Illalla vastassa kansainvälistä laatua

Sabah FK on rakennettu menestymään eurokentillä.

Kun Kuopion Palloseura astelee tutun ryhdikkäänä tiistaina Mestarien liigan 2. karsintakierroksen avaukseen Azerbaidžanin kuumassa euroillassa, kentän toisella puolella odottaa laadukas vastustaja.

Katseiden kohdistaminen Sabah FK:n kokoonpanoon kertoo nopeasti sen, että kyseessä on kansainvälisellä mausteella rakennettu joukkue, joka jahtaa menestystä oman pääsarjan lisäksi kansainvälisillä areenoilla.

Esimerkiksi ensimmäisellä Mestarien liigan 1. karsintakierroksen toisessa osaottelussa Sabah FK:n avauskokoonpanossa oli peräti kymmenen eri kansallisuuden pelaajaa. Näistä Azerbaidžanin omia poikia kaksi.

Sabah iskee peliin kahden kilpailullisen europelin rytmillä. Joukkue kaatoi Mestarien liigan 1. karsintakierroksella The New Saintsin ensin kotona 2–0 ja sitten vieraissa 2–1, yhteismaalein 4–1. Maan pääsarja ei ole vielä alkanut, joten joukkueella on takana KuPSin kohtaamisen alla kaksi virallista kilpailullista ottelua.

Illan isännän monikansallisesta kokoonpanosta löytyy takuuvarmaa eurolaatua. Kalleimmalla hintalapulla Transfermarkt-sivuston mukaan kuopiolaisia yrittää kiusata Puolan maajoukkueessakin uransa aikana 15 kertaa esiintynyt Tymoteusz Puchacz.

Puchacz operoi vasemmalla laidalla ja puolustusvelvollisuuksien lisäksi 27-vuotias pelimies on erittäin hyökkäysorientoitunut laitapelaaja. Puolan poika pelasi 1. karsintakierroksella Sabahin riveissä täydet 90 minuuttia molemmissa osaotteluissa.

Illan isäntien hyökkäyspäässä seurattavien ja ennen kaikkea pysäytettävien pelaajien listalle kuuluu ehdottomasti Ruandan maajoukkuepelaaja Joy-Lance Mickels. 32-vuotias kokenut laitahyökkääjä iski viime kaudella Sabahille 25 ottelussa 19 maalia. Verkot heiluivat myös kertaalleen tämän kesän Mestarien liigan 1. karsintakierroksella.

Kolmas poiminta kotijoukkueen riveistä on kolminkertainen Serbian mestari Veljko Simic. 31-vuotias Simic oli näkyvässä roolissa 1. karsintakierroksella, iskemällä karsintaparissa yhden maalin ja tarjoilemalla myös yhden syötön The New Saintsia vastaan. Ratkaisijan statuksella kentällä operoiva Simic on pelannut urallaan myös yhden maaottelun Serbian paidassa – jossa syntyi myös maali.

Nimet ovat nimiä ja suoritukset kentällä ratkaisevat tänäänkin klo 19 Suomen aikaa alkaen.

Bakun kuuman kostea euroilta on katettu jälleen kerran keltamustia urotöitä varten. Banzai!