS-vahti Johannes Kreidl nollasi portugalilaisen yrityksen. Toisella puoliajalla KuPS alkoi löytämään tiloja vastustajansa kenttäpuoliskolta ja noita tiloja se myös onnistuneesti käyttikin. Keltamustalla olisi ollut toisella puoliajalla paikkoja useampaankin täysosumaan, mutta Aniekpeno Udohin toisen puoliajan alussa tekemä maali jäi KuPS:lle ottelun ainoaksi. 

Toisen puoliajan viimeisellä vartilla vieraat alkoivat saamaan vahvempaa painetta KuPS:n alueelle ja painostuksen kautta erikoistilanteita. KuPS kesti FC Astanan paineistuksen ottelun viimeisille sekunneille saakka, kunnes epäonnistuneen purkupallon jälkeen vieraiden toppari Eneo Bitri survoi tasoituksen. 

Toisessa ja ratkaisevassa osaottelussa KuPS:n kannalta äärimmäisen tärkeää on onnistua jälleen pitämään FC Astanan laitapelaaminen kontrollissa. Ensimmäisen ottelun loppu myös näytti, että mikäli KuPS joutuu kenttätapahtumissa ottavaksi osapuoleksi ja luopuu pallonhallinnasta, se joutuu vaikeuksiin.

Molemmat joukkueet pelasivat sunnuntaina

Sekä KuPS, että FC Astana pelasivat kilpailullisen ottelun euro-otteluparin välissä, joten selvää lepoetua kumpikaan joukkueista ei saa torstain ratkaisuottelussa. 

KuPS urakoi Veikkausliigassa 2-2 -tasapelin FC Lahtea vastaan kotikentällään Väre Areenalla. Viime viikon ensimmäisestä osaottelusta Astanaa vastaan KuPS teki avauskokoonpanoonsa neljä muutosta. Niba MacDonald nousi avauskokoonpanoon ja Astanaa vastaan topparina pelannut KuPS-kapteeni Nana Boateng otti tutumman paikkansa keskikentällä. Keskikentältä huilivuoroon pääsi euro-otteluissa loistanut Jordan Sebban

Myös molemmat Astanaa vastaan aloittaneet wing-backit aloittivat FC Lahti-ottelun penkin puolelta, kun Henry Uzochukwu ja Daniel Carrillo tekivät tilaa Santeri Haaralalle ja Iiro Järviselle. Kärjessä Aniekpeno Udoh oli kokoonpanosta sivussa ja hänen paikallaan piikissä pelasi Lucas Rangel

FC Astana pelasi sunnuntaina Kazakstanin Cupissa kotiottelun FC Kaysaria vastaan. Kazakstanin Cup pelataan Suomen Cupin tapaisesti siten, että kilpailun alussa pelataan neljän joukkueen lohkoissa, joista kaksi parasta etenee pudotuspeleihin. Astanalla oli yllättäen Kaysaria vastaan pakkovoitto, jonka se onnistui ottamaan Tigran Barsekhyanin maalilla. 

FC Kaysaria vastaan nursultanilaiset vaihtoivat viisi pelaajaa avauskokoonpanoon edellisestä KuPS-ottelusta. Maalivahti Dmitriy Nepogodov antoi torjuntavastuun Aleksandr Zarutskiylle ja Mark Gurman otti keskuspuolustuksessa Zarko Tomasevicin paikan. Abzal Beysebekov pelasi KuPS:aa vastaan keskikentän pohjalla, mutta Kaysar-ottelussa kapteeni otti tutumman oikean laitapakin paikan antaen lepovuoron Antonio Rukavinalle.

Keskikentän keskustan kaksikon Kaysaria vastaan muodostivat Islambek Kuat ja Maks Ebong, joten Valeri Chuperka aloitti ottelun penkiltä. Loukkaantumisesta kärsineen Ebongin paluu kokoonpanoon oli takuulla päävalmentaja Andrey Tikhonovin mieleen ja Valko-Venäjän maajoukkuepelaaja lienee pelikuntoinen tulevassa KuPS-ottelussa. 

Keskushyökkääjänä sunnuntain cup-ottelussa aloitti Abat Ayembetov. Tigran Barsekhyan aloitti ottelun laidalla ja Pedro Eugenio tuli kentälle vaihdosta.

