Veikkausliigan otteluennakko: KuPS isännöi Vaasan Palloseuraa Mestaruussarjan avauskierroksella

Kuopion Palloseuran Veikkausliigan Mestaruussarja alkaa todellisella huippukamppailulla, kun kuopiolaiset isännöivät kotipelissään huikeassa voittoputkessa olevaa Vaasan Palloseuraa. Ottelu alkaa Kuopion Väre Areenalla sunnuntaina 17.9.2023 kello 16:00.

Kauden huipennukseen syöksytään kutkuttavista asetelmista. Helsingin Jalkapalloklubi johtaa sarjaa 44 pisteellään, mutta KuPS vaanii HJK:n takana yhden pisteen päässä. Mestaruustaistelun kannalta asetelmat ovatkin selvät ja kaikki on vielä kuopiolaisten omissa käsissä. Sarjan kärkikuusikko pelaa oman yksinkertaisen sarjansa Mestaruussarjassa, kun taas runkosarjan kuusi viimeistä joukkuetta pelaavat keskenään Haastajasarjassa.

Ottelun lähtökohdat ovat herkulliset. KuPS hakee täyttä pistepottia ja haluaa samalla katkaista Vaasan Palloseuran 10 voiton putken. Viimeisin tappio Vaasalaisilla on kesäkuussa pelattu FC Honka – VPS ottelusta, jolloin espoolaiset nappasivat täyden pistepotin kotiyleisönsä edessä.

Joukkueet kohtaavat toisensa kolmannen kerran tällä Veikkausliigakaudella. Joukkueiden ensimmäisen kamppailun vei kesäkuussa Vaasassa pelatussa ottelussa KuPS lukemin 0–2, mutta heinäkuun alussa VPS haki oman ryöstöreissunsa Väre Areenalta. Tuolloin ottelun ensihetkillä nähtiin dramaattinen tapahtuma, kun ensimmäisellä peliminuutilla Ibrahim Cissé ajettiin ulos suoralla punaisella.

Bussikuljetukset keskustasta, ilmainen Toriparkki ja etkot Väre Areenalla

Mölymäen tietyömaan vuoksi autolla saapuminen Väre Areenalle joudutaan järjestämään tällä hetkellä kiertoteiden kautta. Tämän myötä KuPS suosittelee, että jätät auton Toriparkkiin ja tulet peliin Savonlinjan futisbusseilla. Futisbussit lähtevät keskustan Intersportin edestä ja bussiin voit toki hypätä ilman auton pysäköintiäkin. Pelin jälkeen pääset samalla kyydillä takaisin keskustaan. Pysäköinti Toriparkkiin ja kyyditykset futisbusseilla peliin ovat sunnuntaina ilmaiset klo 14–20 välillä.

Toriparkissa ota lippu sisäänajossa normaalisti automaatista sunnuntaina klo 14:00 jälkeen ja käytä se maksuautomaatissa ennen poistumista klo 20:00, niin saat pysäköinnin veloituksetta. Moovy-asiakkailla pysäköinnit nollautuvat automaattisesti pysäköinnin päätyttyä. Futisbussit lähtevät Intersportin edestä seuraavasti:

Lähtöajat Intersport pysäkki:

15:00 & 15:10

15:15 & 15:25

15:30 & 15:40

Paluut non-stop pelin jälkeen klo 17:55 alkaen

Paluumatkoja ajetaan 10min välein niin kauan, kuin kyyditettäviä riittää.

Lisäksi Kuopion Palloseura järjestää etkot Väre Areenalla sijaitsevassa Paitsio Pubissa. Etkojen ohjelma alkaa kello 15:00 ja paikalla on mm. Henri Toivomäki kertomassa joukkueen kuulumisia ja vastailemassa kannattajien kysymyksiin. Ohjelmassa on myös kisailua ja tietysti tarjoushinnat aina kello 15:45 asti: esimerkiksi iso olut maksaa etkojen aikana 5 €.

