OTTELUENNAKKO: Ilves – KuPS la klo 16.00


Kuopion Palloseuran voittojahti jatkuu Tammelan uudella jalkapallostadionilla

Subway Kansallisessa Liigassa pelaavan Kuopion Palloseuran sarjakausi jatkuu lauantaina Tampereella. Vahva kotijoukkue Ilves ja KuPS iskevät yhteen seitsemännen sarjakierroksen liigaottelussa, joka pelataan upouudella Tammelan jalkapallostadionilla kello 16.00 alkaen. Illan jännitysnäytelmää pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä RUUTU-palvelun välityksellä.

KuPS ja Ilves kohtasivat viime talven harjoituskaudella kahdesti, joten molemmilla joukkueilla on varmasti hyvä ennakkokäsitys toisistaan. Odotettavissa on siten jälleen tasaväkinen ja tiukka liigapeli, jossa kuopiolaiset lähtevät päättäväisin mielin jatkamaan omaa voittojahtiaan.

”Monen muunkin liigajoukkueen tavoin Ilves on nuori, innokas ja taitava joukkue. He ovat saaneet riveihinsä lisää kokemusta ja joukkue on siten kokeneempi kuin viime vuonna. He ovat aloittaneet tämän sarjakauden vahvasti. Pelaamiseen on tullut vähän lisää monipuolisuutta ja pelitapa on uudistunut viime vuodesta jonkin verran. Parhaimmillamme meidän on ehdottomasti oltava, mikäli me aiomme siellä pärjätä”, KuPS-valmentaja Valtteri Kumpuniemi arvioi lauantai-illan vierasottelua.

Toimivalla ja tehokkaalla pelireseptillä vierasvoittoa tavoittelemaan

KuPS pelasi viime viikonloppuna vahvasti FC Honkaa vastaan voittaen ansaitusti ja samaan pyritään lauantaina Tampereellakin. Tavoitteena on saada hankittua pallon- ja pelinhallinta jälleen itselle sekä onnistua puhkaisemaan vastustajan vahva puolustusryhmitys terävillä pystyavauksilla. Toimiva peliresepti on tuottanut hyviä lopputuloksia tälläkin pelikaudella ja hyökkäyspään ykköstykit Lavdije Begolli, Aino Kröger ja Gentjana Rochi onnistuivat kukin maalinteossa Honka-pelissä. He myös syöttivät toistensa täysosumat ansaitussa 3-1-kotivoitossa ja näillä eväillä on tarkoitus saavuttaa voitto Tampereellakin.

”Voittoa me tietenkin lähdemme nyt hakemaan kuten aina. Ilves ei prässää ihan yhtä paljon kuin monet muut liigajoukkueet, mutta kun hetki on oikea niin he tekevät sen kyllä. Talvella Tampereella meillä oli tiukka ja tasavälinen peli, jossa me nousimme lopussa tasoihin ja ohi voittoon saakka. Voittaminen vaatii meiltä nytkin kaikkein parastamme”, päävalmentaja korostaa.

Maalivahti Satu Pitkäsen pariviikkoinen lainajakso Vaasan IFK:ssa on päättynyt ja hän jatkaa tästä eteenpäin jälleen kuopiolaisten pelaajavahvuudessa. Anni-Maija Kauppilan, Tao Starkin, Tuuli Viinikan ja Niitty Hahlin pelaaminen Ilves-ottelussa on vielä toistaiseksi epävarmaa.

Subway Kansallisessa Liigassa alkaa tämän viikonlopun jälkeen kahden viikon mittainen sarjatauko. KuPS pelaa seuraavan liigaottelunsa sunnuntaina 9. kesäkuuta, jolloin liiganousija PK Keski-Uusimaa saapuu vastustajaksi Väre Areenalle kahdeksannen sarjakierroksen kotiotteluun. KuPS-joukkue aikoo myös huilata sopivassa kohdassa neljän päivän ajan harjoitusvapaata pitäen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on image-1.png