KuPS kaatoi FF Jaron 1-0 Väre Areenan illassa

KuPS jatkoi 1-0 (0-0) voittojen tiellä, tänään Väre Areenalta tyhjin käsin sai lähteä FF Jaro. Vähämaalinen ottelu tarjosi yleisölle tapahtumia ja tilanteita, molempiin päihin. Voiton takuumiehenä toimi upealla osumalla maalin viimeistellyt 17-vuotias Rasmus Tikkanen. Esiintyminen oli Tikkaselle toinen Veikkausliigassa, maali ensimmäinen.

Ottelu eteni varmasti monien odotuksien mukaisesti: pallonhallinta oli kotijoukkueella ja vieraat puolustivat sekä pyrkivät vastaiskuilla haavoittamaan KuPS puolustusta. Pallonhallinta olikin selkeästi keltamustilla ja murtautumisyrityksiä nähtiinkin aiempia pelejä enemmän. Tästä huolimatta huippupaikoilla ei vielä mässäilty, mutta tilanteita kyllä saatiin luotua. Paikkansa oli myös vierailla, jotka pääsivät ensimmäisellä puoliajalla yrittämään maalintekoa rangaistusalueillakin. Kerfala Cissokon yritys kuitenkin lähti Mölymäen aitojen yli kaukaisuuteen.

”Vastustaja oli juuri sellainen mitä oltiin puhuttu etukäteen. He tekevät paljon vastahyökkäyksiä ja heillä on siihen hyviä vastahyökkäyspelejä. Oli kyllä tiukka matsi, heillä oli pilkku ja pari muutakin hyvää maalipaikkaa, mutta kolme pistettä jäi meille meille ja se on tärkeintä,” koko 90 minuuttisen KuPS keskikentällä ahkeroinut Jerry Voutilainen summasi pelin.

KuPS päävalmentaja oli tyytyväinen Veikkausliigadebytantteihinsa ja kolmeen pisteeseen.

”Mielestäni Mohamed Toure pelasi erittäin hyvän ensimmäisen pelin. Eemil Tanninen oli ensimmäisellä jaksolla meidän paras tilanteenvaihtopelaaja ja Derrik Agyei pelasi hyvän pelin, sellaista varmaa peruspelaamista. Eli tämä meni oikein hyvin näin,” Wiss kommentoi ensiesiintymisen tehnyttä kolmikkoa.

”Painotimme enne peliä tilanteenvaihtoja ja erikoistilanteita, joissa myös painittiin hyvin tänään. Toki omassa päässä tuli muutamia sellaisia tilanteita joita ei ehkä saisi tulla, mutta John Kreidl hoiti ne tyylillä. Korostin pelaajillemme myös paljon, että tänään pitää saada juoksuja ja palloja selustaan. Mielestäni sitä myös nähtiin tänään, tultiin linjan taakse varmasti enemmän mitä kahdessa aikaisemmassa pelissä yhteensä.” Wiss analysoi.

”Ainahan peliä pitää parantaa, mutta mielestä ollaan tehty sitä joka pelissä. Ensimmäisessä pelissä pelattiin 15-20 minuuttia, Oulua vastaan 45 minuuttia ja tänään varmasti hyviä minuutteja tuli taas enemmän,” Wiss päättää.

KuPS jatkaa Veikkausliigaa jo keskiviikkona Väre Areenalla jolloin vieraaksi saapuu MIFK. Ottelu alkaa ke 23.4. klo 18.00

Lehdistötilaisuus: https://kupstv.fi/kups/watch/lehdistoetilaisuus-kups-ff-jaro

Ottelun huippuhetket: https://www.ruutu.fi/video/4705432

Ottelutilastot: https://www.veikkausliiga.com/tilastot/2025/veikkausliiga/ottelut/3747250/tilastot/

1Kreidl Johannes | MV C
6Savolainen Saku
7Voutilainen Jerry
8Pennanen PetteriKentälle 67′
13 Oksanen JaakkoVaihtoon 67′
11Sadiku AgonKentälle 75′
19 Krasniqi DionVaihtoon 75′
15Cisse Ibrahim
16Miettinen Samuli
20Toure Mohamed
21Luyeye-Lutumba JoslynKentälle 60′
17 Heinonen ArttuVaihtoon 60′
32Tikkanen RasmusKentälle 60′
29 Agyei Derrick AttaVaihtoon 60′
34Ruoppi OttoKentälle 60′
18 Tanninen EemilVaihtoon 60′