Otteluennakko: Toisen putki katkeaa, kun FC Lahti saapuu Kuopioon

Kuopion Palloseuran kiireinen kesä jatkuu, kun se saa sunnuntaina vastaansa Kuopion Väre Areenalle FC Lahden. Vastakkain on kaksi kovakuntoista joukkuetta, jotka ovat viimeksi hävinneet Veikkausliiga-ottelun toukokuussa.

Upeasti sujuneiden europelien ansiosta KuPS:n kalenteri on kiireinen. Joukkue pelasi viimeksi torstaina Euroopan Konferenssiliigan 3. karsintakierroksen kotiottelunsa FC Astanaa vastaan. Kiirettä ei varsinaisesti helpottanut se, että Kuopion surkeiden stadionolosuhteiden johdosta ottelu jouduttiin pelaamaan Helsingin Olympiastadionilla. Avausottelu kovaa kazakstanilaisjoukkuetta vastaan päättyi 1-1 ja seuraava osaottelu on edessä tulevana torstaina Kazakstanin pääkaupungissa Nur-Sultanissa. 

Heinäkuu oli KuPS:n osalta Veikkausliigassa varsin rauhallinen, sillä keltapaidat operoivat ainoastaan kaksi kotimaan sarjapeliä viime kuussa. Veikkausliigassa KuPS:lla onkin kulkenut komeasti ja KuPS liitää Veikkausliigassa seitsemän ottelun voittoputkessa. Sarjataulukossa KuPS on noussut toiseksi, kun 13 ottelusta kasassa on 28 pistettä. Eroa sarjakärki HJK:iin on 10 pistettä, mutta helsinkiläiset ovat pelanneet kaksi ottelua KuPS:aa enemmän.

Sunnuntain vastustajaa FC Lahtea ounasteltiin tälle kaudelle Veikkausliigan potentiaaliseksi yllättäjäjoukkueeksi ja lahtelaiset ovatkin olleet kauden iloisimpia yllättäjiä. FC Lahti on osoittautunut vaikeaksi voitettavaksi ja Mustien Kuhnureiden tappiottomien otteluiden sarja on venynyt jo 11 peliin. Edellisen kerran FC Lahti on hävinnyt 17. toukokuuta HJK:lle. 11 viimeisestä ottelustaan joukkue on voittanut kuusi ja pelannut viidesti tasan.

KuPS ja FC Lahti kohtaavat toisensa toista kertaa tällä kaudella. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin Lahden Hiihtostadionilla toukokuun 11. päivänä. Vaiherikas ottelu päättyi lopulta KuPS:n 2-4 voittoon. Diogo Tomas ja Santeri Haarala veivät KuPS:n ottelun alussa kahden maalin karkumatkalle, mutta Lahden Chinedu Geoffrey kavensi avausjaksolla. Toisella puoliajalla molemmat osuivat vuorotellen, kun Urho NissiläAltin Zeqiri ja Usman Sale kurittivat vuoroin maaliverkkoa.

FC Lahdella on otteluun lähdettäessä noin viikon mittainen lepoetu KuPS:aan, kun lahtelaiset pelasivat viimeksi reilu viikko sitten voitokkaasti KTP:a vastaan. Odotettavissa on ärhäkäs ja aktiivinen FC Lahti, joka pyrkii pistämään KuPS:n ahtaalle omalla prässipelillään. Selvää on myös, että toisen joukkueen putki katkeaa – joko lahtelaisten tappiottomien otteluiden sarja, tai KuPS:n voittoputki.

Assehnounin saappaat

FC Lahti koki pelillisesti ison takaiskun, kun tähtilaituri Jasin Assehnoun siirtyi heinäkuun puolivälissä Hollannin FC Emmeniin. Alkukaudesta viidesti maalinteossa onnistunut Assehnoun jätti varsinkin viimeiselle kolmannekselle suuret saappaat täytettäväksi. Tehoja odotetaan ennen kaikkea neljä maalia viimeistelleeltä Chinedu Geoffreylta, sekä konkarihyökkääjä Macoumba Kandilta. Kandji on maalannut kolmesti ja tarjonnut kaksi maalisyöttöä.

”Uudeksi Assehnouniksi” Lahdessa odotetaan 21-vuotiasta Altin Zeqiria. Kolmatta kauttaan Lahdessa pelaava Zeqiri on kehittynyt kausi kaudelta kypsemmäksi pelaajaksi, mutta hänen edesottamuksiinsa tarvitaan vielä tasaisuutta. Tällä kaudella kaksi maalia iskenyt Zeqiri näytti myös kauden ensimmäisessä KuPS:n ja FC Lahden kohtaamisessa kyseenalaisempaa puoltaan, kun hän törttöili itsensä suoralla punaisella kortilla suihkuun – minuutti aiemmin hän oli kaventanut pelin lukemiin 3-2.

