KuPS tavoittelee menestystä Genanon ultrapuhtaassa ilmassa

Kilpaurheilussa poissaolot loukkaantumisten vuoksi tuovat aina omat haasteensa toimintaan ja niitä onkin mahdotonta poistaa yhtälöstä kokonaan. Toinen joukkueurheilun haaste on minimoida sairastelut erilaisten epidemioiden ja virusaaltojen aikana. Henkilösuojaukseen KuPS valitsi Genanon ilmanpuhdistimet, sillä niiden ilmanpuhdistusteho ja kapasiteetti urheilutilojen ilmanpuhdistuksessa olivat tärkeitä kriteereitä.

KuPS tavoittelee tällä kaudella jalkapallon Suomen mestaruutta ja päätähtäimenä on jälleen europaikan saavuttaminen. Seura haluaa siis maksimoida pelaajien parhaan mahdollisen pelikunnon muun muassa minimoimalla ilmateitse tarttuvat virus- ja bakteeritaudit. Investointi ultrapuhtaaseen ilmaan on myös pitkän ajan sijoitus pelaajien ja henkilökunnan terveyteen, sillä Genanot puhdistavat tilojen ilmaa 24/7 vuoden jokaisena päivänä.

– Urheilussa terveys on yksi menestyksen kulmakivistä ja varsinkin joukkueurheilussa korostuu monesti ryhmänä toimiminen suljetuissa tiloissa, missä on aina virustartunnan riski. Siksi olimme heti kiinnostuneita, kun meille avautui mahdollisuus hankkia Genanon laitteet käyttöömme, itsekin pelaajana ja valmentajana toiminut markkinointipäällikkö Tero Taipale kommentoi yhteistyötä.

Jasse Tuominen ja Seth Saarinen KuPS VIP-tiloissa. Taustalla Genano 4500-puhdistin.

Genano asensi ilmanpuhdistimet helmikuussa 2023 Kuopion Väre Areenalle. Ilmanpuhdistimet mitoitettiin tilojen koon mukaan – suurten ilmamäärien tiloissa käyttöön otettiin Genano 4500-puhdistimet ja esimerkiksi fysioterapiatilassa ilmaa puhdistaa pienikokoisempi Genano 350-ilmanpuhdistin.  

– Ensisijaisesti haluamme turvata pelaajille, työntekijöille sekä asiakkaillemme turvallisen ja virusvapaan ympäristön. Siksi laitteet hankittiin joukkuetilojen lisäksi myös toimistolle, kahvioon ja VIP-tiloihin, missä liikkuu tapahtumien aikaan isoja henkilömääriä, Taipale kertoo laitteiden sijoittelusta Väre Areenan tiloihin.

VIP-tilassa Genanon ilmanpuhdistin on tyylikäs viesti asiakkaille, että tilaan on ilo tuoda vieraita viihtymään puhdistettuun, turvalliseen sisäilmaan. Mustat Genanon ilmanpuhdistimet ovat muotoilija Harri Koskisen designia sekä suomalaista tuotantoa.

Tutustu Genanon laitteisiin:

www.genano.com

https://www.genano.com/fi/