Kuopion Palloseura ja puolustaja Daniel Carrillo pelaajasopimukseen

Kuopion Palloseura vahvistaa puolustustaan, kun venezuelalainen Daniel Carrillo (25) liittyy joukkueen riveihin kaksivuotisella pelaajasopimuksella. Pelaaja saapui Kuopioon maanantaina ja Carrillo liittyi tänään joukkueen harjoitusvahvuuteen oltuaan alkuviikon koronakaranteenissa.

Deportivo Laran kapteenin ensimmäinen siirto Eurooppaan

25-vuotias Carrillo on pelipaikaltaan vasen puolustaja ja hän on pelannut koko ammattilaisuransa venezuelalaisen suurseuran Deportivo Laran riveissä, jossa tilille on kertynyt 168 pääsarjaottelua. Carrillo on ollut joukkueen kantavia voimia ja toiminut viime vuosien ajan myös kasvattajaseuransa kapteenina. Deportivo Lara selvisi vuosina 2018 ja 2019 lohkovaiheeseen Copa Libertadoresissa, joka on Etelä-Amerikan vastine Mestareiden Liigalle. Carrillo esiintyi lohkovaiheen otteluissa yhteensä kuusi kertaa, kun vastaan asettui mm. seitsenkertainen Brasilian mestari Corinthians. Samainen joukkue tuli myöhemmin vastaan myös Copa Sudamerican karsinnoissa ja Carrillo pelasi molemmat ottelut joukkueensa avauskokoonpanossa.

”Ilmasto on toki ensimmäinen iso ero kotimaahani nähden, mutta joukkue on ottanut minut todella hyvin vastaan. Odotan jo innolla, että pääsen antamaan kaikkeni tälle joukkueelle ja kaikesta on jo nyt huomannut, että joukkueessa on todella hyvä yhteishenki. Pelaajana tykkään tukea hyökkäyksiä jatkuvasti, mutta ensimmäinen tehtävä on toki aina puolustaa.”

”Peli on täällä paljon taktisempaa.”

175-senttinen venezuelalainen on kaivattu vahvistus Kuopion Palloseuran vasemman puolustajan pelipaikalle, jonne sopivaa pelaajaa on etsitty kauden 2020 loppumisesta saakka. Carrilloa odottaa ensimäisellä Euroopan pestillään uusi pelillinen haaste.

”Jo ensimäisistä harjoituksia huomasi, että peli on täällä paljon taktisempaa. Venezuelan sarjassa peli virtasi jatkuvasti päästä päähän, kun taas täällä halutaan pitää palloa ja ottaa usein hieman rauhallisemmin.”

Monipuolisena pelaajana Carrillo on pelannut urallaan myös oikeana puolustajana sekä topparina, joten hän tuo paljon lisää vaihtoehtoja Simo Valakarin valmennusjohdolle. Venezuelalainen saatetaan nähdä Kuopion Palloseuran kokoonpanossa jo lauantaisessa Suomen Cupin ottelussa, mikäli pelaajan kansainväliset pelilupa-asiat etenevät ajallaan ratkaisuun saakka.