KuPS kaatoi MP:n Go On Cupin finaalissa

Kuopion Palloseura sai joulukuun harjoituskaudelle vahvan lopun, kun joukkue voitti Mikkelin harjoitusturnauksen finaalissa MP:n maalein 3-0 (1-0).

Kuopiolaiset taukojohtoon vei rangaistuspotkusta Arttu Heinonen. Toisella puoliajalla testijaksolla ollut virolaishyökkääjä Aleksandr Šapovalov iski kahdesti ja näin kuopiolaisten kalenterivuosi 2021 päättyi voitokkaasti.

Mikkelin Palloilijoita vastaan KuPS:n maalissa aloitti Hemmo Riihimäki. 4-3-2-1 -muodostelmassa puolustuslinjassa pelasivat vasemmalta lukien Felipe Aspegren, Tony Miettinen, Diogo Tomas ja Axel Vidjeskog. Keskikentän triona keltamustan peliä pyörittivät Arttu Heinonen, Gabriel Bispo, sekä Anton Popovitch. Kärjessä aloittaneen Santeri Haaralan alapuolella palloa jakoivat Joona Veteli, sekä Kristian Andersen.

KuPS pelasi Mikkelissä laajalla ryhmällä ja joukkueessa vastuuta jaettiin tasaisesti. KuPS teki turnauksen kahdessa ottelussaan yhteensä seitsemän maalia, päästäen omiinsa yhden kaapin. Maalivastuu jakaantui myös tasaisesti, kun yhteensä kuusi keltapaitaa onnistui turnauksessa maalinteossa.