Veikkausliigan otteluraportti: KuPS taisteli voittoon FC Hongasta

Kuva: Miska Savolainen

Kuopion Palloseura otti viidennen perättäisen voittonsa Veikkausliigassa, kun keltapaidat nappasivat 0–1 (0–0) voiton FC Hongasta. Tiukan taistelun ainoan täysosuman iski komealla puskulla KuPSin kasvatti Urho Nissilä.

Molemmat joukkueet astelivat kentälle kovassa rasitustasossa, sillä kummallekin ottelu oli kolmas viikon sisällä. Espoossa puitteet olivat kuitenkin kunnossa auringon paistaessa ja luonnon nurmikin vihersi kauniisti.

Espoossa nähtiin ensimmäisellä jaksolla hyvin vähän maalipaikkoja ja molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti. Kuopion Palloseura ei onnistunut murtautumaan kotijoukkueen muodon sisälle ja tauolle lähdettiinkin lukemin 0–0.

Toiselle jaksolle astuttaessa oli nopeasti selvää, että ottelun luonne oli muuttunut täysin. Kuopion Palloseura oli himpun verran kotijoukkuetta aktiivisempi, mutta myös FC Honka onnistui lyömään kovempaa painetta keltamustien alueelle.

Ottelun trillerimäiset ratkaisuhetket lähtivät käyntiin, kun kellossa oli 52’ minuuttia. Kanarialintujen uurastus palkittiin, kun kuopiolaiset siirtyivät Urho Nissilän puskumaalilla 0–1 johtoasemaan. Maali syntyi Jasse Tuomisen tarkasta keskityksestä laidalta, johon Nissilä teki upean juoksun ja pisti pallon maaliin yläriman kautta.

Kello ehti vanheta maalin jälkeen vajaat viisi minuuttia, kun tuomari vihelsi FC Hongalle pilkun. Hidastuskuvistakin katsojalle tilanne jäi epäselväksi, mutta tuomio tuli ilmeisesti Axel Widjeskogin käsivirheestä rangaistusalueella. Itävaltalainen KuPS maalivahti Johannes Kreidl kuitenkin torjui upeasti rangaistuslaukauksen ja piti vierasjoukkueen johtoasemassa.

Pelin lopussa KuPS pyrki turvaamaan johtoaan ja jäädyttämään peliä. Kotijoukkue sai vielä pari pientä painostusjaksoa kuopiolaisten alueelle, mutta lisämaaleja espoolaisyleisön edessä ei enää nähty.

Päävalmentaja Jani Honkavaara kehui joukkueen taistelutahtoa

Kuopion Palloseuran pelaajista oli aistittavissa peliruuhkan tuomaa väsymystä ja päävalmentaja Honkavaarakin toteaa pelin olleen haastava.

” Vaikea peli, mutta selvisimme kuivin jaloin Johnnyn huippupelin ja uhrautuvaisen puolustamisen ansiosta.” kertoi Honkavaara.

Honsu alleviivaa, että maalin jälkeen joukkueen ensisijainen tavoite oli puolustaa johtoasemaa.

”Ensimmäiset puoli tuntia oli meiltä kohtuullisen hyvää pelaamista sekä lyhyt vaihe toisen jakson alussa maalin jälkeen. Sen jälkeen tiesimme, että tänään isoin tavoite on puolustaa johtoa. Kreidlin huippupeli ja koko joukkueen puolustaminen hoiti kolme pistettä.” kommentoi Honkavaara ottelua.

Kuopiolaisten ottelu ei ollut tänään kauneimmasta päästä, mutta tulos ratkaisee jalkapallossa.

”Ei kaunista, mutta pakko olla tyytyväinen. Joukkueemme on täynnä sotureita, jotka laittavat kaiken likoon joukkueen puolesta. Pakko myös nostaa hattua pelaajille: Kolme voittoa kahdeksaan päivään, joista yksi HJK:ta vastaan kotona ja kaksi vieraspeliä.” sanoo Honsu haastattelun loppuun.