YkkösMatkat ja Kuirin Taksipalvelu turvaavat Kuopion Palloseuran liikkumisen tulevaisuudessa!

Kuopion Palloseura, YkkösMatkat ja Kuirin Taksipalvelu ovat juuri solmineet uunituoreen yhteistyösopimuksen, joka pitää sisällään KuPS perheen liikkumisen kokonaisvaltaisesti.

Viime kaudella alkanut yhteistyö pelaajaliikenteen osalta saa nyt jatkoa kun sopimuksen alle tulee myös joukkueiden kuljetukset ympäri Suomea. Yhteistyö on monivuotinen ja pitää sisällään kumppanibrändien näkymisen laajasti myös KuPsin kotipesässä Väre Areenalla.
Kuopion Palloseuran myynti- & markkinointijohtaja Jukka Voutilainen iloitsee avoimesti alkavasta yhteistyöstä: 

”On ollut ilo tutustua kaimaan ja sitä kautta YkkösMatkojen ja Kuirin Taksipalvelun ihmisiin. Yrityksen lanseeraama palvelulupaus ”Palvelun verran parempi” – on todistettu jo menneen reilun vuoden aikanakin lukemattomia kertoja ja saammekin olla todella onnellisin mielin, että liikumme sitten​ missä päin tahansa me kuljemme turvallisissa ja huolehtivissa käsissä”.


”Viime kaudella alkanut yhteistyö KuPSin kanssa saa jatkoa hienolla tavalla. Liiketoiminnassamme yhteistyön tekeminen eri toimijoiden kanssa paikallisesti on aina ollut yksi toimintamme peruspilareista.  Kuopiolaisena perheyrityksenä koemmekin kunnia-asiaksi olla mukana KuPS-perheessä. KuPS:n ja meidän välinen yhteistyö on osa keltamustaa tarinaa, jossa jännittäviä juonenkäänteitä riittää varmasti myös jatkossa. Toivotamme kaikille KuPSilaisille tsemppiä alkavaan kauteen omaa slogania mukaillen: Hymyä ja hyvää pelimatkaa”, linjaa puolestaan YkkösMatkojen ja Kuirin Taksipalvelun yrittäjä Jukka Kuiri.


YkkösMatkat ja Kuirin Taksipalvelu ovat palvelleet asiakkaita jo vuosikymmenien ajan Kuopiossa sekä maailmalla. Ykkösmatkat on tunnettu ja monipuolinen toimija matkatoimisto puolella kun taas Kuirin Taksipalvelu tunnetaan paikallisesti laadukkaana sekä palvelualttiina taksiyhtiönä. Yhtiöt kuuluvat samaan yritysperheeseen ja muodostaakin kokonaisuutena koko Itä-Suomen monipuolisimman matkatalon, jonka palvelut löytyvät monille tuttujen nimien alta: Ykkösmatkat, Ykkösgolf, Kuirin Taksipalvelu ja Cadillac Taksi.