Otteluennakko: KuPS kohtaa FC Interin Veikkausliigan avauskierroksella

Veikkausliigakausi 2023 alkaa huomenna keskiviikkona 5. huhtikuuta. Kuopion Palloseura isännöi sarja-avauksessa viime vuoden tapaan FC Interiä Kuopion Väre Areenalla kello 18:00 alkavassa ottelussa.

Joukkueet lähtevät kauden avaukseen mielenkiintoisista lähtökohdista. FC Inter on kokenut jälleen suuria muutoksia viime kaudesta: päävalmentaja on vaihtunut ja pelaajistossa on nähty muutoksia. Liigacupissa nähtiin kuitenkin muutoksista huolimatta vahvaa tekemistä ja turkulaiset etenivät aina välieriin saakka.

Kuopion Palloseuran muutokset ovat olleet myös ihmisten huulilla. Suurimpana uutisena varmasti oli päävalmentajan vaihtuminen, kun Pasi Tuutti nappasi joukkueen vastuulleen. Pelaajalistassa on myös nähty muutoksia ja varsinkin puolustuksen johtavissa pelaajissa on nähty vaihtuvuutta. Muutoksista huolimatta KuPS eteni Liigacupissa välieriin asti, jossa kaatui HJK:lle rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Viime kaudella Veikkausliigassa joukkueet kohtasivat kolmesti sekä kerran Suomen Cupissa ja Liigacupissa. Liigacupissa keltamustat taipuivat FC Interille, mutta sen jälkeen KuPS voitti kaikki neljä keskinäistä kohtaamista. Ikimuistoisin kyseisistä voitoista kannattajillemme oli varmasti Suomen Cupin loppuottelu, jonka KuPS voitto 1–0 Gabriel Bispon upealla maalilla.  

Interin päävalmentaja vaihtui jälleen tälle kaudelle

FC Interin viime kauden loppusijoitus Veikkausliigassa oli viides ja Suomen Cupissa pelaajat saivat kaulaansa hopeiset mitalit. Menestys ei ilmeisesti kuitenkaan ollut riittävää ja turkulaisseura antoi Miguel Graulle potkut viime vuoden syyskuussa. 37-vuotiaan Graun visiitti turkulaisseurassa jäi alle vuoden mittaiseksi.

Joukkuetta valmentaa nykyisin 50-vuotias Jarkko Wiss. Viimeksi Veikkausliigassa Wiss on nähty Ilveksen peräsimessä kausilla 2016–2021. Tamperelaislähtöinen Jarkko pelasi omalla pelaajaurallaan useissa Veikkausliigaseuroissa ja ulkomaalaisseuroissa sekä maajoukkueotteluita kertyi yhteensä 45 kappaletta.

Valmennuksen lisäksi muutoksia on nähty myös FC Interin pelaajistossa. Lähteneiden pelaajien listaan kuuluu mm. Aleksi Paananen, Benjamin Källman, Tobias Fagerström ja Robert Sierra. Siilinjärveltä kotoisin oleva Paananen ehti edustaa Interiä neljä kautta, mutta jatkossa Aleksi edustaa Veikkausliigassa Helsingin Jalkapalloklubin värejä. Benjamin Källman, joka lukeutui sarjan parhaimpiin hyökkääjiin, siirtyi pelaamaan puolaan Cracovian riveihin.

Luonnollisesti Inter on lähteneiden pelaajien tilalle hankkinut myös uusia pelaajia. Keltamustille viime kaudelta tuttu Iiro Järvinen löytyy nykyisin myös turkulaisten pelaajalistalta. Interin kannalta yksi tärkein palainen tulevan kauden kannalta on kuitenkin seurassa jatkava Petteri Forsell ja hänen taiturimaiset läpisyöttönsä, joista maaleja on useasti tehty.

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Pasi Tuutti lähtee otteluun luottavaisin mielin

Katso Päävalmentaja Pasi Tuutin ja keskikenttäpelaaja Joona Vetelin mietteet kauden avausottelusta alla olevalta videolta.

Veikkausliigan avauskierroksen ottelu KuPS-FC Inter Kuopion Väre Areenalla keskiviikkona 5. huhtikuuta kello 18.00. Stadionin portit avataan kello 17. Mikäli et pääse paikan päälle, voit katsoa ottelua suorana Ruutu+ palvelusta.

Pääsyliput otteluun pystyt hankkimaan tästä:

https://www.tiketti.fi/kups-fc-inter-vare-areena-kuopio-lippuja/89341?b=1