Veikkausliigan otteluraportti: IFK Mariehamn oli KuPSia parempi Väre Areenalla

Kuopion Palloseura kärsi kauden neljännen tappionsa Veikkausliigassa, kun vierasjoukkue IFK Mariehamn nujersi KuPSin Väre Areenalla maalein 0–1 (0–1).

KuPSin päävalmentaja Jani Honkavaara piti avauskokoonpanon tuttuun tapaansa hyvin samannäköisenä, kuin edellisissäkin Veikkausliigan otteluissa. Joukkueen penkillä nähtiin kuitenkin uusi nimi, kun talvikaudella joukkueeseen liittynyt Onni Viljamaa oli nostettu kokoonpanoon. Viljamaa pääsikin ottelussa suorittamaan Veikkausliigadebyyttinsä, kun saapui kentälle viimeiselle kolmekymmentäminuuttiselle.

Kuopiolaiset tulivat peliin vahvasti ja ottelun käsikirjoituksen mukaisesti vierasjoukkue IFK Mariehamn antoi pallon hallinnan keltamustille. KuPS virittelinkin loistavia maalipaikkoja läpi ottelun.

Pelikellossa oli 18. minuuttia kun Jasse Tuominen pääsi iskemään ahvenanmaalaisten heikkoon syöttöön ja pääsi siirsi itsensä ohi maalivahti Elmo Henrikssonin ohi kuudentoista ulkopuolella. Pieneen kulmaan ajautunut Jasse pisti pallon varmasti kohti maalia, mutta puolustaja Timi Lahti ehti laittamaan jalkansa väliin juuri ennen maaliviivaa.

Vierasjoukkue pääsi myös väläyttämään vaarallisuutensa kun 25. peliminuutin kohdalla, kun vasemmalta laidalta tullut keskitys tuli suoraan maalin eteen ”Ariel ”Tuco” Ngueukamille, joka puski pallon vaarallisesti kohti maalia. Itävaltalaismaalivahti Johannes Kreidl kuitenkin venyi paraatitorjuntaan ja tilanne Väre Areenalla pysyi 0–0:ssa.

Ottelun ratkaisu nähtiin juuri ennen ensimmäisen jakson loppua, kun vierasjoukkueelle vihellettiin rangaistuspotku, josta Tuco rokotti entistä joukkuettaan. Tauolle lähdettiin maalin myötä vieraiden 0–1 johtoasemassa.

Toiselle jaksolle keltamustat muuttivat ryhmitystään ja MIFK aloitti jykevän puolustustaistelun. Tasoitus oli lähellä ja 83. peliminuutin kohdalla kuopiolaisyleisö pääsikin juhlimaan maalia hetken aikaa. Urho Nissilän antamasta vapaapotkusta brassitaituri Gabriel Bispo puski pallon maalin sisään, mutta avustava tuomari nosti lipun ylös paitsion merkiksi. Hidastuskuvista jälkeenpäin katsottuna on vaikea sanoa, oliko Bispo tilanteessa paitsiossa vai ei.

Kovasta yrityksestä huolimatta keltamustat eivät onnistuneet maalin teossa ja näin kolme pistettä matkasi Väre Areenalta saarille. KuPS kuitenkin säilytti paikkansa sarjakärjessä.


Lehdistötilaisuudessa nähtiin onnellinen vierasjoukkue ja pettynyt Honkavaara

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Jani Honkavaara oli lehdistötilaisuudessa mietteliäs.

”Varsinkin ensimmäisellä jaksolla välillä näytti, että tilanne on ihan OK, mutta samalla se viimeinen 10–15 prosenttia puuttui”, kommentoi Honkavaara lehdistötilaisuudessa.

Katso lehdistötilaisuus kokonaisuutena tästä: