Elli Mäkipelkola ja Laura Spenazzatto laukoivat Kuopion Palloseuran Kansallisen Cupin mestariksi
Tämän kevättalven Kansallinen Cup huipentui lauantai-iltana pelattuun finaaliin, jossa kohtasivat kotimaisen huippujalkapalloilun mahtiseurat HJK ja KuPS. Jännittävä ja viihdyttävä lauantai-ilta päättyi riemukkaisiin keltamustiin voitonjuhliin, sillä hienosti taistellut KuPS-joukkue kukisti vahvan kotijoukkueen Klubin maalein 1-2 nousten Kansallisen Cupin mestariksi 2026.
Kuopiolaiset pelasivat hyvän ensimmäisen puoliajan nousten kahden maalin taukojohtoon. Keskikenttäpelaaja Elli Mäkipelkola lähetti 18. peliminuutilla keskityspallon HJK:n maalin edustalle ja Mäkipelkolan keskitys upposi maalin takanurkkaan saakka vieden keltamustan 0-1-johtoon. Jatkoa seurasi puolen tunnin kohdalla, jolloin KuPS sai vapapotkun noin 18 metrin etäisyydeltä HJK-maalista. Taitava brasilialaispelaaja Laura Spenazzatto asettui vetämään vaparia ja tarkka laukaus jysähti komeasti Klubin maaliverkkoon: 0-2 (33 min). Näissä numeroissa mentiin ottelun tauolle.
HJK onnistui kaventamaan toisen puoliajan alussa, jolloin Julia Grönlundin keskittämä kulmapotkupallo meni tiheän pelaajaruuhkan läpi maaliin saakka ja pelitilanteeksi 1-2 (52 min). HJK hyökkäsi toisella puoliajalla voimakkaasti tasoitusta hakien, KuPS-puolusti loppuun saakka varmoin ottein päästen juhlimaan ansaittua voittoaan.
Ojala: ”Tämä on ansaittu voitto ja hieno päätös meidän pre-seasonillemme”
Päävalmentaja Ollipekka Ojala on tyytyväinen keltamustan joukkueen vahvaan peliesitykseen ja sen johdosta saavutettuun ansaittuun turnausvoittoon. ”Tämä on hieno päätös meidän pre-seasonillemme. Ensimmäisellä puoliajalla me pelasimme hienoa futista ja toisella puoliajallakin me toteutimme omaa peliämme. Tämä on hieno ja ansaittu voitto”, Ojala iloitsi.
”Ensimmäisen puoliajan peli näytti kivalta ja pelaamisessa toteutui hienoja asioita. Me pääsimme etenemään HJK:n selustaan ja leveyteen. Peli oli hyvässä hallussa ja paikkoja oli tänään useampaankin maaliin. Erityisen iloinen olen siitä, että harjoiteltuja asioita näkyi pelissä kuten aggressiivisuutta ja pelirohkeutta. Sitä me haluamme nähdä ja ensimmäinen puoliaika oli meiltä hieno”, päävalmentaja arvioi ensimmäistä 45-minuuttista.
”Toisella puoliajalla HJK sai nopean kavennuksensa ja sen jälkeen he rupesivat prässäämään rohkeammin. Me puolustimme hienosti omaa boksiamme, eikä meillä ollut mitään hätää. Peleissä käy monesti niin, että toinen saa sen kavennuksensa ja pääsee sen jälkeen painamaan enemmän. Tämä ottelu eteni odotustemme ja toiveidemme mukaisesti ja tyytyväinen pitää olla pelaajien puolesta, tämä on kiva voitto”, Ojala kiitteli voitokasta joukkuettaan ja nosti esiin yhden pelaajan.
”Pitkään sivussa ollut Noora Juusela pelasi tänään ensimmäisen virallisen ottelunsa Kuopion Palloseurassa. Nyt juhlitaan tätä voittoa ja työnteko jatkuu jälleen maanantaina ensi viikonloppuna alkavaa uutta liigakautta varten”, päävalmentaja muistutti.
KuPS: Nelli Hautamäki, Helmi Perkaus, Lotta Paavilainen, Selja Leiwo, Tuuli Viinikka (77 min Madelyn Robbins), Elli Mäkipelkola (77 min Pouta Ukkonen), Laura Spenazzatto (67 min Noora Juusela), Aada Nurmi, Niitty Hahl, Gentjana Rochi, Aino Kröger (77 min Piita Kytölaakso)
Viimeisimmät uutiset
21.03.2026
Kansallinen Cup: HJK - KuPS 1-2 (0-2)21.03.2026
Katso finaaliottelu RUUTU-palvelusta20.03.2026
OTTELUENNAKKO: HJK - KuPS la klo 18.30