Lahtelaisten kova kesävire noteerattiin myös Veikkausliigan heinäkuun tähdistöjoukkueessa. Päävalmentaja Ilir Zeneli nimettiin kuukauden valmentajaksi ja tähdistöjoukkueeseen mahtui myös kolme FC Lahden pelaajaa. Kuukauden joukkueeseen valittiin FC Lahdesta ikinuori Kari Arkivuo, keskikentän maestro Javi Hervas, sekä taitava Eemeli Virta.

FC Lahti luottaa pelaamisessaan usein 4-3-3 -muotoon. Pallollisessa vaiheessa joukkue ei ota suurempia riskejä, vaan paineen alla puolustuksesta turvaudutaan usein pitkään avaukseen, jolla haetaan nopeita laitahyökkääjiä Altin Zeqiria tai Arlind Sejdiuta. Vaihtoehtona on avata myös kohdehyökkääjälle, jonka roolin Chinedu Geoffrey ja Macoumba Kandji kantavat erinomaisesti.

Pallottomana FC Lahti on yksi aktiivisemmista joukkueista Veikkausliigassa. Se pyrkii todella korkealla prässillään joko suoraan pallonriistoon lähellä vastustajan maalia, tai pakottamaan vastustajan puolustus pelaamaan pitkällä avauksella. Toisaalta FC Lahti on haavoittuvaisimmillaan silloin, kun vastustaja pääsee pelaamaan organisoidusti sen prässin ohi. KuPS:n ja FC Lahden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa KuPS iski kahdesti positiivisesta tilanteenvaihdosta. 

”Työnteon määrässä emme häviä kenellekään”

Kuopion Palloseuralle otteluruuhkan tuomat kiireet ovat luonnollista ja positiivista jatkumoa komeasti sujuneista euro-otteluista. Joukkueen suurin huomio torstaisen FC Astana-ottelun jälkeen on ollut laadukkaassa palautumisessa, mutta päävalmentaja Simo Valakari luottaa joukkueensa olevan jokaisella osa-alueella valmis kohtaamaan kovavireisen FC Lahden.

”On ihan luonnollista, että kun pelejä tulee näin nopealla aikataululla, niin valmistautuminen on erilaista. Meidän pitää palautua erittäin hyvin ja olla äärimmäisen täsmällisiä siinä, mitä teemme harjoituskentällä. Aikaa on rajallisesti ja meidän täytyy käyttää se tehokkaasti. Siitäkin huolimatta meillä on valmistautumisessa ja analysoimisessa ihan samat rutiinit, kuin ennen jokaista liigapeliä”, Valakari kertoo.

Vierasjoukkue FC Lahtea Valakari luonnehtii vahvaksi ja aggressiiviseksi joukkueeksi, jonka vahvuudet ja heikkoudet tiedostetaan KuPS:n kopissa.

”Lahti on hyvä joukkue, sen näkee jo sarjataulukkoa katsomalla. Heidän pelaamisessaan on selkeää toisteisuutta, eikä joukkue kumartele myöskään yksilötasolla. Saamme vastaamme aggressiivisesti eteenpäin puolustavan joukkueen ja pallollisen pelaamisemme on pakko olla laadukasta, tai muuten joudumme vaikeuksiin. Tiedostamme myös omat iskun paikkamme Lahtea vastaan, mutta kaikki lähtee omasta hyvästä peruspelaamisesta ja korkean perustason ylläpitämisestä”, päävalmentaja arvioi tulevaa ottelua.

Kovassa vireessä niin kotimaan, kuin myös Euroopan kentillä liitävän joukkueen luotsi kertoo myös, että kovan suoritustason ylläpitäminen ei tule ilmaiseksi, vaan se vaatii joka päivä raakaa ja kovaa työntekoa koko joukkueelta.

”Nämä ovat oikeastaan niitä pelejä, joista nautin kaikista eniten. Kaikki odottavat meiltä välipeliä ja vastustaja varmasti haistaa veren, mutta me tiedostamme tilanteen ja tiedämme, että meidän on oltava ottelussa parhaimmillamme. Mitään tekosyitä meillä ei ole europelienkään välissä ja työnteon määrässä emme häviä kenellekään”, Valakari summaa.

Veikkausliigan ottelu KuPS-FC Lahti Kuopion Väre Areenalla sunnuntaina 8.8. kello 18.30. Osta liput ennakkoon www.tiketti.fi ja vältät ruuhkat!