Peter Sampo liittyy naisten joukkueen valmennustiimiin


Kuopion Palloseurassa 2000-2002 pelannut tähtihyökkääjä liittyy KuPS:n valmennustehtäviin

Briotech Kansallisessa Liigassa pelaava Kuopion Palloseura on tehnyt uuden valmentajasopimuksen seuraavia sarjakausia varten. Veikkausliigassa loistanut 2000-luvun alun hyökkääjätähti Peter Sampo liittyy naisten liigajoukkueen valmennustiimin uudeksi jäseneksi kaksivuotisella sopimuksella, joka kattaa sarjakaudet 2027 ja 2028.

Sampo saapuu tuttuun seurayhteisöön, sillä hän pelasi pelasi KuPS:n riveissä yhteensä 77 ottelua sarjakausilla 2000 – 2002 ja teki näissä peleissä yhteensä 30 maalia. ”Petsku” toimi myös KuPS-joukkueen kapteenina. Naisten liigajoukkueen uusi harjoituskausi alkaa joulukuun 1. päivänä uudeksi päävalmentajaksi aiemmin nimetyn Nikos Kalaitzisin johdolla.

Sampon valmentajasopimus julkistettiin sunnuntaina Väre Areenalla pelatun FC Inter-ottelun yhteydessä. Hän saapuu positiivisilla tunnelmilla tuttuun kaupunkiin. ”25 vuotta sitten pelasin itse täällä ja nyt on tosi upeata ja hienoa olla täällä. KuPS on yksi Suomen hienoimmista futisseuroista”, Peter iloitsee.

”Olen seurannut KuPS:ia siitä lähtien kun siirryin täältä pois. KuPS on kehittynyt siitä lähtien huimasti ja alla on jo kymmenen vuoden mittainen mitaliputki. KuPS on upea ja hieno seura, josta on siirtynyt pelaajia aina ulkomaille saakka. On kiva olla täällä”, Peter toteaa.

Joukkueen yhteisenä tavoitteena on palata huipulle ensi kauden aikana. ”Tällä kaudella tavoitteet eivät täyttyneet. Joukkueessa on paljon hyviä pelaajia ja pienestä se on kiinni. Uusi tehtävä kiinnostaa tottakai ja nyt 52-vuotiaana pääsee keskittymään täysipainoisesti valmentamiseen. Se on kiva kokea”, Sampo sanoo.

”KuPS:n jälkeen pelasin kolme vuotta AC Allianssissa, jossa oma urani loppui pelaajana 2005. Sen jälkeen olen tehnyt valmennushommia ja toiminut valmennuspäällikkönä yhteensä 20 vuotta Hyvinkäällä, Malmilla ja FC Espoossa. Tänä vuonna valmensin Hämeenlinnan Jalkapalloseuran joukkuetta naisten ykkösessä”, Sampo kuvailee oman valmennusuransa monipuolisia vaiheita.

Tervetuloa takaisin Kuopioon, Petsku !!