OTTELUENNAKKO: KuPS – HPS la klo 14.15

Kuopion Palloseura jahtaa Kansallisen Cupin välieräpaikkaa Väre Areenalla

Ensimmäistä kertaa pelattavan Kansallisen Cupin alkulohkovaihe on pelattu loppuun ja nyt edessä on tämän uuden talvikausikilpailun loppuhuipennus. Kahdeksan parasta joukkuetta on edennyt omista alkulohkoistaan pudotuspelivaiheeseen, joka alkaa tulevana viikonloppuna. Kuopion Palloseura pelaa oman puolivälieräottelunsa lauantaina 18.3. saaden vastaansa Helsingin Palloseuran. Puolivälieräottelu pelataan Väre Areenalla kello 14.15 alkaen, peliä voi seurata myös livestreamin kautta: https://www.youtube.com/watch?v=u1uu7bocjsU

Yleisöllä on vapaa pääsy lauantaiseen HPS-otteluun. Yksiosainen puolivälieräottelu taistellaan lopulliseen ratkaisuunsa saakka, tarvittaessa aina rangaistuspotkukilpailun kautta. Ottelun voittaja etenee jatkoon cupin välieriin, jotka pelataan ensi viikonloppuna neljän parhaan joukkueen voimin. Välierävastustaja ottelun voittajalle tulee olemaan joko Tampereen Ilves tai Åland United ja välieräottelu tullaan pelaamaan arvontatuloksen mukaisesti joko Tampereella tai Maarianhaminassa.

Vastus tulee nyt kovenemaan cupin loppukierroksilla

Kuopiolaiset selvittivät vaivattomasti oman helpohkon alkulohkonsa. Joukkue hallitsi selvin ottein jokaista pelaamaansa neljää ottelua tehtaillen yhteensä peräti 40 osumaa. Oma maaliverkko pysyi puhtaana jokaisessa alkulohkopelissä. Joukkue pääsi toteuttamaan omaa aktiivista pelitapaansa ja jatkossa vastus tulee nyt kovenemaan, kun muita liigajoukkueita alkaa tulla vastaan cupin loppusuoralla.

”Alkulohkovaihe vahvisti meidän omaa itseluottamustamme ja me pääsimme hiomaan otteluissa omia monipuolisia hyökkäysmallejamme. Nyt meillä on vastassa kevään ensimmäinen liigatason mittari siitä, miten oma kokonaisuutemme toimii kun joudumme välillä puolustamaan. Alkulohkon osalta olen tyytyväinen tietysti tehokkaaseen maalintekoon ja aivan erityisesti siihen, ettei taso tippunut missään vaiheessa. Nyt nähdään, miten me pystymme takomaan koko pelin kun mittarina on toinen liigajoukkue” KuPS-valmentaja Ollipekka Ojala arvioi lauantaisen ottelun merkitystä.

Vahvistunut HPS ottaa isoja kehitysaskeleita eteenpäin

KuPS-joukkue lähtee lauantaina tavoittelemaan välieräpaikkaa omaan monipuoliseen pelitapaansa luottaen. ”Neljän joukkoon me tottakai pyrimme. Omassa kuplassa on menty tiiviisti tämän vuoden ensimmäiset 11 viikkoa ja nyt on tosi mukava kohdata muita liigajoukkueita. HPS on uusiutunut isosti ja on nyt kovempi kuin viime vuonna. Joukkue on monipuolistunut ja vahvistunut laadukkaiden pelaajahankintojen ansiosta ja he ottavat varmasti nyt askeleita eteenpäin. He voittivat tässä cupissa Åland Unitedin vieraskentällä ja ovat tehneet hyvää työtä viime vuosien aikana. Uskon heidän jopa nousevan mukaan liigan mitalikamppailuun”, Ojala huomauttaa.

HPS on vahvistunut talven aikana merkittävällä tavalla. Nuoret taitopelaajat Matilda Kataja, Milla Himberg, Milla Lehtomaa ja U17-maajoukkuepelaaja Jutta Angeria ovat liittyneet legendaarisen helsinkiläisseuran riveihin. Amerikkalainen keskikenttäpelaaja Natalie Higgins siirtyi ”Hopsiin” Rovaniemeltä ja 143 liigapeliä pelannut Annika Haanpää siirtyi hopeamitalijoukkue HJK:sta. Kolme Suomen liigamestaruutta saavuttanut Tia Painilainen on HPS:lle todella kova pelaajavahvistus ja joukkueessa pelaa kolme tuttua ex-kuopiolaistakin: keskikenttäpelaaja Elisa Lemettinen, maalivahti Iina Rautiainen ja hyökkääjä Anna-Stina Simonen taistelevat nykyisin HPS:n riveissä. Lauantain pelistä tuleekin takuulla paljon kovatasoisempi voimainkoitos helpohkoihin alkulohkopeleihin verrattuna.

Cup-mestaruus ratkeaa huhtikuun alun finaalissa

Meneillään oleva Kansallinen Cup pelataan loppuun tiiviillä aikataululla. Välierät ovat ohjelmassa viikonloppuna 25.-26.3. ja loppuottelu on määrä pelata viikonloppuna 1.-2. huhtikuuta. Subway Kansallisen Liigan pelikausi alkaa lauantaina 15. huhtikuuta. Kuopiolaisten tiukkatahtinen pre-season alkaa olla pian loppusuoralla ja joukkue vetää vielä yhden tiukan treeniviikon (vko 12) ennen uuden liigakauden alkamista.

”Viikko 12 on meidän pre-seasonin viimeinen kova viikko, sen jälkeen alkaa rauhallisempi loppuherkistelyvaihe. Tällä pelaajaryhmällä me lähdemme liigakauteen ja parhailla pelataan lauantaina. Puolustaja Liina Nora ei pelaa vielä lauantaina ja hyökkääjä Aino Kröger on todennäköisesti poissa myös. Sopivin kokoonpano laitetaan lauantaina kentälle jatkopaikkaa metsästämään”, päävalmentaja sanoo.