Rantalainen ja KuPS yhteistyöhön

Rantalainen ja Kuopion Palloseura ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Pohjana yhteistyölle on molempien yhteinen tahtotila pitkälle ja toimivalle kumppanuudelle, jonka aikana KuPS on valtakunnan kärkeä pelikenttien lisäksi myös taloushallinnon saralla. Yhteistyöllä pyritään luomaan seuran taloushallinnosta tehokas ja toimiva malli, jota voi ylpeänä esitellä myös muille seuroille.

”Rantalaisen kanssa käymissämme keskusteluissa syntyi tunne, että ulkopuolisen toimijan sijaan joukkueeseemme ja KuPS-perheeseen liittyi uusi jäsen. Vakuutuimme myös Rantalaisen henkilökohtaisesta palvelusta ja nopeasta reagointikyvystä muuttuviin tilanteisiin sekä Rantalaisen tahtotilasta kehittää taloushallintoamme entistä toimivammaksi” KuPSin toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kertoo.

“Rantalaisella on halu elää ja integroitua asiakkaidemme arkeen sekä auttaa heitä menestymään toimivien taloushallinnon prosessien kautta. Kuopion Palloseuran määrätietoinen työ, vahva yhteisöllisyyden tunne ja edelläkävijyys toiminnan monella eri tasolla toimivat ajureina meille yhteistyökumppanuuden solmimiselle. On upeaa liittyä osaksi KuPS-perhettä” Rantalaisen asiakkuuksien ja markkinoinnin johtaja Jukka Laamanen sanoo.

Rantalainen

Rantalainen on Suomen suurin tilitoimisto ja tarjoaa palveluitaan yli 1200 asiantuntijan voimin yli 60 paikkakunnalla. Urheiluseurojen taloushallinto ja sen erityispiirteet kuuluvat vahvasti Rantalaisen erityisosaamiseen. Rantalainen on mukana lajiliittojen toiminnassa sekä paikallisessa urheiluseuratoiminnassa kehittäen samalla seurojen taloushallintoa kokonaisvaltaisesti. www.rantalainen.fi