UWCL: KuPS KAATOI TANSKAN MESTARIN LUKEMIN 1-2

Kuopion Palloseura avasi urakkansa Mestarien liigan ensimmäisen vaiheen miniturnauksessa nappaamalla vakuuttavan 1-2 kotijoukkue HB Kögestä. Voitolla KuPS etenee lauantaina kello 17:00 pelattavaan loppuotteluun.

Kuopion Palloseura matkusti Tanskaan jo maanantaina ja pääsi tutustumaan peliareenaan rauhassa eilen tiistaina pidetyissä valmistavissa harjoituksissa. Joukkueen vireystason otteluun lähdettäessä pitikin olla tapissa, mutta valitettavasti ottelun alkua hallitsi kotijoukkue HB Köge.

Ensimmäinen 15. peliminuuttia oli todella vaikeata kuopiolaisjoukkueelle. Tanskalaisjoukkue pystyi hallitsemaan kotiyleisönsä edessä peliä ja KuPS joutui puolustuskannalle. Keltamustien alakerta kuitenkin piti oman maalinsa pitkään puhtaana kunnes 30. peliminuutilla Köge siirtyi Cecilie Fløen maalilla 1-0 johtoon.

Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 1-0 johtoasemassa, mutta KuPSin päävalmentaja Pauliina Miettinen teki kaksi ratkaisevaa vaihtoa tauon aikana: Hannah Sharts ja Lavdije Begolli pukivat päälleen KuPSin pelipaidat ja juoksivat kentälle tauon päätyttyä.

Tasoitusmaalia ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä toista jaksoa oli pelattu vain kolme minuuttia, kun Lavdie Begolli puski lukemat 1-1. Maali rakentui oikealta laidalta ja ratkaisevan matalan keskityksen maaliin antoi tutkaparin toinen osapuoli eli Gentjana Rochi.

Maalin jälkeen kuopiolaiset ottivat pelinhallinnan vahvemmin itselleen, ja minuuttiminuutilta johtomaalin haju leijui vahvemmin ilmassa. KuPS kannattajat joutuivat kuitenkin jännittämään aivan viimeisille minuuteille asti, sillä ratkaiseva voittomaali nähtiin vasta varsinaisen peliajan jälkeen, kolmannella lisäminuutilla. Sirenin antama kulmapotku laskeutui sopivasti vitosen rajalle, jossa erikoistilanteeseen noussut puolustaja Sharts oli valmiina ja puski pallon upeasti maaliin.

Tuomarin vihellettyä pilliin ottelun päättymisen merkiksi, komeili tulostaululla edelleen lukemat 1-2 ja KuPS etenee Mestarien liigan ensimmäisen vaiheen miniturnauksen loppuotteluun.

Kuopion Palloseuran avauskokoonpano UWCL ottelussa HB Köge – KuPS. KUVA: Tero Taipale

”Uskallettiin pelata omilla vahvuuksilla toinen jakso”

Päävalmentaja Pauliina Miettinen oli enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen, mutta näki varsinkin ensimmäisessä jaksossa pieniä ongelmakohtia.

”Ensimmäinen jakso pelattiin käsijarru pohjassa eikä uskallettu pelata omaa peliämme ollenkaan. Lopputuloksen kannalta oli kuitenkin tärkeätä, että kestimme alun vaikeat minuutit, vaikka oma pelimme ei näyttänytkään siltä miltä sen pitäisi”, kertoo Pade ensimmäisestä nelivitosesta.

Toiselle jaksolle kentälle asteli aivan erinäköinen KuPS ja valmentajataiturilta nähtiin myös rohkea taktinen muutos.

”Puhuttiin kopissa paljon siitä, että meidän pitää pelata omaa peliämme eikä pelätä kentällä. Samalla reagoimme siihen, että Köge pyrki läpi pelin pelaamaan linjojen taakse ja se aiheutti meille vaikeuksia. Muutimme muodostelmaa viiden alakertaan ja sen avulla saatiin heidän vahvuutensa pelattua pois”, sanoo Miettinen tauosta.

Toisella nelivitosella tanskalaisella tekonurmella nähtiin kaksi kuopiolaisten maalia ja molemmat maalit viimeistelivät vieläpä vaihtopelaajat.

”Toisella jaksolla uskallettiin pelata omilla vahvuuksilla ja peli oli täysin meidän hallinnassamme. Tietysti sitä auttoi toisen jakson alun salamamaali, mutta silti tämä on osoitus siitä, että meidän täytyy luottaa omaan pelitapaamme ja voimme voittaa mitä vain. On myös upeaa nähdä, kun penkiltä kentälle tulevat pelaajat ratkaisevat otteluita meille”, kertaa toista jaksoa Miettinen.

Lauantai-iltana edessä on koko alkuturnauksen finaaliottelu, jossa Kuopion Palloseura kohtaa serbialaisen Spartak Subotican, joka voitti omassa välierässään Färsaarelaisen KÍ:n murskalukemin 7-0. Loppuottelu pelataan kello 17:00 suomen aikaa ja tiedossa on vastaavanlainen livelähetys kuin tämän päivän otteluista.

Kuopion Palloseuran mukana europeleissä: