Otteluraportti: KuPS:n voitto lipesi lisäajalla

Kuopion Palloseura pelasi karvaan makuisen tasapelin kazakstanilaista FC Astanaa vastaan Euroopan Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen avausosassa. Helsingin Olympiastadionilla pelattu ottelu päättyi lukemiin 1-1 vieraiden osuessa tasoituksessa ottelun lisäajalla.

Vierasjoukkueen tiedettiin puolustavan tiiviisti ja hakevan omia ratkaisupaikkojaan vastahyökkäyksistä. Pelin iso kuva olikin varsin selvä – KuPS hallitsi palloa, mutta avausjakso oli kohtalaisen tilanneköyhä kentän molemmissa päissä.

Ottelun ensimmäinen kunnon maalipaikka nähtiin vasta ottelun 25. peliminuutilla. Vieraiden liukas hyökkääjä Tigran Barsekhyan pääsi livahtamaan vasemmasta laidasta vetopaikkaan, mutta KuPS-vahti Johannes Kreidl torjui varmasti.

10 minuuttia ennen avausjakson loppua erinomaisen ottelun pelannut KuPS:n Janis Ikaunieks kokeili kaukaa, mutta latvialaisen laukaus viuhui hieman maalin yli.

Ensimmäisen puoliajan toiseksi viimeisellä minuutilla vieraille avautui loistava paikka, kun KuPS sähläsi pallon keskialueella ja Pedro Eugenio karkasi läpiajoon. Portugalilaislaituri haki taka-alanurkkaa, mutta Kreidl venyi upeasti torjuntaan. Hetki tästä KuPS:n Urho Nissilä kokeili rankkarialueen rajalta, mutta matala laukaus karkasi hieman takatolpan ohi.

Toiselle puoliajalle KuPS tuli terävästi. Läpi koko ottelun hurjalla sydämellä taistellut ja kaksinkamppailuita voittanut kuopiolaisjoukkue otti pelin kontrolliinsa ja alkoi löytämään tiloja vierasjoukkueen puolustusmuodosta. 

Palkinto työstä tuli ottelun 54. peliminuutilla. KuPS käänsi pallonriiston jälkeen nopeaan hyökkäykseen oikealta laidalta. Henry Uzochukwun matala hermopallo FC Astanan maalin eteen oli liikaa vieraiden maalivahti Dmytro Nepogodoville ja puolustaja Eneo Bitrille. Kaksikon ihmetellessä toisiaan hyökkääjä Aniekpeno Udoh nappasi irtopallon ja viimeisteli varmasti KuPS:n johtomaalin.

Vain alle minuutti avausmaalista KuPS oli lähellä karata kahden maalin johtoon. Udoh ja Janis Ikaunieks petasivat vetopaikan Uzochukwulle, jonka vasemman jalan laukaus kimposi takatolpasta päätyrajan yli.

Peli eteni keltapaitojen kontrollissa ottelun viimeiselle 20-minuuttiselle. 72. minuutilla vahvasti vasemmalla laidalla hyökkäyksiä tukenut Daniel Carrillo keskitti matalan pallon etutolpalle, mutta Udohin tilalle kärkeen vaihdetun Lucas Rangelin ohjaus livahti hiuksen hienosti etutolpan ohi.

Kaksi minuutti Rangelin paikasta vieraiden Eugenio pääsi toistamiseen yrittämään maalintekoa hyvästä paikasta, mutta tälläkin kertaa Johannes Kreidl venytti loistavasti pallon tielle.

Viimeiselle vartille vieraat saivat otettua enemmän myös pallonhallintaa, mutta KuPS puolusti vahvasti ja uhrautuvasti. Keltaiset pääsivät jälleen kiusallisen lähelle lisäosumaa, kun kentälle vaihdettu Santeri Haarala keskitti vasemmalta takatolpalle nousseelle Rangelille, mutta brassi ei osunut kunnolla palloon.

