Veikkausliiga jatkuu lauantaina: KuPS – FC Lahti

Kuopion Palloseura pelaa lauantaina 23.5. viikon toisen Veikkausliigan kotiottelunsa, kun FC Lahti saapuu Väre Areenalle klo 17.00 alkavaan otteluun.

Sarjanousija FC Lahti on aloittanut kautensa pirteästi. Seitsemän kierroksen jälkeen lahtelaiset ovat sarjassa kahdeksantena, vain kahden pisteen päässä mestaruussarjaan oikeuttavasta kuudennesta sijasta. Kuopioon FC Lahti saapuu kahden peräkkäisen tasapelin jälkeen.

Kotijoukkue KuPS nousi puolestaan keskiviikon 3–0-kotivoitolla FF Jarosta Veikkausliigan sarjakakkoseksi vakuuttavan ja iloisen peliesityksen päätteeksi. Keltamustat ovatkin hävinneet tällä Veikkausliigakaudella vain yhden ottelun ja lähtevät viikonlopun kotiotteluun vahvassa vireessä kotiyleisönsä edessä.

– Odotan vauhdikasta ottelua. Olen katsonut heidän pelejään, ja Lahdella on paljon hyviä asioita tekemisessään. Uskon, että luvassa on todella vauhdikas ja tapahtumarikas peli, KuPSin hyökkääjä Joslyn Luyeye-Lutumba ennakoi lauantain koitosta.

FC Lahti on verrattain arvaamaton vastustaja. Vaikka puolustukseen parkkeerattu “bussi” voi olla ajoittain odotettavissa, joukkueelta on nähty myös paljon muuta. Lahtelaiset pystyvät vaihtelemaan pelaamistaan ja iskemään nopeasti vastaan, joten kotijoukkueelta vaaditaan jälleen tarkkaa ja kärsivällistä tekemistä.

– Tietenkin haluamme ottaa ottelun haltuun oman pelaamisemme kautta. FC Lahti puolustaa varmasti tiiviisti, mutta he osaavat myös pelata monipuolisesti. Heiltä tulee sekä vastahyökkäyksiä että hallittua pelinrakentelua, joten meidän pitää olla valmiita omaan peliimme, Luyeye-Lutumba muistuttaa.

FC Lahden maalipörssiä johtaa kahdella maalilla Martim Ferreira ja Momodou Sarr. Keskiviikon ottelun jälkeen myös KuPSin maalipörssin piikkipaikka on jaettu kun sekä Bob Nii Armah että Jaime Moreno ovat viimeistelleet neljä osumaa.

Luyeye-Lutumba avasi oman maalitilinsä viime viikolla Maarianhaminassa ja lähtee viikonlopun kotiotteluun luottavaisin mielin.

– Valmistava treeni maistui ja tuntui oikein hyvältä. Vaikka edellisestä pelistä on kulunut vasta pari päivää, saimme alle hyvät harjoitukset ja valmistautuminen huomista kohti on sujunut hyvin.

– Olen tyytyväinen omaan kauteeni. Totta kai aina on parempi, kun pääsee pelaamaan paljon. Myös joukkueen tekeminen on mennyt koko ajan eteenpäin, joten pakko olla tyytyväinen. Treeneissä ja peleissä tekeminen on ollut hyvää, ja tapa, jolla pelaamme, tuntuu toimivalta. Alkukausi on ollut lupaava, Luyeye-Lutumba pohtii.

Keskiviikon otteluennakkoa tehtäessä Armah puhkui itseluottamusta ja lupaili tehoja: niitähän myös nähtiin kahden maalin verran.

– Huomenna on mun vuoro, Luyeye-Lutumba virnistää.

Kannattaa siis lähteä nauttimaan jalkapallosta, keväästä ja tunnelmasta Väre Areenalle lauantaina.

Väre Areenan portit ja palvelut auki jo 15.30lipulla tai kausikortilla myös kaveri sisään!

Lauantaina Väre Areenalla vietetään Veikkausliigan ottelun lisäksi kaveripäivää: lipulla tai kausikortilla myös kaveri sisään. Nyt on siis täydellinen hetki napata kaveri mukaan viettämään jalkapalloiltaa Väre Areenalle. Kaverille paikka aurinko- tai päätykatsomossa. Näytä oma pääsylippusi tai kausikorttisi lipuntarkastuksessa, niin kaverisi pääsee samalla sisään.

Portit ja palvelut avataan klo 15.30, Paitsio Pubissa on myös livemusaa kun Callen elävä jukeboxi viihdyttää. Tuttuun tapaan myös etkovisailua pubin puolella.

OSTA LIPUT HUOMISEEN PELIIN TÄSTÄ >>

KuPS – FC Lahti

La 23.5. klo 17.00

Väre Areena