KuPS kiinnitti kaksi omaa lahjakkuuttaan kolmen vuoden sopimuksilla

KuPSin Briotech Kansalliseen Liigaan valmistautuva joukkue on solminut kolmen vuoden mittaiset pelaajasopimukset kahden kuopiolaisen kasvatin kanssa. Anni Pulkkanen ja Pouta Ukkonen ovat 17-vuotiaita lahjakkuuksia, jotka kuuluvat myös Suomen U17-maajoukkueen rinkiin.

Sopimukset ovat osa KuPSin pitkäjänteistä linjaa, jossa seuran omille lahjakkuuksille halutaan tarjota mahdollisuus kehittyä vaativassa ja ammattimaisessa ympäristössä kohti seuraavaa askelta uralla.

”On tosi tärkeää, että pystymme sitouttamaan KuPSin omia nuoria pelaajia ja tarjoamaan heille mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä liigajoukkueen arjessa. Molemmilla on selkeitä vahvuuksia ja oikeanlainen asenne oppimiseen,” sanoo KuPSin päävalmentaja Ollipekka Ojala.

Ojalan mukaan Ukkonen tuo joukkueeseen paljon pallollista osaamista ja pelin rytmittämistä.

”Poutalla on hyvää pallollista pelaamista ja hän on osoittanut olevansa valmis myös siihen fyysiseen peliin, mitä haluamme pelata. Hän tekee paljon järkeviä ratkaisuja pallon kanssa,” Ojala kuvailee.

Pulkkasen osalta päävalmentaja nostaa esiin hyökkääjän ominaisuudet ja aktiivisuuden.

”Anni on hyökkääjä, joka haluaa edetä pallon kanssa ja juosta linjan taakse. Hän hakeutuu aktiivisesti maalipaikoille ja haluaa tehdä maaleja. Nyt oli oikea hetki ottaa tämä askel ja tulla mukaan liigajoukkueen toimintaan.” Ojala kertoo.

Myös pelaajille sopimukset ovat merkittävä virstanpylväs.

”Liigasopimuksen tekeminen tuntuu tosi hienolta ja on tärkeä askel uralla. Odotan kehittymistä laadukkaassa ympäristössä ja etenkin kehittymistä pelaajana,” Ukkonen kertoo.

”Odotan innolla tulevaa kautta ja sitä, että pääsen kehittämään itseäni pelaajana ammattimaisessa ympäristössä,” Pulkkanen sanoo.

Joukkueen kauden 2026 pelit käynnistyvät jo tällä viikolla, kun Kansallinen Cup pyörähtää käyntiin. KuPS pelaa ensimmäisen ottelun sarjatulokas IF Gnistanin vieraana sunnuntaina 18.1. klo 14.30 Talin hallissa. Otteluparin ratkaiseva ottelu pelataan 24.1. klo 15.00 Lippumäen hallissa.