Jos saavut ottelutapahtumaan autolla, katsothan kiertoreitit stadionille alla olevasta kartasta:

Vaasan Palloseura hurjassa vireessä

Huomisen ottelun vierasjoukkue VPS on tällä hetkellä Veikkausliigan kuumin joukkue. Vaasalaiset ovat voittaneet kymmenen edellistä otteluaan, ja tuloksien myötä joukkue nousi neljänneksi runkosarjan päätyttyä. Edellisellä kierroksella VPS vieraili ahvenenmaalla, josta joukkue nappasi 1081 katsojan edessä 1–2 vierasvoiton. Tuolloin vaasalaisista maalinteossa onnistui Bashkirov sekä Peter Goodly.

VPS:n joukkueen vahvuuksiin on kuulunut vahva erikoistilannepelaaminen ja fyysinen kaksinkamppailutaito. Seuran historian pisimmässä pääsarjan voittoputkessa joukkue on tehnyt lukuisia erikoistilannemaaleja, mutta joukkue pystyy rakentamaan maalipaikkoja myös muilla tavoilla. Viime peleissä vaasalaiset ovatkin näyttäneet taitojaan nopeissa hyökkäyksissä, joiden kanssa kuopiolaisten pitää olla huomenna hereillä.

Vähemmän huomiolle valokeilassa jäänyt Vaasan Palloseuran keskuskentän kulmakivi Prosper Ahiabu on pelannut loistavan kauden ja tasapainottanut vaasalaisten peliä läpi kauden. Ahiabun pystyy voittamaan palloja omalle joukkueelle ja tukemaan hyökkäyksiä omalla pallollisella pelaamisellaan.

”Joukkue on valmis Mestaruussarjaan”

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Jani Honkavaara on päässyt keskittymään huomiseen otteluun joukkueen kanssa harjoituskentällä viikon verran. Honsu kokeekin, että oppi on mennyt perille ja joukkue on täysin valmis Mestaruussarjan tärkeisiin kamppailuihin.

”Joukkue on valmis mestaruussarjaan ja tiedostamme, että jokainen ottelu ja jokainen piste on näissä viidessä pelissä arvokas. Menemme peli kerrallaan”, kertoo Honkavaara.

Vaasan Palloseura nousi vaikean alkukauden jälkeen lentoon, jota ei voinut käsikirjoittaa ennen kauden alkua. Ensimmäisen kymmenen kierroksen jälkeen Vaasalaiset olivat keränneet vain kuusi pistettä ja tilanne näytti erittäin huolestuttavalta. Kauden edetessä kuitenkin laiva käänsi kurssiaan ja on VPS on ansaitusti tällä hetkellä sarjan kuumin joukkue. Honkavaara kehuukin vaasalaisten tekemää täyskäännöstä ja varsinkin luottoa omaan tekemiseen.

” VPS jaksoi vaikeina hetkinä luottaa omaan tekemiseensä ja pienet marginaalit alkoivat kääntyä heidän puolelleen. Laadukas joukkue, jonka pelaamisen sapluuna on selkeä”, kehuu Honsu vaasalaisia.

Kokenut valmentaja tietää kuitenkin, miten huominen ottelu käännetään kuopiolaisten voitoksi.

”Pallokontrolli on tärkeää. Hyökkäykset heitä vastaan pitää päättää tehokkaasti ja tasapainoisesti”, kiteyttää Honkavaara haastattelun loppuun.


Veikkausliigan Mestaruussarjan ottelu KuPS-VPS sunnuntaina 17.9.2023 klo 16.00 Väre Areenalla!

Liput otteluun myy www.tiketti.fi. Pääset lippukaupoille painamalla tästä tai alla olevan linkin kautta. Liput Kuopiossa voit ostaa myös Sokokselta, Prismalta ja muista Tiketin myyntipisteistä. Muistathan myös edullisen opiskelijatarjouksen: 5 € pääsylippu Aurinkokatsomoon.