Otteluraportti: Heinosen kaksi maalia tahditti KuPS:n selvään voittoon KPV:sta

Kuopion Palloseura jatkoi hyviä otteitaan, kun se kaatoi harjoitusottelussa Kokkolan Palloveikot maalein 4-1 (3-1). Ottelu pelattiin Kuopion Keskuskentän tuulisella jalkapallostadionilla suljettujen ovien takana. Ottelun hahmo oli kaksi maalia viimeistellyt Arttu Heinonen.

KuPS tuli otteluun vahvasti ja otti ensiminuuteista lähtien ottelun komentoonsa. Pallo liikkui hyvin pelaajalta toiselle, mutta ensimmäiseen varttituntiin keltapaidat eivät onnistuneet rakentamaan yhtään huippupaikkaa.

Ensimmäisen vartin jälkeen KPV sai hetkellisesti pelin hallintaansa ja se onnistui ottamaan pitkän pallonhallintajakson. Ottelun avausmaali syntyikin ironisesti juuri tämän pitkän hallintajakson päätteeksi – vieraiden kannalta surullisesti. Adam Vidjeskog menetti pallon keskialueella ja Urho Nissilä vapautti oikea-aikaisen pystyjuoksun tehneen Arttu Heinosen. Heinonen sijoitti varmasti pallon ohi KPV:n maalia vartioineen Miika Töyrään

Maalin jälkeen KuPS heilutti jälleen tahtipuikkoa ja Keltamustan paineistus tuotti joukkueelle lukuisia erikoistilanteita. 31. minuutilla Nissilän antama kulmapotku kimpoili KPV-pelaajien kautta omaan maaliin ja KuPS siirtyi kahden maalin karkumatkalle. 

Kaksi minuuttia myöhemmin pallo oli jälleen kokkolalaisten maalissa. KuPS käänsi nopeaan hyökkäykseen ja pallo pelattiin Santeri Haaralalle. Haaralan tarkka pystypallo tavoitti hyökkäykseen nousseen Saku Savolaisen, joka jatkoi takatolpalla väijyneelle Arttu Heinoselle. Aralla oli helppo työ putata pallo vieraiden reppuun.

KPV kavensi pari minuuttia ennen ensimmäisen puoliajan loppua. Diogo Tomas rikkoi rangaistusalueella KPV:n Santeri Mäkistä ja rikettä seuranneesta rankkarista vieraiden kapteeni Charalampos Chantzopoulosonnistui upottamaan kavennusosuman ohi hyvin mukana olleen KuPS-kassari Johannes Kreidlin.

Toisella puoliajalla pelin iso kuva pysyi avausjaksolla nähdyn kaltaisena. KuPS hallitsi pelitapahtumia ja pyrki prässäämään pääosin lyhyillä avauksilla peliä avaavaa vierasjoukkuetta. 

Ottelun loppunumerot 4-1:een iski 10 minuuttia aiemmin peliin tullut Eetu Rissanen. Saku Savolainen keskitti oikealta laidalta korkean pallon, eikä maalivahti Töyräs onnistunut nostamaan palloa väljemmille vesille. Vahvaa pre-seasonia pelaava Rissanen sijoitti irtopallon maaliin ja KuPS:n jälleen kolmen maalin johtoon.

Ottelun viimeinen varttitunti oli ajoittain hyvin kaukana jalkapallon riemujuhlista, eikä kentällä enää enempää urotekoja nähty. Näin KuPS nappasi ansaitun kotivoiton.

”Pääsimme harjoittelemaan murtautumista”

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Simo Valakari on edelleen kokematta ensimmäistä tappiotaan keltapaitojen peräsimessä. Valakarin alaisuudessa KuPS on pelannut yhteensä 12 ottelua – näistä kuopiolaiset ovat voittaneet 11 ja pelanneet kerran tasapelin. 

Valakarin mukaan KPV-ottelu toimi hyvänä harjoitustapahtumana joukkueelle:

”Voitto oli totta kai hyvä asia ja saimme jälleen jaettua useille pelaajille minuutteja. Meille tämä ottelu antoi ennen kaikkea hyvää harjoitusta viimeisen kolmanneksen murtautumiseen”, Valakari kommentoi.

Pääsiäisen jälkeinen viikko on KuPS:n vuoden tärkein viikko, sillä Suomen Cupin välieräottelu on edessä 10. huhtikuuta. Välieräparit arvotaan tulevana viikonloppuna, jolloin myös selviää pelataanko ottelu koti- vai vieraskentällä.

”Palautellaan tämä ottelu ja maanantaina on edessä seuraava harjoitusottelu JIPPOa vastaan. Sen jälkeen katseet kohdistetaan täysillä edessä odottavaan cupin välierämatsiin. Siitä tulee varmasti hieno ottelu, ihan sama mikä joukkue vastaan tuleekaan”, Valakari päättää.

KuPS:n kokoonpano KPV-ottelussa:

Johannes Kreidl, MacDonald Niba (60’ Jiri Nissinen), Henri Toivomäki, Diogo Tomas, Daniel Carrillo, Saku Savolainen, Nana Boateng (80’ Axel Vidjeskog), Anton Popovitch (80’ Jordan Sebban), Urho Nissilä (60’ Tommi Jyry), Arttu Heinonen (60’ Philip Hellqvist), Santeri Haarala (60’ Eetu Rissanen).