Veikkausliigan otteluennakko: KuPS saa kotikentälleen vastaansa FC Hakan

Kuopion Palloseuran kausi Veikkausliigassa jatkuu keskiviikkona 12. kesäkuuta, kun Valkeakosken FC Haka saapuu KuPSin vieraaksi. Ottelu potkaistaan käyntiin Väre Areenalla kello 18:00.

Huomenna vietetään kansallista Jalkapallopäivää ja samalla Kuopiossa päästään juhlimaan juhlapäivää Veikkausliigaottelun muodossa. Kuopion Palloseura on kutsunut Jalkapallopäivän kunniaksi Pohjois-Savon juniorijoukkueet katsomaan pääsarjajalkapalloa Väre Areenalle.

Viime kaudella FC Haka pelasi useiden vuosien jälkeen jälleen europelejä, mutta tuhkimotarinat jäivät tällä kertaa syntymättä. Valkeakoskelaiset tippuivat heti ensimmäisellä karsintakierroksella ja samalla Veikkausliigassakin joukkue tipahti alemman loppusarjan joukkueeksi. Tälle kaudelle kuitenkin on tehty paljon muutoksia niin valmennuksessa kuin myös pelaajistossa ja alkukausi on ollut positiivinen.

Viime kaudella joukkueet ovat kohtasivat toisensa Veikkausliigassa kahdesti. Kesäkuun alussa osapuolet kohtasivat toisensa Väre Areenalla, jolloin keltapaidat olivat vahvempia lukemin 3–0. Toisessa kohtaamisessa Valkeakoskella joukkueet pelasivat 2–2 tasapelin, joka oli pelaajien reaktioiden perusteella molemmille pettymys.

Pientä lisämielenkiintoa otteluun tuo joukkueiden viimeisin kohtaaminen, joka tapahtui Liigacupin lohkovaiheessa, jolloin Haka voitti vauhdikkaan ottelun lukemin 3–1. Tuossa pelissä Haka onnistui rakentamaan nopeilla vastahyökkäyksillään jatkuvasti vaarallisia maalipaikkoja.

Molempien joukkueiden Veikkausliigakausi on käynnistynyt positiivisesti, vaikkakin Hakan tuloskunto on vaihdellutkin alkukauden aikana. KuPS on pelannut tähän mennessä 11 ottelua, joista kuopiolaiset ovat selvinneet ilman tappioita ja pitävät sarjakärkeä 25 pisteellään. Haka on samalla kuopiolaisille ainoa joukkue, jota KuPS ei ole vielä tällä Veikkausliigakaudella kohdannut.

FC Haka potkaisi kauden käyntiin tappiolla Vaasan Palloseuraa vastaan, mutta sen jälkeen joukkue keräsi seuraavista viidestä ottelustaan 11 pistettä. Tuloskuntoon on kuitenkin tullut pientä turbulenssia, sillä Pirkanmaan derbyssä Haka kärsi ruman 5–0 tappion Ilvestä vastaan. Kaiken kaikkiaan 10 ottelusta joukkue on kerännyt 17 pistettä, joka nostaa valkeakoskelaiset sarjataulukon kuudennelle sijalle.

Ulkomaalaisvalmennuksella kohti uutta nousua

FC Haka yllätti monet viime lokakuun lopulla, kun seura ilmoitti siirtyvänsä ulkomaalaisvalmennuksen alaisuuteen. Valkeakoskelle saapui Iso-Britanniasta kotoisin oleva 43-vuotias Andrew Smith ja apuvalmentajaksi Portugalista kotoisin oleva Sander Guerreiro. Smith on lunastanut lupaukset ainakin kahdessa asiassa: joukkueen pelaaminen on näyttänyt hyvältä ja samalla myös Smith on näyttäytynyt kentän laidalla mustassa puvussa tyylikkäältä valmentajalta.

Numeraalisesti valkeakoskelaiset ryhmittyvät kentälle useimmin muotoon 4-3-3. Joukkueen pelifilosofia rakentuu vahvaan puolustuspelaamiseen ja puolustuksessa joukkue ryhmittyy keskiblokkiin. Valkeakoskelaiset pyrkivät rakentamaan pallonriistoista nopeita vastahyökkäyksiä – aivan kuten jo Liigacupissa nähtiin.

Valkeakoskelaiset ovat alkukaudella puolustuksen lisäksi onnistuneet myös maalinteossa. – joukkue on jäänyt vain kertaalleen ilman tehtyä maalia. Joukkue on tehnyt tähän mennessä Veikkausliigassa 17 maalia 10 otteluun ja näistä maaleista 10 on tullut kaksikolta: Evangelos Patoulidis & Maissa Fall. Vastaavasti Liigacupissa loistaneen Elias Mastokangaan maalitili on vielä tyhjänä, mutta maalisyöttöjä pistetilille on napsunut kolme kappaletta. Maalintekijäkaksikko kertoo myös samalla yhden Hakan vahvuuksista: joukkueen laitapelaaminen on ollut sarjan parhaimmistoa.

Päävalmentaja Jani Honkavaara lähtee peliin luottavaisinmielin

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Jani Honkavaara lähtee luottavaisin mielin huomiseen otteluun ja kehui, että joukkue näyttäytyi valmistavissa harjoituksissa erittäin pirteältä. Katso Super-Honsun haastattelu alta:



Veikkausliigan kotiottelu KuPS – FC Haka huomenna 12. kesäkuuta kello 18:00. Paikalle odotetaan hyvää yleisömäärää ja ennakkoliput ovat menneet hyvin kaupaksi. Varmista parhaat paikat otteluun ja osta liput ennakkoon edullisemmin:

www.tiketti.fi/KuPS