Eemil Tanninen, Ibrahim Cisse ja Mohamed Toure (2) maalinteossa tämän iltapäivän harjoituspelissä
Alkavaan Veikkausliigakauteen valmistautuva Kuopion Palloseura pelasi tänään harjoituspelin Lippumäen jalkapallohallissa kohdaten virolaisjoukkue JK Tallinna Kalevin. Kotijoukkue KuPS onnistui voittamaan vauhdikkaan ottelun maalein 4-0 Eemil Tannisen, Ibrahim Cissen ja Mohamed Touren (2) onnistuttua viimeistelyssä heti ensimmäisen puoliajan aikana.
KuPS avasi maalihanat puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Erinomaista kevätkautta pelaava Tanninen tunkeutui päättäväisesti puolustajien ohitse tekopaikkaan ja täräytti pallon voimalla etuylänurkasta sisään: 1-0 (33 min). Hyökkääjäehdokas Toure pääsi heti perään puskemaan näyttävän 2-0-osuman (35 min) ja pian tämän jälkeen hänet taklattiin nurin rangaistusalueella ja pallo tuomittiin pilkulle. Cisse viimeisteli rangaistuspotkusta vuorenvarmasti 3-0 (43 min). Toure onnistui maalinteossa vielä toisenkin kerran ennen taukovihellystä tekemällä päättäväisen tahtomaalin 4-0 (44 min) ja näissä numeroissa mentiin myös tauolle.
Pelitempo pysyi korkeana koko ottelun ajan ja taistelu jatkui tiukkana pelin loppuun saakka. KuPS teki toisella puolikkaalla jälleen useita pelaajavaihtoja ja kaikki käytettävissä olleet pelaajat pääsivät myös pelaamaan tänään. Hieno hetki koettiin tunnin kohdalla, jolloin KuPS:ssa upean uran pelannut hyökkääjä Ats Purje vaihdettiin kentälle viimeisen puolen tunnin ajaksi nykyisen seuransa JK Tallinna Kalevin vaaleansinisessä peliasussa.
Lähderinne: ”Jalka nousi tänään mukavasti ja uusi peliryhmitys toimi sekin mallikkaasti”
Kotijoukkueen peliä johtanut valmentaja Mika Lähderinne oli tyytyväinen oman näyttöottelunsa pelilliseen tasoon. ”Tosi positiivinen fiilis tästä ottelusta jäi. Meillä oli alla kova treeniviikko ja silti jalka nousi tänään mukavasti. Meillä oli tänään myös uusi peliryhmitys käytössä ja sekin toimi mallikkaasti. Tästä ottelusta jäi positiivinen kuva. Peliminuutteja kertyi kaikille ja kaikki mukana olleet pääsivät kentälle pelaamaan”, valmentaja totesi.
”Tämä oli kovatempoinen ja fyysinen peli, jossa oli hyvä vauhti koko ajan. Iso kiitos vastustajalle siitä että saapui tänne asti pelaamaan meitä vastaan, nämä kansainväliset ottelut ovat harvinaisen hienoja kokemuksia kun kaikki kotimaan vastustajat alkavat olla jo niin kovin tuttuja”, Lähderinne sanoi.
Päävalmentaja Jarkko Wiss oli myös tyytyväinen näkemäänsä. ”Tämä oli meille fyysisesti rankka harjoitusviikko, tämän kevään kovin. Henkisesti viikko oli myös kova. Pelaajat olivat tänään hieman vähissä useiden poissaolojen johdosta, tämä oli tosi hieno esitys kaikilta tänään pelanneilta. Tosi iso kiitos kaikille pelaajillemme tästä upeasta sitoutumisesta”, Wiss kiitteli.
KuPS: Johannes Kreidl, Samuli Miettinen, Ibrahim Cisse, Bob Nii Armah, Arttu Lötjönen, Rasmus Tikkanen, Clinton Antwi, Eemil Tanninen, Otto Ruoppi, Mohamed Toure, Saku Savolainen
Pelaajavaihdot:
46 min:
Otto Ruoppi pois / Roobert Tahkola kentälle
60 min:
Bob Nii Armah pois / Samu Koistinen kentälle
Arttu Lötjönen pois / Tatu Hukkanen kentälle
70 min:
Saku Savolainen pois / Otto Ruoppi uudelleen kentälle
78 min:
Clinton Antwi pois / Arttu Lötjönen uudelleen kentälle
JK Tallinna Kalevin avauskokoonpano: Kristofer Käit, Aleksandr Surogin, Ramon Smirnov, Sander Lepp, Taavi Jürisoo, Enriko Kajari, Hugo Palutaja, Daniil Sheviakov, Zachary Sukunda, Taaniel Usta, Habib Famuditimi
Viimeisimmät uutiset
23.01.2025
Matias Siltanen siirtyy Djurgårdeniin23.01.2025
Kotiottelu KuPS - HJK avaa liigakauden 2025