KuPS jahtaa finaalipaikkaa Suomen Cupin välierässä Väre Areenalla

Kuopion Palloseura jatkaa taisteluaan Suomen Cupin mestaruuden puolustamisesta, kun se kohtaa keskiviikkona 10.9. Väre Areenalla pelattavassa välieräottelussa FF Jaron. Ottelu käynnistyy klo 20.00.

Keltamustat ovat edenneet vakuuttavasti Suomen Cupin loppusuoralle ja tavoittelevat nyt paikkaa Tampereen Tammelan stadionilla pelattavaan loppuotteluun. Panokset ovat suuret – finaalipaikka olisi KuPSille toinen peräkkäinen ja antaisi mahdollisuuden toistaa viime kauden mestaruusjuhlat sekä varmistaa jo tässä vaiheessa paikka Euroopan kentille ensi kaudelle. Suomen Cup onkin kuopiolaisille yksi isoja tavoitteita kaudelle.

“Lomat on nyt lusittu, ja se teki varmasti hyvää koko joukkueelle. Nyt pitää nopeasti palata omalle hyvälle tasolle. Ottelun merkitys tiedetään – kahden voiton päästä siintää paikka Euroopassa. Se on iso tavoite meille, ja sitä kohti mennään täysillä.

Jaro kohdataan jo neljännen kerran tällä kaudella. Edellisessä ottelussa meillä oli selvä etu ja peli hyvin hallussa, joten todennäköisesti he joutuvat tekemään jotain muutoksia. Meiltä se vaatii jälleen hyvän esityksen. Olemme harjoitelleet kaksi päivää, vire on näyttänyt hyvältä eikä takapakkia ole tullut – omalla suunnitelmalla mennään eteenpäin.” KuPS päävalmentaja Jarkko Wiss analysoi tulevaa isoa ottelua.

FF Jaro saapuu Kuopioon haastajan asemasta, mutta pietarsaarelaisjoukkue tunnetaan sitkeydestään ja yllätysvalmiudestaan. Cupin taika on usein tarjonnut yllätyksiä, ja Jaro lähteekin otteluun ilman paineita. FF Jaron matka Cupissa on ollut monivaiheinen ja täynnä tärkeitä onnistumisia. Ensimmäisellä kierroksella pietarsaarelaiset hakivat selvän 0–7-vierasvoiton HauPasta. Sen jälkeen edessä oli tiukka taisto VIFK:ta vastaan, joka ratkesi vasta rangaistuspotkuilla Jaron hyväksi (2–2, rp 3–4). Kolmannella kierroksella Jaro kohtasi kotonaan HIFK:n ja eteni jatkoon selvin 5–0-lukemin. Puolivälierässä vastaan asettui liigajoukkue VPS, ja ottelu venyi jälleen rangaistuspotkuille – tällä kertaa Jaro oli vahvempi lukemin 5–4 tasapelin jälkeen. Välieräpaikka varmistui lopulta EIF:iä vastaan, kun Jaro haki Tammisaaresta vierasvoiton numeroin 2–4.

Kuopion Palloseura aloitti Cup-taipaleensa vieraskentällä, jossa TPV kaatui maalein 0–2. Seuraavalla kierroksella keltamustat matkasivat Poriin ja nappasivat selvän voiton FC Jazzista lukemin 2–6. Puolivälierässä vastaan asettui liigakentiltä tuttu FC Haka, ja ottelu eteni tasatulokseen 1–1 varsinaisen peliajan jälkeen. Ratkaisua haettiin rangaistuspotkukilpailusta, jossa KuPS oli vahvempi ja eteni välieriin lukemin 0–3. Rangaistuspotkukilpailun sankarina oli KuPS tähtivahti Johannes Kreidl joka torjui kaikki kolme Hakan yritystä.

Arttu Lötjönen, Otto Ruoppi ja Rasmus Tikkanen ovat vielä maajoukkueiden mukana ja palaavat Kuopioon vasta huomenna iltapäivällä. Paulius Golubickas sen sijaan on joukkueen käytettävissä, sillä hän palasi maaotteluista jo eilen.” Wiss avaa hieman taustoja huomiseen kokoonpanoon liittyen.


KuPS – FF Jaro

Ke 10.9. klo 20.00, Väre Areena

💳 Kausikortit, jotka käyvät tähän välierään:
Super VIP • Osuma-Klubi • Kannattajakausikortti • Juniorikausikortti

Hinnat:
Pääkatsomo 15 €
H-kannattajakatsomo 10 €
Pääty- & Aurinkokatsomo 10 €
Pyörätuolitasanne 15 € (saattaja 0 € pääkatsomoon)
Lapset 7–15 v 5 €
Alle 7 v maksutta

Osta liput: kups.fi/paasyliput