OTTELUENNAKKO: KuPS – HJK la klo 15.00

Liigan kärkijoukkueet kohtaavat lauantai-illan harjoituspelissä Lippumäessä

Subway Kansallisen Liigan uuteen pelikauteen valmistautuva Kuopion Palloseura jatkaa tämän kevään harjoituspelejään lauantaina Lippumäen jalkapallohallissa. Maineikas HJK saapuu vastustajaksi kello 15.00 alkavaan otteluun, johon yleisöllä on vapaa sisäänpääsy. Peliä pääsee seuraamaan livenä myös Savon Sanomien suoran nettistriimin välityksellä.

KuPS ja HJK kohtasivat viime kauden aikana kaikkiaan viisi kertaa, joista KuPS voitti kaksi, HJK voitti samoin kahdesti ja viides kohtaaminen päättyi tiukkaan tasapeliin kääntyen rankkarikisan kautta lopulta sekin Klubin voitoksi. Värikkäissä jännitysnäytelmissä tapahtui yhtä sun toista ikimuistoista. Liigassa KuPS voitti kolmannen Suomen mestaruutensa HJK:n sijoituttua hopealle. Seurojen väliset Veikkausliigapelit ovat kohonneet vuosien varrella suomalaisen huippujalkapalloilun klassikko-otteluiksi ja sama hieno kehitys on nyt vähitellen toteutumassa myös naisten puolella.

”HJK-ottelu on erinomainen tasonmittari tässä vaiheessa pelikautta”

Joukkueiden välinen kaksintaistelu tulee jatkumaan tälläkin kaudella entistäkin tiukempana ja tästä tullaan saamaan nyt lauantaina ensimmäistä esimakua. ”Kovia harjoitusmatseja tarvitaan ja nyt sellainen saadaan. HJK oli viime vuonna tosi kova vastus KuPS:lle voittaen kolme kohtaamista viidestä. Me tunnemme Klubin valmentajat hyvin ja on kiva kohdata heidät. Molemmat joukkueet luovat pelissä varmasti painetta toisilleen ja kova HJK-ottelu on erinomainen tasonmittari myös meille tässä vaiheessa”, päävalmentaja Valtteri Kumpuniemi pohtii lauantaisen pelin asetelmia.

Uudet KuPS-pelaajat maalivahti Meri Hämäläinen, puolustaja Tuuli Viinikka sekä keskikenttäpelaajat Tao Stark ja Aada Nurmi pääsivät tekemään viime lauantaina omat ensiesiintymisensä KuPS-joukkueessa. Kanadalaispuolustaja Kaela Hansen liittyi tämän viikon maanantaina joukkueen pelaajavahvuuteen ja hän tulee ajan kanssa pikkuhiljaa mukaan joukkueen pelikuvioihin.

Klubi on edelleen vahvistanut rivejään tälle kaudelle ja kuopiolaiset tulevatkin saamaan nyt arvokasta tuntumaa ja hyvää kokemusta kovan paineen alaisena pelaamisesta. KuPS-joukkueen valmennusjohto pyrkii nopeuttamaan joukkueen hyökkäyspelaamista tietyissä pelitilanteissa ja tämän onnistumista päästään jälleen testaamaan lauantain harjoituspelissä.

Kovan prässin purkamiseen pitää löytää oikeat keinot

”HJK pyrkii prässäämään kovaa ja korkealta ja sellaisessa pelissä meidän on pystyttävä löytämään ne oikeat hetket edetä myös suoraviivaisemmin. Espoossa me saimme hyvän aloituksen tälle pelikaudelle ja nyt me haemme sille jatkoa. Samojen pelillisten asioiden äärellä me edelleen olemme ja Honka-pelistä me saimme tärkeää informaatiota, mitä kehittää. Nyt lauantaina saamme taas tietää missä mennään tällä hetkellä. Tässä vaiheessa me keskitymme ensisijaisesti siihen mitä me itse teemme”, päävalmentaja muistuttaa.

HJK on suomalaisen naisjalkapalloilun ylivoimainen ykkönen 23 Suomen mestaruudellaan ja 17 cup-voitollaan. Seura yhtiöitti viime vuonna naisten liigajoukkueen toiminnan omaksi yksikökseen pyrkien vahvistamaan visiotaan olla pohjoismainen huippuseura, joten kilpailu kotimaan liigakentillä tulee nyt kovenemaan entisestään.