Veikkausliigan otteluraportti: KuPS nousi takaisin sarjakärkeen!

Kuopion Palloseura otti tärkeät kolme pistettä, kun se otti vakuuttavan 2–0 (1–0) voiton KTP:sta Väre Areenalla. Ottelun sankariksi nousi KuPSin oma kasvatti Arttu Heinonen.

Ennen ottelua oli kysymysmerkkejä keltamustien pelikunnosta, kun joukkue oli tullut takaisin Irlannin reissultaan vasta perjantai-iltana. Otteluruuhkan merkkejä ei kuitenkaan nähty kentällä vaan heti alkuvihellyksestä asti kotijoukkue oli pirteästi mukana pelissä.

Ottelu oli ehtinyt vanheta vain kolme minuuttia, kun pallo vietiin pilkulle Joni Mäkelän käsivirheen takia. Pallon taakse asettui Kuopion Palloseuran oma kasvatti Arttu Heinonen, joka upotti pallon varmasti maalin perukoille.

Draamaa ottelusta ei puuttunut, sillä KTP hankki itselleen oman rangaistuspotkunsa reilut kaksikymmentä minuuttia myöhemmin. Seth Saarinen rikkoi Joni Mäkelää boksin sisällä ja tuomari ei epäröinyt viedä palloa pilkulle. Keltamustien onneksi Johannes Kreidl torjui David Ramadingayen ampuman rangaistuspotkun ja kuopiolaisyleisö hurrasi kuuluvasti Väre Areenalla.

Kuopion Palloseuralla oli maalipaikkoja isontaa johtoaan jo ensimmäisen nelivitosen aikana, mutta tauolle lähdettiin 1–0 lukemissa.

Ottelun toinen täysosuma nähtiin 54. peliminuutin kohdalla. Keskikenttäpelaaja Jaakko Oksanen pisti upean syötön linjojen taakse boksiin Arttu Heinoselle, joka nosti pallon komeasti yli KTP maalivahti Rasmus Leislahden.

Kahden maalin johtoasema toi kuopiolaisten pelaamiseen rentoutta ja kolmatta maalia haettiin kovalla tempolla. Enempää maaleja ei kuitenkaan ottelussa nähty ja Kuopion Palloseura nappasi vakuuttavan 2–0 voiton. Kolmella pisteellä keltamustat nousivat takaisin Veikkausliigan sarjakärkeen.

Katso ottelukooste alla olevalta videolta:

”Todella vaikea valmistautuminen otteluun”

Lehdistötilaisuudessa Kuopion Palloseuran päävalmentaja Jani Honkavaara kertoi, että otteluun valmistautuminen ei ollut helpoimmasta päästä.

”Rehellisesti sanottuna oli todella vaikea valmistautuminen otteluun. Se mikä oli hyvää, sitouduttiin sitä enemmän omaan pelaamiseemme” kertoi Honsu lehdistötilaisuudessa.

Kuopion Palloseura pelasi kymmenen nollapelin tällä kaudella Veikkausliigassa. Honkavaara korostaa, että hyvä puolustus on ollut joukkueen yksi tärkeimmistä rakennuskivistä. Viime otteluissa se ei kuitenkaan ole näkynyt niin vahvasti ja syy on myös selvillä.

”Ehkä voittoputken loppupuolella meillä meni jollain tavalla luottamus omaan puolustamiseen ja itse revittiin sitä auki. Sitä on nyt palautettu takaisin” kertoo Honkavaara toimittajille.

Katso lehdistötilaisuus kokonaisuudessaan KuPSin osalta alla olevalta videolta: