Tilastokertauksella kohti mestaruustaistelua

KuPS iskee Veikkausliigan huipennukseen ensi viikolla.

Ennen kuin Kuopion Palloseuran taistelu Suomen mestaruudesta käynnistyy Veikkausliigan Mestaruussarjassa, on hyvä hetki kerrata keltamustien edesottamuksia runkosarjassa.

KuPS aloitti kautensa vierasvoitolla Tampereen Ilveksestä ja kärsi ensimmäisen tappionsa vasta kuudennessa ottelussaan, kun AC Oulu voitti savolaiset kotonaan numeroin 2–0. Tämän jälkeen KuPS pelasi 14 ottelun tappiottoman putken 8. toukokuuta ja 16. elokuuta välisenä aikana. Jaksoon mahtui yhdeksän voittoa ja viisi tasapeliä.

Putken näyttävin tulos nähtiin kenties Helsingin haltuunotossa kesäkuun lopussa, kun savolaiset hakivat Töölöstä 4–0-vierasvoiton. KuPS keräsi HJK:ta vastaan runkosarjan kahdesta kohtaamisesta neljä pistettä maalierolla 5–1.

KuPS oli 20 ottelun jälkeen hävinnyt vain kerran. Runkosarja päättyi kuitenkin kahteen peräkkäiseen tappioon, kun ensin IFK Mariehamn haki pisteet Kuopiosta lukemin 4–2 ja sen jälkeen FC Inter voitti runkosarjan päätösottelun Turussa 1–0. Jälkimmäinen ratkaistiin vasta lisäajan neljännellä minuutilla. KuPS säilytti tappioista huolimatta runkosarjan kärkipaikan pisteen erolla Interiin.

KuPS piti runkosarjassa kuusi nollapeliä ja jäi itse ilman maalia vain kolmesti. Joukkue teki vähintään kaksi maalia tasan puolessa otteluistaan eli 11 kertaa. Kaikkiaan KuPS viimeisteli 38 maalia ja päästi 23.

Keskinäisissä otteluissa KuPSin hankalimmat vastustajat löytyivät hieman yllättäen sarjataulukon molemmista päistä. KuPS keräsi sekä FC Interiä että sarjajumbo IFK Mariehamnia vastaan vain yhden pisteen kuudesta mahdollisesta. IF Gnistanilta KuPS otti puolestaan täydet kuusi pistettä ja HJK:lta neljä.

KuPSin koti- ja vierassaldot olivat poikkeuksellisen tasapainoiset. Kotona Miika Nuutisen suojatit keräsivät 22 pistettä kuudella voitolla, neljällä tasapelillä ja yhdellä tappiolla. Kotikentän maaliero oli 21–14. 

Vieraissa KuPS leimasi puolestaan 21 pistettä kuudella voitolla, kolmella tasapelillä ja kahdella tappiolla. Vierasotteluiden maaliero oli 17–9. Kotona hyökkäys oli tehokkaampi, mutta vieraissa KuPS puolusti paremmin ja päästi keskimäärin vain 0,82 maalia ottelua kohden.

Kun katse kohdistetaan maalintekoon, nousee tilastoista ensimmäisenä esiin Jaime Moreno. KuPS-hyökkääjä teki 20 ottelussa kymmenen maalia ja antoi kolme maalisyöttöä. Peliminuutteja kertyi 1 301, joten Moreno viimeisteli maalin keskimäärin noin 130 minuutin välein ja oli suoraan mukana maalissa sadan minuutin välein.

Kymmenellä osumallaan Moreno naulasi yli neljänneksen KuPSin 38 runkosarjamaalista. Hän laukoi keskimäärin noin 4,9 kertaa täyttä ottelua kohden, joten Moreno oli toistuvasti KuPSin hyökkäysten päätepisteenä. 

Bob Nii Armah teki viisi maalia ja antoi kolme maalisyöttöä. Joslyn Luyeye-Lutumba kirjautti viisi maalia ja kaksi syöttöä, Petteri Pennanen neljä maalia ja kaksi syöttöä sekä Gustav Engvall kolme maalia ja kolme syöttöä. Hyökkäystuotanto ei siis ollut pelkästään Morenon varassa, vaan onnistumisia tuli laajalta rintamalta.

Eniten peliminuutteja keräsi KuPSin maalilla päävastuun kantanut Johannes Kreidl. Itävaltalaismaalivahti pelasi 18 ottelussa täydet 1 620 minuuttia eli jokaisen pelaamansa ottelun alusta loppuun.

Kenttäpelaajista eniten vastuuta sai Clinton Antwi. Ghanalaispelaaja pelasi 20 ottelussa 1 582 minuuttia ja kuului avauskokoonpanoon 18 kertaa. Antwi pelasi noin 80 prosenttia kaikista mahdollisista runkosarjaminuuteista. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy myös pelaajien ottelumääristä. Joslyn Luyeye-Lutumba oli KuPSin ainoa pelaaja, joka esiintyi kaikissa 22 runkosarjaottelussa. Täysi ottelumäärä ei kuitenkaan tarkoittanut täysiä minuutteja: Lutumba aloitti 12 kertaa, tuli kymmenesti vaihdosta ja pelasi yhteensä 1 220 minuuttia.

Seuraavaksi ovat vuorossa uudet tilastot, uudet ratkaisijat ja kauden tärkeimmät ottelut. Veikkausliigan mestaruustaistelu voi alkaa.