UWCL: ZFK Spartak Subotica – KuPS 2-1 (1-1)

Kuopion Palloseura joutui taipumaan ja pettymään miniturnauksen lauantaisessa loppuottelussa

Suomen mestarijoukkueen Kuopion Palloseuran tämän kesän europelit päättyivät lauantai-iltana Tanskassa. Kögen jalkapallostadionilla pelattu miniturnauksen loppuottelu päättyi kuopiolaisten suureen pettymykseen, sillä finaalivastustajana ollut Serbian moninkertainen mestarijoukkue ZFK Spartak Subotica nousi voittoon 2-1-lopputuloksella. Spartak eteni näin jatkoon mestareiden liigan toiselle kierrokselle ja kuopiolaisjoukkueen eurotaival päättyi tällä kertaa tähän.

Lauantainen loppuottelu oli tiukkaa ja kireää taistelua alusta loppuun saakka. Kuopiolaiset saivat tärkeään otteluunsa hienon alun, kun hyökkääjä Aino Kröger onnistui maalinteossa heti alussa. KuPS sai omassa hyökkäyspäädyssään sivurajaheiton, jonka jälkitilanteesta Kröger pääsi sijoittamaan pallon serbialaisten maaliverkkoon jo kolmannella peliminuutilla: 0-1. KuPS sai näin kovasta vastustajastaan henkisen yliotteen pienen hetken ajaksi.

Arvokas johtoasema mureni jo 11 peliminuutin kohdalla, jolloin KuPS:n alakerralle sattui erittäin kohtalokas musta hetki täysin vaarattomassa pelinavaustilanteessa. Spartakin terhakka ghanalaishyökkääjä Doris Boaduwaa pääsi iskemään väliin ja rankaisi armotta pahasta virheestä: 1-1. Näissä numeroissa mentiin myös ottelun tauolle.

Tiukkaa takaa-ajoa ylivoimalla viimeiseen pillinvihellykseen saakka

Taistelu jatkui tiukkana ja tasaisena tunnin kohdalle, jolloin Spartak onnistui nousemaan johtoasemaan. Spartak onnistui pelaamaan pallon sisään kuopiolaisten rangaistusalueelle ja Boaduwaa pääsi viimeistelemään taitavasti illan toisen osumansa: tarkka sijoituslaukaus upposi tolpan vierestä maaliverkon perukoille ja serbiseura siirtyi 2-1-johtoon (63 min).

Kuopiolaisilla oli näin puoli tuntia aikaa nousta tasoihin ja edelleen ohi. KuPS hyökkäsi kaikin voimin kohti Spartakin maalia ja tilanne muuttui dramaattisella tavalla 80 peliminuutin kohdalla, jolloin Spartakin amerikkalaispuolustaja Makenzie Ann Langdok hankki illan toisen varoituksensa joutuen näin poistumaan kentältä. KuPS pääsi hyökkäämään ylivoimalla viimeiset kymmenen minuuttia ja onnistuikin viime hetkellä iskemään tasoitusmaalin Hannah Shartsin heittämästä pitkästä sivurajaheitosta. Tilanne kuitenkin liputettiin paitsioksi ja tämän johdosta 2-2-maali hylättiin täpärästi (87 min).

Spartak puolusti omaa johtoasemaansa raivoisalla vimmalla kahden minuutin mittaisen lisäajan loppuun saakka, eivätkä kuopiolaiset onnistuneet enää löytämään keinoja sitkeän puolustustaistelun murtamiseen. Spartak pääsikin loppuvihellyksen jälkeen juhlimaan riemukasta voittoaan ja omaa jatkopaikkaansa, kuopiolaiset joutuivat sen sijaan nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia. Himoittu jatkopaikka ja unelmoitu lohkovaihe jäivät jälleen saavuttamatta dramaattisen ratkaisuottelun lopputuloksena.

Lopputulos merkitsi myös joukkueen pitkän tappiottoman otteluputken katkeamista. Pauliina Miettinen tuli joukkueen uudeksi päävalmentajaksi toukokuun lopussa ja KuPS ehti pelata siitä lähtien ennätysmäisesti yhteensä 16 tappiotonta kilpailullista ottelua peräkkäin: 13 liigapeliä (12 voittoa ja yksi tasuri), kaksi Suomen Cupin ottelua (kaksi voittoa) ja yksi UEFA-peli (Köge-voitto). Seitsemästoista peräkkäinen ottelu toi joukkueelle tänään ensimmäisen tappion sitten toukokuun 28:nnen päivän.

”Tämä pettymys pitää ravistaa nyt pois”

Pelin jälkeen päävalmentaja Pauliina Miettinen oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen sekä joukkueen päivän esitykseen.

”Joukkue ei päässyt tänään parhaimpaansa eikä myöskään yksilötasollakaan oltu parhaimmillaan. En osaa sanoa mistä se tarkalleen johtui tänään ja se on tietysti se tärkein kysymys, johon pitää löytyä vastaus. Vaikea arvioida, oliko paineet liikaa tänään ja ehkä sitä pohtiessa pitää miettiä saako joukkue muuten kuin europeleissä tarpeeksi paineotteluita”, kommentoi Pade päivän suoritustasoa.

Tasoitusmaali jäi harmittamaan luonnollisesti myös Padea, mutta kärkivalmentaja myöntää, että välillä tallaiset tilanteet vain kuuluvat jalkapalloon.

”Tosi paljon harmittaa pelaajien ja kaikkien muidenkin puolesta, että tänään ei riittänyt meillä voittoon asti. Pienestä se oli kiinni ja tasoitusmaalikin tehtiin eikä sitä jälkeenpäin videolta katsottuna olisi pitänyt tuomita paitsioksi. Nämä on niitä pieniä pomppuja, jotka ei aina voi pomppia meille”, kertoo Miettinen tuntemuksiaan.

”Nyt pitää ravistaa tämä tappio pois näiden muutaman päivän aikana mitä meillä on ja keskittyä takaisin Kansalliseen Liigaan sekä Suomen Cupin finaaliin. Meillä on vielä paljon voitettavaa”, kääntää Miettinen katsetta kohti tulevaisuutta.