Vesa ja Jaana valittiin Liigan Legendoihin

Kuopiolaiskaksikko kutsuttiin uusina jäseninä naisten pääsarjan kunniakerhoon

Subway Kansallinen Liiga ja Suomen Palloliitto lanseerasivat yhdessä vuonna 2021 uuden jalkapallon naisten pääsarjan kunniakerhon, joka kantaa nimeä ”Kansallisen Liigan Legendat”. Kunniakerho perustettiin naisten jalkapalloilun 50. juhlavuoden kunniaksi.

Kunniakerhoon on nyt kutsuttu 13 uutta legendaa, joista jokainen on omalla panoksellaan ollut erityisen tärkeä suomalaiselle naisten pääsarjatason jalkapallolle. Kuopiolaiset Vesa Kauppila ja Jaana Lyytikäinen on nyt kutsuttu kunniakerhon jäseniksi ja valintaa juhlistettiin hienolla tavalla sunnuntaisen HJK-kotiottelun yhteydessä.

Vesa Kauppila on tehnyt arvokasta taustatyötä monessa roolissa

Kauppila on tehnyt pitkän työn savolaisen naisten pääsarjajalkapalloilun taustavoimana. Hän jäi sivuun Kuopion Palloseuran naisten liigajoukkueen managerin tehtävästä kahden Suomen mestaruuden jälkeen syksyllä 2022. Kauppila oli 2000-luvun loppupuolella perustamassa Kuopion Pallokissoja, jonka puheenjohtajana ja taustavoimana hän toimi usean vuoden ajan. Kauppila on myös perustajajäsen Naisten Jalkapalloliiga ry:ssa, joka tänäkin päivänä toimii Kansallisen Liigan seurojen yhteisenä yhdistyksenä. Pallokissojen naisten pääsarjatoiminnan siirryttyä Kuopion Palloseuralle, Kauppila on ollut keskeisenä taustavoimana ja menestysjoukkueen kokoajana KuPS:n menestyksen takana.

Jaana Lyytikäinen on viisinkertainen Suomen mestari

Lyytikäinen saavutti mittavalla pelaajaurallaan kaikkiaan viisi Suomen mestaruutta ja hänet valittiin naisten pääsarjan vuoden pelaajaksi sekä vuonna 2008 että 2011. Kuopiossa jalkapallo-oppinsa saanut keskikenttäpelaaja edusti pääsarjaurallaan Kuopion MimmiFutista, espoolaista FC Honkaa ja PK-35 Vantaata päättäen upean uransa Åland Unitedin paidassa Suomen mestaruuteen kaudella 2013.

Kaksikko palkittiin tämän päivän HJK-ottelun pelaajaesittelyjen yhteydessä arvokkailla palkinnoilla. Satavuotias Kuopion Palloseura kiittää suuresti Vesaa ja Jaanaa kuopiolaisen huippujalkapalloilun hyväksi tekemiensä palvelusten johdosta. Kiitos ja Banzai !!