Veikkausliigan otteluennakko: Veikkausliigan mestaruus ratkeaa Helsingissä

Veikkausliigan pelikausi 2023 saa arvoisensa päätöksen lauantaina 21.10. kun sarjassa toisena oleva Kuopion Palloseura vierailee Bolt Arenalla HJK:n vieraana. KuPS tarvitsee kolmen maalin voiton napatakseen mestaruuden itselleen.

KuPS ja HJK ovat olleet tällä kaudella pistetilanteessa rinnakkain läpi kauden. Kun 26 ottelua on pelattu, HJK on kerännyt itselleen pisteitä 53 ja Kuopion Palloseura 50. Pronssin itselleen varmistanut Vaasan Palloseura on napannut omalle pistetililleen 46 pistettä ennen viimeistä kierrosta. Mitalikolmikko on siis tiedossa, mutta kärkikaksikon sijat ratkeavat vasta päätöskierroksella.

KuPS ja HJK ovat kohdanneet toisensa kaiken kaikkiaan 146 kertaa. Näistä otteluista HJK on voittanut 74 kertaa, keltamusta vastaavasti voittanut 32 ja loput kohtaamiset ovatkin olleet tasapelejä. Jos joukkueiden välistä historiaa katsotaan viimeisen 10 virallisen ottelun otannalla, on KuPS ollut vahvempi – kuopiolaiset ovat voittaneet kolme ja HJK kertaalleen rangaistuspotkukilpailun myötä.

Veikkausliigassa joukkueet ovat kohdanneet kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran oteltiin Väre Areenalla toukokuussa, jolloin KuPS oli 100-v juhlaottelussa vahvempi lukemin 2-1. Toinen kohtaaminen nähtiin runkosarjan päätöskierroksella, jolloin Bolt Arenalla päädyttiin 2-2 tasapeliin.

Kuopion Palloseura lähtee paineettomassa tilassa viimeiseen taistoon

Kuopion Palloseura pääsee kauden viimeisen kohtaamiseen ilman paineita, sillä kolmen pisteen takamatkalta ja huonommalla maalierolla lähtevillä kuopiolaisilla ei ole ottelussa mitään hävittävää. Vastaavasti Helsingin Jalkapalloklubi oli jo muutaman minuutin päässä mestaruudesta, mutta VPS teki ottelun lisäajalla voittomaalin ja piti kuopiolaisten mestaruusunelmat elossa. Hiipiikö klubilaisten niskaan pelko samanlaisesta lipsahduksesta vai kestääkö kantti – se on yksi illan ratkaisevista kysymyksistä.

Ottelu tullaan pelaamaan suuren yleisön edessä Helsingin Bolt Arenalla. Otteluun odotetaan melkein täyttä tupaa, joten tunnelma tulee tuomaan lisää sähköä niin kentälle kuin sen ulkopuolelle. Helsinkiin matkustaa myös suuri määrä KuPS kannattajia ja se tulee varmasti antamaan lisävirtaa kanarialinnuille.

Lähtökohtaisesti hopeinen mitalikin on voitettu mitali kuopiolaisille vaikean kauden jälkeen. Talvikauden aikana vaihtui päävalmentaja Pasi Tuuttiin ja joukkueen rakennus alkoi eittämättä myöhässä. Seuraava päävalmentajan vaihdos nähtiin kolmen pelatun kierroksen jälkeen, kun valmennusvastuun otti itselleen Jani Honkavaara. Lähtökohdat kauteen eivät siis olleet optimaaliset, mutta huikea keltamustasydäminen joukkue on taistellun hienosti läpi kauden. Mestaruuden jääminen Helsinkiin olisi kieltämättä iso pettymys joukkueelle, mutta ei katastrofi.

Joka tapauksessa on selvää, että Veikkausliigan mestaruuspatsas nousee lauantai-iltana Bolt Arenalla, oli se sitten HJK:n tai KuPSin käsissä. Tätä jännitysnäytelmää seuraavat tuhannet suomalaiset jalkapallofanit ja nyt on tärkeää nauttia kauden loppuhuipennuksesta, tarjosi se minkälaisen lopputuloksen tahansa.

”Lauantain ottelu käydään paljon henkisellä puolella”

Kuopion Palloseura lähtee otteluun hieman ”siipirikkoisella” joukkueella, sillä pelikiellossa ovat Gabriel Bispo ja Collins Sichenje. Kaikesta huolimatta päävalmentaja Jani Honkavaara on virittänyt joukkueen henkisen latauksen tappiin ja uskoo yllätyksen olevan mahdollista.

”Tiedostamme, että lauantain ottelu käydään paljon henkisellä puolella, joten tärkeintä on, että luotamme omaan tekemiseemme. Meillä on muutamia asioita, joilla pyrimme yllättämään HJK:n, mutta tärkeintä on, että olemme omia itseämme ja pelaamme vahvuuksillamme”, kertoo Honsu ennakkoon.

Vaikka KuPS lähteekin otteluun ”paineettomassa” tilassa, uskoo Honsu siihen, että kentällä nähdään tarkkaa pelaamista.

”Ottelu voi olla hyvinkin tarkkaa pelaamista, koska panokset ovat niin kovat, mutta uskon, että pelin edetessä vauhtia tulee lisää”, ennakoi Honkavaara.

Kuopion Palloseura kohtaa kauden viimeisessä ottelussa HJK:n Bolt Arenalla lauantaina 21.10. kello 17:00 alkavassa ottelussa. Kohtaamisen voit katsoa suorana joko Ruutu+ palvelusta tai YLE TV2 kanavalta.