Tatu Hukkanen monivuotiseen sopimukseen KuPSin kanssa

Kuopion Palloseura on tehnyt monivuotisen pelaajasopimuksen 15-vuotiaan Tatu Hukkasen kanssa.

KuPS ja 15-vuotias Nilsiän Pallo-Haukkojen kasvatti Tatu Hukkanen ovat solmineet monivuotisen pelaajasopimuksen. Nuori lupaus siirtyi kaudella 2018 Kuopion Palloseuran junioripolulle, kun KuPS Ry:n Jouni Pitkänen näki silloin puolustajan pelaavan Toivalassa. Urakehitys Tatulla on ollut nousujohteinen ja viime kaudella toppari pääsi pelaamaan ensimmäiset aikuistenpelinsä KuPS Akatemian riveissä.

Keskuspuolustajana viihtyvä Tatu murtautui viime vuoden aikana myös Suomen U16-omaajoukkueessa ja otteluita nuorisomaajoukkueen puolustuksessa kertyi neljä kappaletta. 190-senttiä pitkä lupaus on sopimukseen Kuopion Palloseuran kanssa erittäin tyytyväinen.

”Todella hyvillä tuntemuksilla liityn Kuopion Palloseuran edustusjoukkueeseen ja pääsen päivittäin työskentelemään ammattilaisten kanssa. Haluaisin tietysti päästä pelaamaan heti paljon, mutta varmasti tällä kaudella se ei vielä ole realistista. Tärkeintä kuitenkin, että pääsee tässä kohti harjoittelemaan edustuksen kanssa ja sitä kautta kehittymään entistä enemmän”, kertoo Hukkanen.

Päävalmentaja Jani Honkavaara näkee Hukkasen erittäin lupaavana pelaajana, joka on nuoresta iästä huolimatta pärjännyt hyvin myös harjoituksissa ja potentiaalinen ensimmäinen ottelu edustuksen mukana voi olla jo lauantaina pelattava harjoitusottelu KuPS – MP.

”Tatu on erittäin hyväraaminen ja lupaava toppari. Hän on nopea ja pystyy puolustamaan isoja alueita. Kehitettävää vielä on pallollisessa pelaamisessa, mutta myös siinä hän on kehittynyt lyhyessä ajassa. Odotamme häneltä vielä lisää kehitysaskeleita, kun yläkoulu loppuu ja hän pääsee vielä säännöllisemmin harjoittelemaan vaativassa ympäristössä”, kertoo Honsu nuoresta lupauksesta.

Tervetuloa Kuopion Palloseuran edustukseen Tatu Hukkanen!