YKKÖNEN: KuPS Akatemia – Ilves/2 2-0 (1-0)

Heidi Leppämäki ja Iida Laakkonen ratkaisivat ensimmäisen voiton Akatemialle

Ykkösessä pelaavan KuPS Akatemian voittotili aukesi sunnuntaina Väre Areenalla hienolla tavalla. Vastustajaksi saapunut Ilves/2 kukistui vahvan peliesityksen jälkeen maalein 2-0. Heidi Leppämäki ja Iida Laakkonen toimivat keltamustan ratkaisijoina ja taitava kuopiolaisjoukkue pääsi ansaitusti juhlimaan tämän sarjakauden ensimmäistä kolmen pisteen pottiaan.

Leppämäki viimeisteli 1-0 jo viiden peliminuutin kohdalla. Tasaväkinen ottelu eteni tiukkana aina loppuminuuteille saakka, kunnes Laakkonen pääsi nostamaan taidokkaan kaaripallon Ilves-maalin takaylänurkkaan: 2-0 (82 min). Akatemiajoukkue pelasi jälleen kerran hyvää jalkapalloa ja koko joukkueen tekemä tunnollinen työ sai viimeinkin ansaitun palkintonsa. Maalivahti Kiia Tefke piti jälleen nollan loppuun saakka.

Al-Musawi: ”Koko joukkueen hyvä työ sai nyt palkintonsa”

”Kyllä on ansaittu voitto. Kokonaisuutena parempi joukkue voitti. Peli oli tiukka, me puolustimme hyvin ja saimme oman pelimme rullaamaan. Joitain heikkojakin hetkiä meillä oli, mutta ne jäivät nyt lyhyiksi ja onneksi peli kääntyi nyt näin. Monesti muulloinkin tällä kaudella me olemme pelanneet tosi hyvin, nyt hyvä työ palkittiin”, päävalmentaja Ali Al-Musawi iloitsi voittopelin jälkeen.

Kärjessä pelaava Leppämäki aiheutti Ilves-puolustukselle paljon hankaluuksia todella vahvalla fyysisellä pelillään. ”Heidi teki tänään tosi hyvää duunia niin pallollisena kuin pallottomanakin. Hän oli vaarallinen pallon kanssa ja myös puolusti hyvin. Hyvä peli koko joukkueelta ja kyllä voittaminen tuntuu tosi hyvältä”, päävalmentaja totesi tyytyväisenä. Kuopiolaisten pelikausi jatkuu viikon kuluttua Raumalla.

KuPS Akatemia: Kiia Tefke, Alli Kokko, Janni Mönkkönen, Milka Kuosmanen, Emma Suominen (46 min Saga Kaikkonen), Niitty Hahl, Sini Riekkinen (56 min Iida Laakkonen), Katarina Niskanen, Aada Lesch (66 min Anniina Tuononen), Annika Pasi, Heidi Leppämäki (88 min Jannica Lintunen)