Otteluennakko: KuPS yrittää murtautua moldovalaiseen bussiin

Kuopion Palloseura taistelee jatkopaikasta UEFA Europa Conference Leaguen karsinnoissa torstaina 28. heinäkuuta Moldovan Orheissa. FC Milsami isännöi Palloseuraa kello 19 alkavassa ottelussa, jossa panoksena on jatkopaikka kolmannelle karsintakierrokselle.

KuPS:n ja FC Milsamin välinen ensimmäinen osaottelu pelattiin Kuopion Väre Areenalla viikko sitten torstaina. KuPS hallitsi ottelun tapahtumia käytännössä mielin määrin ja pallonhallinta ottelussa kirjattiin kuopiolaisille peräti 75 prosenttisesti.

Kuopiossa pelatun ottelun 1. puoliajalla keltapaidat hakkasivat päätään moldovalaisten puolustusmuuriin. Heti toisen jakson alkuun KuPS kuitenkin iski Janis Ikaunieksin maalilla johtoon ja näytti kaasuttelevan menojaan. Isännillä oli useita erinomaisia maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui.

Noin tunnin pelin kohdalla KuPS:n Tim Väyrynen pamautti pallon tolppaan ja reilua minuuttia myöhemmin palloa kaivettiinkin KuPS:n maalista, kun Dan Spataru pukkasi nopean vastahyökkäyksen päätteeksi tasoituksen. Milsamin jakson ensimmäisestä hyökkäyksestä tullut maali näytti hieman kipsaavan KuPS:n pelaamista, mutta joukkue toipui ja iski uudestaan johtoon 84. minuutilla Tim Väyrysen toimesta.

Väyrysen osumasta kului vain parisen minuuttia, kun kuopiolaisten puolustus nukkui ja Mamadou Harouna Camara laukoi pallon KuPS-vahti Johannes Kreidlin sormien kautta maaliin. 

Avausosaottelun tasapeli jätti kuopiolaisleiriin kitkerän maun. Terävämmällä viimeistelyllä ja puolustamisella keltapaidat olisivat voineet iskeä FC Milsamin jo osittain kanveesiin, mutta nyt ottelupari on vielä täysin auki. Toki kuopiolaiset voivat lähteä myös vierasotteluun luottavaisin mielin, sillä omaa vahvaa peruspeliään esittämällä keltapaidat tulevat olemaan vahvoilla myös vieraskentällä.

FC Milsamin pelissä tuskin suuria muutoksia

Torstaina reilun 20.000 asukkaan Orhein kaupungin CSR Orhei Stadiumilla tullaan taistelemaan raivoisasti jatkopaikasta. Jatkopaikka oikeuttaa paikan kolmannella karsintakierroksella, jossa vastaan tulee voittaja ottelusta FK Liepaja-BSC Young Boys. Sveitsiläinen suurseura Young Boys lähtee otteluparin ratkaisevaan toiseen osaan suosikkina ja sillä on taskussaan 0-1 voitto Latviassa pelatusta avausosasta.

Toisen osaottelun lähtökohdat ovat edelleen hyvin samanlaiset, kuin ennen 1. osaottelua Kuopiossa. FC Milsami tuskin muuttaa suuresti omassa pelaamisessaan mitään, joskin joukkueen voisi ounastella olevan hivenen aktiivisempi, kuin Kuopiossa. 

Avausosan suurimmat yllätykset moldovalaisilla oli pelaajavalinnoissa, kun kärjessä aloitti yllättäen Sergiu Nazar ja keskikentän pohjalla aivan KuPS-ottelun alla joukkueen vahvuuteen liittynyt Sheriff Tiraspol-laina Aleksandr Belousov.

Lähtökohtaisesti KuPS tulee jälleen ottamaan pallonhallinnan ja ajamaan Milsamin puolustuskannalle. FC Milsamin joukkue on erittäin kokenut valmennusta myöten, eikä joukkue kerää otteluissaan kauneuspisteitä. Moldovalaiset mukautuvat vahvasti vastustajan pelaamisen mukaan ja se pelaa matalalla riskitasolla ottelusta toiseen. 

