KuPSin kapteeni Aada Nurmi ei peittele pettymystään päättyneeseen kauteen. Neljäs sija jäi kauas tavoitteista, mutta vaikean vuoden keskeltä löytyi myös asioita, joiden varaan tulevaa voidaan rakentaa.
Kun kausi päättyy neljänteen sijaan ja ero mestaruustaisteluun kasvaa odotuksiin nähden suureksi, lopputulosta ei ole syytä kaunistella.
Aada Nurmi sanoo asian suoraan.
– Kaudesta jäi negatiivinen kuva. Neljäs sija ja ennen kaikkea se, kuinka kaukana olimme mestaruustaistelusta, olivat meille iso pettymys.
KuPSin suurin ongelma Briotech Kansallisessa Liigassa oli kenties epätasaisuus. Parhaimmillaan joukkue pystyi vahvoihin esityksiin, mutta hyvää ottelua seurasi liian usein selvästi heikompi suoritus. Nurmen mukaan joukkue ei löytänyt riittävän vahvaa pelillistä identiteettiä, johon se olisi voinut nojata myös hankalampina hetkinä.
– Suorituksemme vaihtelivat todella paljon viikosta toiseen. Meiltä puuttui selkeä pelillinen identiteetti, emmekä saaneet pelaajistostamme parasta irti. Siinä meidän täytyy pystyä tulevaisuudessa parempaan.
Nurmi tarkastelee kautta kriittisesti myös omalta osaltaan. Kapteenina hän ei halua siirtää vastuuta muualle.
– Olen pettynyt myös omaan kauteeni. Suorittamiseni oli liian epätasaista, enkä pystynyt pelaamaan jatkuvasti sillä tasolla, jolla tiedän pystyväni pelaamaan. Kapteenina kannan vastuuta myös koko joukkueen kaudesta.
Vaikeasta kokonaisuudesta löytyi silti ilonaiheita. Erityisesti nuorten pelaajien ennakkoluuloton nousu joukkueeseen vahvisti uskoa siihen, että KuPSilla on paljon laatua myös tuleville vuosille.
Jalkapallo on kuitenkin joukkuepeli. Seuraava askel onkin saada pelaajien vahvuudet näkymään nykyistä paremmin koko joukkueen pelaamisessa.
– Nuoret pelaajat tulivat hienosti mukaan ja osoittivat, että täällä on paljon laatua tuleville vuosille. Joukkueessa on muutenkin paljon hyviä pelaajia. Nyt meidän täytyy saada rakennettua vahvempi kollektiivi ja löytää yhteinen suunta, Nurmi nostaa esiin kauden valoisampia puolia.
Päättyneestä kaudesta jäi Nurmelle käteen muutakin kuin sarjataulukon osoittama pettymys. Kun tulokset eivät vastanneet odotuksia, joukkueen yhtenäisyyttä mitattiin.
Siitä testistä kuopiolaisryhmä selvisi.
– Haluan kiittää erityisesti joukkuekavereitani. Kausi oli todella vaikea, mutta pysyimme vaikeidenkin aikojen keskellä yhtenäisinä. Meillä on ollut myös paljon hauskaa yhdessä. Kausi on ollut monella tavalla ikimuistoinen, vaikka tuloksellisesti emme päässeet sinne, minne halusimme.
Nyt edessä on hetki, jolloin jalkapallon voi päästää hetkeksi taka-alalle. Nurmi tarvitsee aikaa kauden käsittelemiseen ja voimien palauttamiseen, kuten koko KuPSin joukkuekin.
Sen jälkeen katse kääntyy jälleen eteenpäin. Seuraavaan kauteen valmistautuminen käynnistyy aikanaan puhtaalta pöydältä.
– Nyt täytyy ladata akut, nollata tilanne ja ottaa kunnon ”resetti”. Sen jälkeen palaamme raikkaina miettimään, mitä todella haluamme tavoitella ja mitä tavoitteiden saavuttaminen meiltä vaatii. Meidän pitää olla ensi kaudella myös henkisesti valmiimpia, Nurmi linjaa.








