Veikkausliiga siirtää kauden alkua – otteluohjelmaan muutoksia

Jalkapalloliigan hallitus on maanantaina 15.3. kokouksessaan käynyt läpi COVID-19 -tilannetta ja sen vaikutuksia edessä olevaan Veikkausliigakauteen 2021. Hallitus päätti yksimielisesti kauden alun siirtämisestä alkuperäisestä 10. huhtikuuta myöhempään ajankohtaan. 

Päätöksen mukaan Veikkausliigakauden 2021 uusi aloituspäivä on 24. huhtikuuta, jolloin eurocupeihin osallistuvat joukkueet, kuten Kuopion Palloseura, pelaavat kauden avausottelunsa. Sarja jatkuu 2. toukokuuta eteenpäin kaikkien seurojen osalta. Otteluohjelmaan pyritään tekemään mahdollisimman vähän muutoksia. Vain siirtyville kierroksille haetaan uudet ajankohdat. 

Samalla hallitus päätti muutoksista sarjajärjestelmään siten, että kauden päätteeksi pelattava eurolopputurnaus jää pois ohjelmasta, jotta siirretyt ottelut saadaan mahtumaan otteluohjelmaan mukaan. Runkosarjan pelaamista jatketaan 26.9. saakka ja sen jälkeen pelataan loppusarjat. 

– Tämä on paras ratkaisu tässä tilanteessa, kun haluamme mennä terveys ja hyvinvointi edellä ja taata kaikin tavoin yleisölle ja joukkueille turvalliset tapahtumat viime vuoden tapaan. Haluamme pelata mahdollisimman täysimääräisen sarjan, mikä on sekä seuroille että faneille tärkeää, Veikkausliigan puheenjohtaja Kaarlo Kankkunen kertoo.  

– Rajoituksia on voimassa ja kukaan ei voi tietää miten tilanne tästä etenee, mutta uskomme ja toivomme, että nyt tehdyllä ratkaisulla pystymme pelaamaan täysipainoisen ja onnistuneen kauden – toivon mukaan mahdollisimman suurelta osin myös niin, että otteluihin saadaan yleisöä paikalle.  

Veikkausliigan otteluohjelmaan tehtävät muutokset täsmentyvät tulevien päivien aikana.