Joulukuun harjoitusjakso alkaa tänään Lippumäen hallissa

Simo Valakarin johdolla kohti uutta pelikautta 2021

Veikkausliigan pronssimitalijoukkue Kuopion Palloseura aloittaa tänään joulukuun harjoitusjaksonsa uudistuneen valmennusryhmän johdolla. Uusi päävalmentaja Simo Valakari ryhtyy yhdessä valmennustiimin kanssa luotsaamaan kuopiolaisjoukkuetta kohti uuden pelikauden 2021 asettamia haasteita.

Tänään alkava harjoitusjakso kestää kaksi viikkoa ulottuen lauantaihin 19.12. saakka. Joukkueen pelaajisto kokoontui tänä aamuna Keskuskentän jalkapallostadionin tiloihin uuden harjoitusjakson aloituspalaveria varten ja ryhmä siirtyi aamukymmenen jälkeen harjoittelemaan Lippumäen hallin erinomaisiin oloihin.

Joulukuussa tehdään tärkeää pohjatyötä

Hieno halli tarjoaa huippuluokan olosuhteet harjoittelemiselle ja pelaamisen kehittämiselle. Valakari pääseekin tekemään laadukasta ja perusteellista työtä uudistuvan pelaajiston kanssa.

”Nyt alkaa tärkeä kahden viikon mittainen jakso tehdä pohjatyötä ensi vuotta varten. Yhtään päivää ei saa hukata. Harjoituskausi saadaan nyt hyvään käyntiin nuorekkaalla ryhmällä. On kiva saada takaisin mm. keskikenttäpelaaja Tommi Jyry, joka on ollut pitkään sivussa loukkaantuneena. Nyt me pääsemme omannäköistämme joukkuetta rakentamaan”, päävalmentaja Valakarimuistuttaa.

Valmentaja Pasi Tuutti, maalivahtivalmentaja Jori Särkkä, fysioterapeutti Joonas Ojantie ja fysiikkavalmentaja Mika Lähderinne jatkavat Veikkausliigajoukkueen valmennustiimin jäseninä. Sami Miettinen jatkaa huoltopäällikön ja joukkueenjohtajan tehtävissä.