Kuopion Palloseura uudistuu

Kuopion palloseura on saanut valmiiksi kokonaisvaltaisen brändiuudistuksen yhdessä yhteistyökumppaninsa Ahooy Creativen kanssa. Uudistus koskee koko seurayhteisöä ja pitää sisällään vahvan muotokielen sekä ideologian, johon koko seurayhteisö voi nojata nyt ja tulevaisuudessa kaikilla toiminnan tasoillaan.

Kuopion palloseuran myynti- & markkinointijohtaja Jukka Voutilainen paaluttaa, että maailman on korkea aika nähdä, minkälainen suomalaisen huippu-urheilun kruununjalokivi meillä on Savossa käsissämme:

”Olen kokenut oloni ennen kaikkea etuoikeutetuksi, että sain liittyä osaksi KuPS-perhettä ja tulla kehittämään yhtä valtakuntamme perinteikkäintä urheiluyhteisöä. Brändiuudistuksen prosessi oli saatu aluille jo aikaisemmin mutta se oli monen syyn summana hautautunut arkistokaappeihin. Pääsimme todella nopeasti Ahooyn kanssa viime vuoden lopulla takaisin prosessin ytimeen tavoitteena vahva ja tunnistettava visuaalinen muotokieli, sekä ennen kaikkea selkeät toimintaamme ohjaavat arvot”, Voutilainen kertoo.

Olemme tehneet yhdessä Ahooyn timanttisen jengin kanssa sitoutuneesti töitä kokonaisuuden eteen ja olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Palava halumme on nostaa Kuopion Palloseuran kantaviksi arvoiksemme yhteisöllisyyden ja sitä kautta koko perheemme teemoiksi huolenpidon ja rakkauden. Tahdomme ennen kaikkea olla nyt ja tulevaisuudessa tiivis perhe niin sisäisesti koko yhteisömme leveällä rintamalla mutta samalla myös ulkoisesti koko Savon alueella ihmisiä ja tunteita yhdistävänä instanssina”, Voutilainen korostaa KuPS-perheen kärkiviestiä.

”Nyt julkaistussa paketissa visuaalisuus ja mielikuvat korostuvat mutta jalkautamme parhaillaan tätä täysin samaa ideologiaa myös arkeemme missä tahansa liikummekin, olemme yhtä ja haluamme yhdistää. Olen äärimmäisen ylpeä, miten paljon olemme saaneet aikaan yhdessä vain muutaman kuukauden aikana ja samalla erittäin innoissani tulevaisuuden suhteen. Kuten monesti sanotaan, vain taivas on rajana mitä me voimme täällä yhdessä saavuttaa”, päättää Voutilainen.

”Yksi brändiuudistuksen sloganeista EILEN. TÄNÄÄN. HUOMENNA. kiteyttää mielestäni yhteisömme kokonaismerkityksen” toteaa Kuopion Palloseuran junioreiden toiminnanjohtaja Jari Koistinen.

”Nyt jos koskaan on oikea hetki rakkaan seuramme brändiuudistukselle, kun KuPS -perhe on täydellinen tyttöjoukkueiden siirryttyä Pallokissoista viime vuoden marraskuun alussa täydentämään KuPS:n toimintaa.

EILEN – seuramme perustajat, suurmiehet, legendat, seuratoimijat, pelaajat ja talkoolaiset ovat luoneet perustan tälle jo elämänmittaiselle tarinalle, jota

TÄNÄÄN – me kaikki yhdessä kunnioitamme ja yhdessä pelaamalla saamme seurastamme askel askeleelta yhä paremman yhteisön, jotta

HUOMENNA – tulevaisuuden tähdet pystyvät seurayhteisön eri osa-alueilla ottamaan huoletta pallon haltuun ja laittamaan oman sydämensä ja osaamisensa peliin kehittääkseen seuraa yhä paremmaksi.

Tärkeintä ei ole, että ”minä” nousen esille – vaan tärkeintä on, me yhdessä seurana, joukkueena voitamme tai häviämme, me arvostamme ja tuemme toisiamme, me ymmärrämme ihmisyyden merkityksen 

TÄNÄÄN PERHE – AINA PERHE.

KUPS – ELÄMÄNMITTAINEN TARINA – BANZAI

Kuopion Palloseuran mainostoimiston ja yhteistyökumppanin Ahooy Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kekäläinen on myös todella iloinen alkaneesta yhteistyöstä ja tähän asti saavutetuista tuloksista:

”On ollut kunnia päästä tekemään töitä yhdessä yhden suomalaisen jalkapalloilun kulmakiven kanssa. Pitkät perinteet ja syvälle juurtuneet tunnesiteet asettivat brändinrakennukselle raamit, joita kunnioittamalla saimme luvan myös revitellä brändäyksessä. Urheiluseurojen kantama yhteiskuntavastuu ja ennen kaikkea KuPSin alueellinen vaikutus on niin huikea, että käsissämme ollut työ tuntui koko ajan vaikuttavuudeltaan mieltä hivelevältä. On ollut harvinaisen mielekästä seurata sivusta myös KuPSilaisten intoa sitouttaa työhön eri sidosryhmien edustajia. Odotan innolla jo tulevaa kesää ja ennen kaikkea yhteistä fiilistä mitä KuPS tarjoaa meille kaikille”, Kekäläinen iloitsee.

Viikonlopun aikana Kuopion Palloseura tulee näkymään uudella ilmeellä laaja-alaisesti. Brändiuudistuksen viestin kokonaisuudessaan kiteyttäväksi keihäänkärjeksi on luotu yhdessä Alias Creativen kanssa videokokonaisuus. Tämän lisäksi kotisivut sekä sosiaalisen median rajapinnat on luonnollisesti uusittu kokonaisuudessaan. Uutta ilmettä voi tavata näiden lisäksi myös Kuopion katukuvassa sekä tienvarsitauluissa.