YKKÖNEN: TPS – KuPS Akatemia 2-0 (2-0)

Akatemiajoukkue taipui sarjajohtajan vieraana sitkeästi taistellen

Ykkösessä pelaava KuPS Akatemia jatkoi tiukkaa pistetaisteluaan lauantaina Turussa. Sarjajohtaja TPS oli terävämpi 13:nnen sarjakierroksen ottelussa voittaen maalein 2-0. Akatemiajoukkue taisteli Turussa sitkeällä asenteella, muttei onnistunut viimeistelemään maaleja omista hyvistä tilaisuuksistaan. TPS onnistui omistaan kahdesti kuten keväällä Kuopiossakin.

TPS iski voitto-osumansa hyvin lyhyen ajan sisään noin puolen tunnin kohdalla. Ensimmäinen maali tuli kulmapotkun jälkitilanteesta (27 min) ja toinen osuma tuli torjutusta keskityspallotilanteesta, jossa pallo kimpoili lopulta KuPS-puolustajan kautta omaan verkkoon (28 min). Näillä maaleilla Tepsi nappasi kolme pistettä itselleen.

Akatemiallakin oli omat mahdollisuutensa maalintekoon, tarvittavaa tarkkuutta ei tällä kertaa kuitenkaan löytynyt. ”TPS oli odotetun kova. Meillä oli ottelussa omat hyvät hetkemme ja heillä oli omansa. Hyviä paikkoja oli meilläkin ja pari piti tehdä, TPS teki. Nuo maaleihin johtaneet tilanteet olivat hieman huonosti puolustettuja ja jälkimmäisessä osumassa me olimme kovin epäonnekkaita”, valmentaja Ali Al-Musawi harmitteli tappiopeliä.

Puolustaja Niitty Hahl (kuvassa) palkittiin vierasjoukkueen parhaana pelaajana. Koko joukkue taisteli hyvällä asenteella taitavaa sarjajohtajaa vastaan. ”Niitty pelasi jälleen erittäin hyvän ottelun kuten moni muukin tänään. Jokainen pelaaja antoi kentällä kaikkensa loppuun asti. Suhteellisen tasainen peli ja pelillisesti tässä oli paljon hyvää. Treenattuja asioita näkyi kentällä ja meillä oli pelissä paljon hyviä hetkiä. Ihan hyvin me toteutimme omaa peliämme ja ottelun aikana tehdyt pelaajamuutokset piristivät peliä”, valmentaja kiitteli.