Otteluraportti: HJK juhli tasapelillä Suomen mestaruutta Väre Areenan ennätysyleisön edessä

Helsingin Jalkapalloklubi kruunattiin Suomen mestariksi Kuopion Väre Areenalla, kun vierailijat hakivat Kuopiosta 1-1 (1-1) -tasapelin Veikkausliiga-kauden päätöskierroksella. Ottelua oli seuraamassa kuopiolaisen urheilun ennätysyleisö 7890 katsojaa.

KuPS lähti otteluun neljän pelaajan alakerralla ja joukkueen perusmuoto kentällä oli 4-2-3-1. KuPS-valmennuksen yllätysveto avauskokoonpanoon oli Iiro Järvinen, jonka edelliset peliminuutit KuPS-paidassa olivat elokuun puolivälistä. HJK:n avaus ei yllätyksiä tarjonnut ja joukkue ryhmittyi kentällä 4-3-3 -muodossa. 

Ottelun ensimmäistä kymmenminuuttista hallitsi HJK. KuPS:lla oli vaikeuksia saada oma pallollinen pelinsä rullaamaan ja vieraat pelasivat aktiivisesti myös pallottomana prässäten isäntien puolustusta. 

Ottelun avausmaali nähtiin pelin 13. minuutilla. Lucas Lingmanin sisäänpäin kiertävä kulmapotku tavoitti takatolpalla vapaana päivystäneen Miro Tenhon, joka puski pallon etunurkasta ohi Johannes Kreidlin.

KuPS ei kuitenkaan hätkähtänyt tappiotilanteesta ja isäntien oma pallollinen pelaaminen alkoi myös vähitellen heräillä. Tasoitusosuma syntyikin varsin nopeasti, kun Jordan Sebban keskitti pallon rangaistusalueelle, Tim Väyrynen pudotti ja Taneli Hämäläinen laukoi pallon HJK-vahti Hugo Keton jalkojen välistä maaliin.

Tasoitusmaalin jälkeen pallonhallinta siirtyi enemmän KuPS:lle, mutta keltapaidat eivät onnistuneet murtautumaan tiiviisti puolustaneen vierasjoukkueen muodon sisään. Ratkaisuja haettiin enemmän kaukolaukauksilla ja keskityksillä, jotka HJK-puolustus selvitti varsin helposti. HJK kyttäili suoraviivaisilla hyökkäyksillään paikkoja KuPS:n puolustuksen selustassa ja jakson loppupuolella vierailla olikin pari kelpo maalipaikkaa, jotka maalivahti Kreidl kuitenkin selvitti.

Toiselle puoliajalle KuPS vaihtoi Santeri Haaralan tilalle Aniekpeno Udohin, ja KuPS siirtyi selkeämmin kahden kärjen taktiikkaan. Toisella puoliajalla HJK otti omasta prässitasostaan lisää pois, mikä antoi kotijoukkueelle entistä enemmän pallonhallintaa. Keltapaitojen pallollinen pelaaminen ei kuitenkaan ollut HJK:a vastaan aivan terävimmillään, eivätkä isännät päässeet selkeille tekopaikoille oikeastaan missään vaiheessa toista puoliaikaa.

HJK panosti toisella jaksolla entistä vahvemmin vastahyökkäyksiin, joissa se olikin vaarallinen. KuPS:n nostaessa omaa riskitasoaan vierailijat pääsivät muutamaan hyvään hyökkäykseen, mutta viimeistään maalivahti Kreidlin torjunnat pitivät lukemat tasoissa. 

Pitkän lisäajan päätteeksi erotuomari Mattias Gestranius vihelsi pelin viimein päättyneeksi ja helsinkiläisjuhlat pääsivät alkamaan kuopiolaisyleisön suureksi pettymykseksi.

”Fantastinen kausi, vaikka nyt harmittaakin”

Ottelutapahtuma Kuopion Väre Areenalla oli jokaiselle paikallaolijalle takuulla ikimuistoinen kokemus. 1980-luvulta peräisin ollut Kuopion Pallotovereiden eli Koparien nimissä ollut vanha Kuopion yleisöennätys meni myös komeasti uusiksi.

Suuria tunteita ja lopulta karvaan pettymyksen maun jättänyt loppuhuipennus kirkastuu mielissä varmasti ajan myötä. Kauden 2021 hopeamitali oli KuPS:lle jo viides peräkkäinen mitalisija Veikkausliigassa. Keväällä voitettu Suomen Cup, sekä upeat europelit ynnättynä viimeiseen 21 Veikkausliiga-otteluun ilman tappiota ansaitsee vähintään erinomaisen arvosanan.

”Pelasimme 21 ottelua peräkkäin ilman tappiota, mutta siltikään emme voittaneet mestaruutta. HJK pelasi vielä pykälän verran meitä paremman kauden ja he ansaitsevat ison arvostuksen. HJK ansaitsi todella mestaruutensa”, kehaisi KuPS:n päävalmentaja Simo Valakari mestaruuden vienyttä HJK:a.

Luonnollisesti päävalmentajan päällimmäinen tunne ottelun päätyttyä oli pettymys ja tyhjyys, mutta hän antoi myös ansaittua kunniaa joukkueellensa upeasta kaudesta.

”Tyhjä fiilis tietenkin on tällaisen pelin jälkeen. Pettymys on iso, mutta samanaikaisesti on pakko olla ylpeä kaikista, jotka ovat olleet osa tätä tarinaa. Me pelasimme aivan fantastisen kauden, vaikka nyt harmittaakin”, Valakari kertoo.

Kuopion Palloseura kiittää kauden päätyttyä yleisöä, yhteistyökumppaneitaan, talkoolaisia, sekä kaikkia, jotka ovat olleet joukkueen ja seuran takana pelikaudella 2021. Nyt on aika hengähtää hetki, kunnes kaikki viritetään kohti uutta pelikautta 2022.

Kiitos!

KuPS:n kokoonpano HJK-ottelussa:

Johannes Kreidl, Felipe Aspegren, Diogo Tomas, Paulo Ricardo, Taneli Hämäläinen, Anton Popovitch, Urho Nissilä, Iiro Järvinen (62’ Janis Ikaunieks), Jordan Sebban (72’ Arttu Heinonen), Santeri Haarala (46’ Aniekpeno Udoh), Tim Väyrynen