FC Astanan avauskokoonpanoon ei ole odotettavissa suuria muutoksia viikon takaisesta Konferenssiliigan 3. karsintakierroksen avausottelusta. Maks Ebongin toipuminen pelikuntoon nostanee hänet avauskokoonpanoon. Ebong tuo joukkueelleen lisää tulivoimaa varsinkin pallolliseen peliin.

Vaikkei kumpikaan joukkue pääse suoraan hyötymään lepoedusta saa kotijoukkue luonnollisesti etua kotikentästään, varsinkin KuPS:n matkustamisen vuoksi. Vahvana kotijoukkueena tunnettu FC Astana menettää kuitenkin osan suurimmasta kotikenttäedustaan, sillä Astana Arenalla pelataan tekonurmella – samoin kuin Kuopion Väre Areenalla. Kazakstanin vaikean koronavirustilanteen vuoksi ottelu myös pelataan ilman katsojia, joten suurta kansanhurmosta komealle stadionille ei pääse syntymään.

”Me emme pelkää”

Sekä sunnuntaina FC Lahtea, että viikko sitten FC Astanaa vastaan KuPS ei onnistunut riittävän tehokkaasti omissa maalipaikoissaan. Torstaina Astana Arenalla keltapaidoilla ei ole varaa tuhlailla paikkoja, mikäli se mielii otteluparista jatkoon.

Keltamustan päävalmentaja Simo Valakari kertaa viikon takaista ensimmäistä osaottelua ja peilaa sitä ratkaisevaan kamppailuun Nur-Sultanissa:

”Helsingissä ottelu oli todella tasainen. Molemmat joukkueet hieman tunnustelivat toisiaan ottelun alussa. Kontrolloimme ottelua, teimme maalin ja olisimme voineet tehdä useammankin. Uskon, että Kazakstanissa on luvassa myös hyvin tasainen ottelu, joka ratkeaa pieniin asioihin. Hyvän tuloksen saaminen vaatii meiltä huippuottelun ja sellaisen me olemme valmiina pelaamaan”, Valakari luotaa.

Viime ottelun dramaattinen päätös ei ole jäänyt kummittelemaan joukkueen mieliin. Valakarin mukaan joukkueen lähtökohtia myös helpottaa se, että KuPS onnistui itse kampeamaan edellisellä kierroksella FC Vorskla Poltavaa vastaan kahdesti lisäajalla tasoihin. 

”Me olemme saaneet energiaa ottelun loppujen tasoituksista aiemmin ja nyt se etu on vastustajalla. Tiedämme kuitenkin, mitä vastassamme on ja mitä onnistuminen meiltä vaatii. Meidän on pelattava rohkeasti ja oltava tehokkaita maalipaikoissamme. Puolustuspelaaminen on ollut kulmakivenämme pitkään ja siinä meidän on onnistuttava jälleen koko joukkueena”, Valakari miettii. 

FC Astana on skalpeerannut kotikentällään viime vuosina isojakin päänahkoja, kun muun muassa Manchester United kävi häviämässä Astana Arenalla Eurooppa Liigassa. Päävalmentaja tiedostaa joukkoineen, että haaste on iso, mutta kumartelemaan KuPS ei vieraskentälläkään lähde.

”Olemme realisteja ja tiedämme, että isoja joukkueita on käynyt täällä häviämässä. Astana on todella vahva kotijoukkue, mutta me emme pelkää. Luotamme omaan pelaamiseemme ja siihen, että se tuo meille hyvän lopputuloksen”, Valakari päättää.

Mikäli toinen osaottelu on 90 peliminuutin jälkeen tasatilanteessa, edetään 2×15 minuutin mittaiseen jatko-otteluun. Mikäli tilanne on tasan myös jatko-ottelun jälkeen, ratkaisu haetaan rangaistuspotkukilpailusta. Otteluparin voittaja etenee Konferenssiliigan ratkaisevalle neljännelle karsintakierrokselle saksalaista 1. FC Union Berliniä vastaan.

UEFA Europa Conference League 3. karsintakierros, 2. osaottelu FC Astana-KuPS pelataan Nur-Sultanissa Astana Arenalla Suomen aikaa kello 16.00 alkaen.

Voit seurata ottelua suorana lähetyksenä VeikkausTV:sta!