90-minuuttisen päälle neljäs erotuomari näytti kolmen minuutin mittaista lisäaikaa, jonka aikana vieraat loivat jatkuvaa painetta KuPS:n alueelle. Pelattiin jo ottelun neljättä lisäajan minuuttia, kun yksi lukuisista keskityspalloista nostettiin kuopiolaisten alueelle. Purkupallo jäi pyörimään rankkarialueen sisään ja lopulta avausmaalissa uinunut Eneo Bitri paikkasi virheensä laukomalla pallon KuPS-maalin taka-alanurkkaan. Välittömästi tasoitusmaalin tultua ottelu vihellettiin päättyneeksi ja KuPS koki kirvelevän tasapelin kovan taistelun päätteeksi.

”Nyt kävi näin päin”

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Simo Valakari huokaili ottelun myöhäistä tasoitusta, mutta antoi joukkueelleen ansaitut kehut.

”Totta kai olemme pettyneitä, kun maali tuli ottelun viimeisestä potkusta. Ensimmäisessä osaottelussa et kuitenkaan voi voittaa otteluparia ja Kazakstaniin jäi paljon pelattavaa. Olen jälleen todella ylpeä siitä, miten pelaajamme pelasivat todella laadukasta joukkuetta vastaan. Pystyimme pitämään vastustajan pääosin pois heidän vaarallisista vastahyökkäyksistään ja toisella puoliajalla aloimme itse löytää paremmin tiloja heidän alueeltaan. Kahdessa aiemmassa ottelussa teimme itse tasoituksen lisäajalla ja nyt kävi näin päin”, Valakari miettii.

FC Astana ei tarjonnut KuPS:n päävalmentajalle juuri minkäänlaisia yllätyksiä. Päävalmentajan mielestä joukkueelle jäi jälleen parannettavaa varsinkin ottelun avausjaksolla.

”Astana on laadukas joukkue täynnä hyviä yksilöitä. Pystyimme turhauttamaan heitä pallollisessa pelaamisessamme ja kaksinkamppailuissa, sekä puolustimme selustamme hyvin. Hyvä joukkue tarvitsee aina hyvän maalivahdin ja Johannes (Kreidl) otti tänäänkin pari isoa torjuntaa, joita tarvitsimme. Ensimmäisellä puoliajalla linjojen väliin päästyämme emme tehneet oikeita ratkaisuja. Ottelun lopussa taas meidän olisi pitänyt olla huolellisempia pallon kanssa”, Valakari arvioi.

Helsingin Olympiastadionilla pelattu ottelu keräsi mukavasti yli 1.700 katsojaa, vaikka pelipaikka varmistui vasta tiistaina. Tunnelma stadionilla oli erinomainen läpi koko ottelun ja Valakari jakoikin jälleen kiitosta joukkueen kannattajille.

”Tämä oli kokonaisuudessaan upea ottelutapahtuma. Fanimme ovat aivan fantastisia, he matkaavat ympäri Suomen ja missä vain pelaamme, saamme kovan kannatuksen. Jollain keinolla he varmaan tulevat Kazakstaniinkin, vaikka stadionille ei päästetä katsojia. Oli mahtavaa pelata Stadikalla, tämä oli ehdottomasti Kuopion jälkeen toiseksi paras vaihtoehtomme”, päävalmentaja suitsuttaa.

KuPS elää todellisia härkäviikkoja, kun seuraava ottelu on edessä jo sunnuntaina FC Lahtea vastaan Kuopion Väre Areenalla. Astana-otteluparin toinen ja ratkaiseva kamppailu on edessä viikon päästä torstaina Kazakstanin pääkaupungissa Nur-Sultanissa.

”Veikkausliiga on tärkein kilpailumme. Haluamme menestyä Veikkausliigassa, jotta saamme mahdollisuuden pelata Euroopassa, vaikka ensi kesän europaikka onkin jo varma. Nyt unohdamme hetkeksi Euroopan ja keskitymme täysillä tulevan sunnuntain FC Lahti-otteluun ja teemme kaikkemme, että olemme parhaimmillamme sunnuntaina kotiyleisömme edessä” Valakari päättää. 

KuPS:n kokoonpano FC Astana-ottelussa:

Johannes Kreidl, Taneli Hämäläinen, Henri Toivomäki, Nana Boateng, Daniel Carrillo, Anton Popovitch (76’ Axel Vidjeskog), Jordan Sebban, Henry Uzochukwu, Urho Nissilä (76’ Santeri Haarala), Janis Ikaunieks (88’ Iiro Järvinen), Aniekpeno Udoh (60’ Lucas Rangel)