KuPS-kannattajat

KuPS:n otteluissa Keltamustan tukena on laaja kannattajajoukko. Aktiiviset kannattajat kiertävät otteluita Savon sydämestä kauas pohjoiseen ja aina Euroopan kentille asti.

Kuopion Palloseuran kannattajatoiminnan juuret ulottuvat 1960-luvulle – tuolloin perustettiin ensimmäinen KuPS:n kannattajayhdistys Maaningan Kannatusyhdistys.

1970-luvun kulta-aikana alkunsa sai KuPS Supporters Club (KSC), jonka toiminta kuitenkin hiljeni 1980-luvulla

1990-luku oli hiljaiseloa kannatustoiminnassa – liekö vaikea vuosikymmen vienyt uskon pitkäaikaisiltakin kannattajilta?

Keltamustan nousu takaisin pääsarjaan puhalsi myöskin uutta tuulta kannatustoimintaan ja loppuvuodesta 2000 perustettiin Banzai – KuPS:n kannattajat ry. Banzai-ryhmä herättikin laajasti huomiota ympäri Suomen värikkäällä ja äänekkäällä kannatuksellaan.

Banzain toiminta alkoi hiljalleen hiipua ja osa kannattajajoukon nuoresta polvesta erosi ryhmästä. Tämä joukko perusti talvella 2005-2006 uuden kannattajaryhmän KPO Crew’n.

KPO Crew on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa kannattajatoiminnassa. Kotiotteluissa Väre Areenalla kannattajakatsomo on pääkatsomon H-lohkossa. H-lohkossa on myös katsomoanniskelu.