Veikkausliigan otteluraportti: KuPS ja KTP pelasivat tasapelin Kotkassa.

kuva: Mikko Mäkelä

Kuopion Palloseura haki kauden ensimmäisen pisteen Kotkasta, kun keltapaidat pelasivat maalittoman tasapelin vieraskentällä KTP:tä vastaan 0–0 (0–0).


Katso ottelukooste alla olevalta videolta:

Kuopiolaiset matkustivat etelään ottelupäivää edeltävänä päivänä torstaina, ja joukkueen valmistautuminen otteluun oli onnistunut. KuPS tuli otteluun varsin raikkaalla otteella ja keltapaidat painoivat kotkalaisisäntänsä ensimmäisellä nelivitosella tiukoille. Varsinkin keltamustien korkea prässi aiheutti ongelmia KTP:n alakerralle.

KuPS:n pienenä ongelmana alkukaudella on ollut maalipaikkoihin murtautuminen ja sen korjaamiseen päävalmentaja Pasi Tuutti on tehnyt töitä harjoituskentällä. Kuopiolaiset pääsivätkin murtautumaan ensimmäisellä jaksolla muutamia kertoja maalipaikoille, mutta valitettavasti maaleja ei kuitenkaan nähty. Laukauksia kuopiolaiset pistivät tilastoihin kuusi kappaletta, joista kolme painui kohti maalia. Kotkalaisten hyökkäyspelaaminen jäi ensimmäisellä 45-minuuttisella vaatimattomaksi ja tilastotkin sen vahvistavat: vain yksi laukaus ensimmäiseen jaksoon.

Toiselle jaksolle KTP tuli muuttuneena joukkueena kentälle, sillä kotkalaiset pääsivät paremmin otteluun mukaan. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kotijoukkue pääsi rakentamaan parempia tilanteita kuin ensimmäisellä jaksolla. Kuopiolaisten puolustus kuitenkin kesti lyhyen painejakson ja tilanne pysyi 0–0.

KuPS kävi lähellä maalintekoa toisella jaksolla, mutta lopulta kotkalaisten verkot pysyivät tyhjinä. Hyvänä esimerkkinä maalipaikoista oli varsinaisen peliajan loppupuolella Christian Tue Jensenin veto kuudentoista sisältä, mutta KTP:n puolustus torjui pallon juuri ennen maaliviivaa.

Tuomarin vihellettyä pilliin ottelun päättymisen merkiksi oli tulostaululla lukemat 0–0. Tulos tarkoittaa, että molemmat joukkueet avasivat tämän kauden pistetilinsä Veikkausliigassa. Kuopiolaisten kausi jatkuu ensi viikon keskiviikkona 19.4. kello 18:00 kotipelillä FC Honkaa vastaan.

Pasi tuutti näkee joukkueen olevan oikealla tiellä

”Saatiin ottelun alussa kuskin paikka, kun vähän hieno säädettiin prässin muotoa. Lisäksi pystyimme matalamman puolustamisen jälkeen tulemaan tilanneprässin alta pois ja etenemään vaarallisesti. Kuitenkin KTP puolusti riittävän hyvin oman kolmanneksen ja super vaaralliset paikat jäi saavuttamatta. Toisella jaksolla oli tarkoitus hyödyntää KTP:n epätasapainoista puolustusmuotoa vasemmalla ja luoda enemmän maalitilanteita.” kuvailee päävalmentaja Pasi Tuutti ottelua.

Tasapelistä huolimatta Tuutti näkee, että joukkue kehittyy päivä päivältä parempaan suuntaan.

”Keskityimme pääsiäisen aikana paljon pelaamisemme peruskiveen eli puolustamiseen ja se paranikin. Jokainen päivä on meille äärimmäisen tärkeä, jotta saadaan yhteisiä kokemuksia ja pelaavat oppivat paremmin tuntemaan toisemme. Olemme oikealla tiellä meidän toiminnoissa ja tarkentamalla kollektiivista toimintaa yhteisten kokemusten kautta, tulemme saavuttamaan omat tavoitteemme.” kertoo Tuutti joukkueen suunnasta.

KuPS:n kokoonpano KTP-ottelussa:

Johannes Kreidl, Justin Bakker (Collins Sichenje 74’), Ibrahim Cissé, Joona Veteli, Sebastian Dahlström (Christian Tue Jensen 70’), Jasse Tuominen, Anton Popovitch, Henri Toivomäki, Clinton Antwi, Axel Widjeskog, Matar Dieye (Gabriel Bispo 46’)