Kliseisesti ottelun ensimmäinen maali on merkittävässä asemassa. Myös KuPS on näyttänyt, että tarpeen vaatiessa ja positiivista tulosta hakiessaan keltapaidat pystyvät myös pelaamaan tiiviisti puolustaen, kuten joukkue pelasi 1. karsintakierroksen ratkaisevan osan Georgiassa. 

Ratkaisevassa toisessa osassa toki olosuhteet ovat liki täysin erilaiset, mitä ne olivat Kuopiossa ja Milsami nauttiikin ottelussa vahvasta kotikenttäedusta. Kuopiossa KuPS:lla oli puolellaan tasainen tekonurmialusta, tyypillinen suomalainen kesäsää, sekä vastustajan matkarasitus. Orheissa edessä on muhkurainen luonnonnurmi, noin 30 asteen hellekeli, sekä jäsenissä matkarasituksen rippeet. 

FC Milsamin hyökkäyspelin kannalta vaarallisimmat aseet ovat joukkueen laidoilla. Vasemmalla Dan Spataru osui KuPS:aa vastaan Kuopiossa ja oikealla Alexandru Antoniuc pohjusti Spatarun 1-1 tasoitusmaalin. Suuri kysymysmerkki on yhä joukkueen keskushyökkääjävalinta, sillä ykköstykki Sergiu Istrati on ollut sivussa toistaiseksi kesän kaikista europeleistä. 

”Tulemme luomaan riittävästi paikkoja”

KuPS:lla on alla varsin intensiivinen matkustaminen Moldovaan. Matkalle joukkue lähti Kuopiosta maanantaina aamukuudelta ja perillä Moldovan pääkaupunki Chisinaussa keltapaidat olivat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Joukkue pääsi harjoittelemaan keskiviikkona pelistadionilla CSR Orheilla ja jokseenkin muhkuraisella kentällä pallotteli hyvävireinen ja luottavainen kuopiolaisjoukkue.

”Oli hyvä päästä ottamaan jälleen tuntumaa pelistadioniin. Täällä on omalaatuinen tunnelma ja kaikesta pystyy aistimaan, että tämä on Milsamille todellinen kotiluola, jonne vastustajien on vaikea tulla. Nurmikin näyttää oikein hyvältä”, KuPS-luotsi Simo Valakari virnistää.

Myös kuopiolaisten valmennusportaassa uskotaan, ettei moldovalaisjoukkue kotikentälläänkään lähde muuttamaan peliään sen suuremmin.

”He ovat todennäköisesti kotonaan vahvempia, mitä Kuopiossa, mutta uskon heidän lähestyvän ottelua hyvin samankaltaisesti, kuin ensimmäisessä osaottelussa. He edelleen puolustavat tiiviisti ja hakevat paikkoja vastahyökkäyksiin. Tiesimme, että heillä löytyy laatua ja yksilötaitoa hyökkäyspäästä ja sen Milsami näytti myös Kuopiossa. Toisaalta voi myös olla, että kotikentällään he haluavat hyökätä hieman enemmän – silloin meidän täytyy tunnistaa omat tilaisuutemme iskeä tarvittaessa nopeastikin”, Valakari ennakoi ottelun asetelmia.

Ensimmäinen osaottelu Kuopiossa antoi joukkueelle luottamusta myös ratkaisevaan osaan. Savolaiset tietävät, että vahva oma pelaaminen antaa mahdollisuudet selvittää myös kiperä vierasottelu.

”Ennen kaikkea meidän tulee olla kärsivällisiä ja pitää hyvää huolta pallosta. Kenttätasapainon pitää olla kunnossa ja syöttötyöskentelymme täytyy olla tarkkaa. Tarvitsemme myös terävyyttä ja kliinisyyttä maalipaikoissa, sillä europeleissä tehokkuus maalipaikoissa korostuu. Jos et näissä peleissä tee itse paikoistasi, niin vastustaja rankaisee – juuri niin kuin kävi Kuopiossa. Tulemme 90 minuutin aikana luomaan varmasti riittävästi paikkoja, joista teemme tarvittavat maalit”, päävalmentaja luotaa.

UEFA Europa Conference League 2. karsintakierros / 2. osaottelu FC Milsami Orhei – Kuopion Palloseura CSR Orhei Stadiumilla torstaina 28.7.2022 klo 19.00!

Ottelua ei televisioida suomalaisten palveluntarjoajien kautta.