Roosa Ärväksen tasoitusosuma toi Akatemialle yhden sarjapisteen
Ykkösessä pelaavan KuPS Akatemian sarjakausi jatkui lauantaina yhden sarjapisteen arvoisesti. 17:nnen sarjakierroksen kotiottelu Rauman Pallo-Iiroja vastaan päättyi pistejakoon 1-1-lopputuloksella. Raumalaiset pääsivät ensin johtoasemaan Mira Pärssisen 0-1-osumalla, joka tuli 28. peliminuutilla. Kuopiolaiset tulivat tasoihin juuri ennen taukoa Roosa Ärväksen onnistuttua tasoittamaan 1-1 (44 min). Toinen puoliaika kamppailtiin maaleitta, joten 1-1 jäi pelin lopputulokseksi. Kuopiolaisten runkosarjakausi päättyy viikon kuluttua Jyväskylässä JyPK:n vieraana.
Kotijoukkue lähti hakemaan ottelusta voittoa, joten tasapeli tuntui nyt pettymykseltä. ”Aika kaksijakoinen on fiilis. Pelin jälkeen ei isommin ilakoitu, alussa me olimme tappiolla ja tulimme takaa tasoihin. Kovin iloisia emme silti olleet, sillä enemmän tämä on meille pettymys. Pallo-Iirot on hyvä joukkue ja se pelasi odotetulla tavalla. Hyvä taisteluvääntö meiltä ja kaikki jätettiin kyllä kentälle”, KuPS-valmentaja Ali Al-Musawi arvioi päättymässä olevan runkosarjan viimeistä kotipeliä.
”Ensimmäisellä puoliajalla peli lähti vähän takkuillen liikkeelle. Pallo-Iirot teki maalin, puoliaika oli ihan tasainen ja loppua kohden peli parani meiltä. Kontrolloituja hyökkäyksiä alkoi tulla ja tasoitusmaali saatiin tosi hyvään paikkaan. Toisella puoliajalla meillä oli hyvät paikat tehdä voittomaali, mutta ei vaan saatu sisään. Toinen puoliaika oli meiltä paljon parempi, me tulimme alusta asti hyvin ja peli oli pitkiä aikoja meidän hallintaa. Voittomaali jäi vaan uupumaan, paikat oli kahteen-kolmeen lisämaaliin. Pelaamiseen saatiin sitä parannusta mitä pitikin saada: puolustuspelaaminen oli nyt yhtenäisempää ja pallollinen peli oli parempaa kuin tappiollisessa Ilves-ottelussa”, Al-Musawi totesi.
Viimeisimmät uutiset
12.10.2024
Subway Kansallinen Liiga: KuPS - HJK 0-012.10.2024
Tänään on keltamusta PELIPÄIVÄ !11.10.2024
OTTELUENNAKKO: KuPS - HJK la klo 14.15