Tao Stark tuo sähäkkää energiaa kentälle

Nuori ja taitava keskikenttäpelaaja tähtää pelilliseen läpimurtoon kuopiolaisseuran riveissä

Subway Kansallisessa Liigassa pelaava Kuopion Palloseura teki talvella onnistuneen pelaajahankinnan, kun 19-vuotias Tao Stark siirtyi Jyväskylästä mestarijoukkueen riveihin. Stark on hankkinut jalkapallokoulutuksensa keskisuomalaisissa seuroissa ja pääsee nyt kehittämään mainioita pelitaitojaan entistäkin paremmiksi kuopiolaisseuran laadukkaassa valmennuksessa.

Teräväliikkeinen keskikenttäpelaaja kutsuttiin mukaan U23-maajoukkueleirille, joka pidettiin helmikuussa Eerikkilässä. Hän on viihtynyt Kuopiossa hienosti ja on esittänyt väkeviä otteita kevättalven aikana pelatuissa harjoitusotteluissa.

”Hyvin mielin tulin tänne ja odotan jo innolla uutta liigakautta 2024. Olen viihtynyt hyvin uudessa joukkueessa, hyvin täällä on otettu vastaan ja kaupunki on oikein kiva. Hyvin olen sopeutunut uuteen joukkueeseen”, Tao kertoo. Hän aloitti oman jalkapallouransa Jyväskylän Nousussa, joka toimii pääasiassa Halssilan kaupunginosassa. Tao siirtyi Noususta eteenpäin JyPK:iin ja hankki lisää pelikovuutta pelaamalla samanaikaisesti myös naapuriseura FC Vaajakosken poikien joukkueessa E- ja D-ikäisten sarjoja.

Erinomainen sarjakausi 2023 naisten Ykkösessä Jyväskylän Pallokerhon riveissä

Voimakkaasti nousujohteinen pelaajaura on jatkunut tämän jälkeen JyPK:n B-junioreiden kautta seuran edustusjoukkueeseen saakka, kunnes oli oman liigadebyytin toteutumisen vuoro. Tämä tapahtui 29.9.2021, jolloin Tao pääsi Jyväskylän Pallokerhon riveissä vaihtopelaajana kentälle Ilves-ottelussa 79 peliminuutin kohdalla. Tämä kymmenminuuttinen on toistaiseksi Taon ainoa liigapeli Suomen kentillä.

Nuorten maajoukkuepelaaja on pelannut viimeiset kaksi vuotta JyPK:n edustusjoukkueessa vahvoin ottein. Vastuun määrä on kasvanut ja viime kausi 2023 oli suorastaan erinomaisen onnistunut. Tao pelasi viime vuonna naisten Ykkösessä 21 sarjaottelua ollen omalta osaltaan auttamassa seuraa nousemaan takaisin Subway Kansalliseen Liigaan pelikaudeksi 2024. Hänet valittiin huhtikuussa 2023 Ykkösen kuukauden pelaajaksi vakuuttavien peliesitystensä ansiosta.

”Henkilökohtaisesti se oli hyvä pelikausi itselleni. Sain vastuuta, pelata ja kehittyä. Liigassa pelitempo on kovempi kuin Ykkösessä ja liigassa taitotaso, kovuus ja fyysisyys ovat kovemmalla tasolla. Tältä vuodelta toivon hyvää kautta ja peliaikaa”, Tao sanoo. Hän ottaa nyt seuraavan kehitysaskeleen omalla pelaajaurallaan liityttyään kuopiolaisjoukkueen riveihin kaksivuotisella pelaajasopimuksella.

KuPS-joukkue vietti viime viikolla omaa talvilomaviikkoaan ja joukkueharjoitukset jatkuvat jälleen maanantaista lähtien. Seuraava harjoituspeli on ohjelmassa lauantaina 23.3., jolloin Tampereen Ilves saapuu vastustajaksi Kuopiossa pelattavaan otteluun.