Riskejä pelkäämättä – Johannes Kreidl

KuPSin tähtivahti valmistautuu syksyyn luottavaisella mielellä.

Heti haastattelun aluksi hyviä uutisia: Kuopion Palloseuran luottomaalivahti Johannes Kreidl on selättänyt loukkaantumishaasteensa, jota kuluvan kauden matkan eteen on osunut.

– Nyt kaikki on paremmin. Kauteen on mahtunut tilanteita, joissa kipu on ollut läsnä maalilla ja en ole esimerkiksi voinut potkaista kunnolla palloa. Uskon, että ne haasteet ovat takanapäin ja voin keskittyä positiivisiin haasteisiin yhdessä joukkueemme kanssa, kertoo Kreidl.

Haasteet jatkuvat ensi viikolla odotetussa Veikkausliigan Mestaruussarjassa, jonne kuopiolaiset marssivat kärkipaikalta. Piste-eroa toisena olevaan FC Interiin on kutkuttavasti yksi piste.

– Pelit kovenevat ja nyt korostuu se, että mitään ei tule ilmaiseksi. Ei yhtään mitään. Edessä on vain kovia pelejä. Ajattelen henkilökohtaisesti asiaa siten, että edelleen kannattaa ottaa kuitenkin peli kerrallaan, tuumaa kokenut itävaltalaismaalivahti.

– Itse mestaruustaistelusta on vaikea sanoa tässä vaiheessa mitään sen tarkemmin. Viime kaudellahan me lähdimme loppuvaiheeseen neljänneltä sijalta ja voitimme silti mestaruuden. Pidetään keskittyminen omassa tekemisessämme ja ainakaan itse en ole pohtinut muita joukkueita yhtään sen tarkemmin. Olen todella luottavainen siihen mitä me pystymme tulevana syksynä tekemään.

Millaisia yhteisiä nimittäjiä löydät tämän kauden ja viime kauden KuPSin osalta?

– Laatua ja syvyyttä löytyy, kuten tässä tilanteessa pitääkin löytyä. Kun pelaat Veikkausliigaa ja olet myös eurokentillä, niin laajuutta tarvitaan. 

– Siihen olen erityisen tyytyväinen, että ketkä tahansa 11 pelaajaa meillä ottelun aloittaa, niin laatua riittää. Ja olennaista on se, että laatua riittää nimenomaan myös vaihtopenkiltä pelejä ratkomaan eduksemme. Kun peli vaatii laatua, me pystymme siihen vastaamaan, kiittelee Kreidl.

Laatua on löytynyt myös ”Johnnyn” omalta tontilta, kun tilanne on sitä vaatinut. Tästä on pitänyt huolen taistelupari Hemmo Riihimäki.

– Olemme tunteneet Hemmon kanssa vuosia. Tiedämme mitä teemme ja miten arkemme pyörii harjoitusten osalta Joonas Pöntisen johdolla. Hemmo on tehnyt hienosti hommia koko ajan ja olen iloinen hänen puolestaan, kun hän tarttui tilaisuuteensa maalilla. Tämä sektori on kunnossa, painottaa Kreidl.

Entäpä analyysisi omasta pelaamisestasi tähän mennessä?

– Sanoisin, että pelaaminen on ollut solidia. Ainahan sitä voi tietenkin kaikessa parantaa, mutta tietynlainen perustaso on pysynyt tälläkin kaudella laadukkaana. 

– Pidän siitä, että pelitapamme tukee aggressiivista tyyliäni maalivahtina. Pääsen pelaamaan jalalla paljon ja silloin myös riskit kuuluvat asiaan. Kun otan pallon kanssa hallittuja riskejä, vastustajan prässipelaaminen meitä vastaan vaikeutuu merkittävästi. Korkeat riskit, korkeat tulokset, voisi joku sanoa.

KuPSin mestaruustaistelu käynnistyy ensi viikon tiistaina Helsingissä IF Gnistania vastaan. Tosi on kyseessä ensimmäisestä ottelusta alkaen.

Paluu omien kannattajien eteen tapahtuu puolestaan 13. syyskuuta todellisella herkkupalalla, Helsingin Jalkapalloklubin kohtaamisella Väre Areenalla.

– Olemme kokeneet kannattajiemme kanssa paljon ja pysyneet yhdessä vahvoina. Kannattajamme ovat olleet aina tukenamme ja sitä tukea toivon joukkueelle myös Veikkausliigan ratkaisujen alkaessa. Toivon sydämeni pohjasta, että tästä syksystä tulee samanlainen kuin viime syksystä, lähettää Kreidl terveisiään.