Suomen Cup: Åland U – KuPS rp 4-2 (120 min 1-1)

Peliä hallinnut Kuopion Palloseura taipui dramaattisessa rangaistuspotkukisassa

Kuopion Palloseuran tämän kevään cup-taival katkesi lauantai-iltana pettyneissä tunnelmissa Maarianhaminassa. Suomen Cupin puolivälieräottelu Åland Unitedin ja KuPS:n välillä taisteltiin jälleen kerran pisimmän mahdollisen kaavan kautta, jonka jälkeen kotijoukkue pääsi juhlimaan arvokasta voittoaan. United eteni voittajaksi huippujännittävän rangaistuspotkukilpailun kautta maalein 4-2 edeten cupissa välieriin neljän parhaan joukkueen joukkoon.

Kotijoukkue siirtyi johtoasemaan 13 peliminuutin kohdalla, jolloin hyökkääjä Signy Aarna puski kulmapotkukeskityksestä pallon sisään: 1-0. United onnistui viimeistelyssä ensimmäisessä tilanteessaan. Vahvasti pelaava KuPS hallitsi ensimmäisen puoliajan pelitapahtumia lähes näytöstyyliin hyökäten voimakkaasti ja ansaittu tasoitusmaali tuli juuri ennen taukoa, jolloin hyökkääjä Lavdije Begolli onnistui sijoittamaan pallon takanurkkaan keskikenttäpelaaja Emma Peuhkurisen syötöstä: 1-1. Näissä numeroissa mentiin tauolle.

Kuopiolaisten selkeä pelinhallinta jatkui myös koko toisen puoliajan. Puolustuskannalla ollut Åland United onnistui pitämään oman maaliverkkonsa puhtaana aina jatkoajan loppuun saakka, joten 120 tiukan peliminuutin jälkeen ryhdyttiin laukomaan rankkareita. Kotijoukkue oli niissä tarkempi ja viimevuotinen cup-mestari United pääsee näin jatkamaan omaa matkaansa kohti tämän vuoden cup-finaalia.

Jälleen kerran värikäs jännitysnäytelmä

Joukkueiden keskinäiset ottelut ovat muodostuneet viime vuosien aikana värikkäiksi jännitysnäytelmiksi ja näin kävi nytkin. Kuopiolaisten pettymys oli tälläkin kerralla iso kitkerän tappion johdosta. ”Cupin henki on tulos tai ulos. Lopputulos tietenkin ärsyttää, mutta me pelaamme hyvin ja se antaa meille hyvää fiilistä”, päävalmentaja Ollipekka Ojala kiteytti joukkueen tunnelmat Maarianhaminasta.

KuPS-joukkue pelasi hienoa jalkapalloa Wiklöf Areenan hyvällä tekonurmella ja hallitsi pelitapahtumia käytännössä koko 120-minuuttisen ajan. ”Me loimme tarvittavan määrän paikkoja tämän pelin tappamiseen. Ensimmäinen puoliaika oli meidän täyttä hallintaa ja toinen puoliaika oli sitä myös. Tasoitusmaali ensimmäisen puoliajan loppuun oli täysin ansaittu. Pelaajat tekivät kentällä täsmälleen kuten me olemme harjoitelleet ja pelisuunnitelman mukaisesti. Parannuskohteiksi on nostettava erikoistilanteiden parempi puolustaminen sekä paremmin paikoista pallot maaliin”, päävalmentaja totesi.

”Åland puolusti hyvin omaa boksiaan. Tuommoista meillä tulee olemaan vastassa liigassakin, joten edelleen meidän pitää vaan harjoitella. Erikoinen peli oli taas kerran. Åland on hyvä tulosjoukkue ja cupissa se on tärkeää”, Ojala muistuttaa.

Maalit:
13 min Signy Aarna 1-0
44 min Lavdije Begolli 1-1

Rangaistuspotkukilpailu:
Gentjana Rochi: maalivahti torjuu
Monica Hagström: 1-0

Aino Kröger: tolppalaukaus
Sarah Troccoli 2-0

Emmi Siren 2-1
Katherine Loferski 3-1

Oona Siren 3-2
Aada Törrönen 4-2

KuPS: Vera Varis, Anni Hartikainen (90+4 min Anna Nurmi), Gabriella Cuevas, Nanne Ruuskanen, Maja Göthberg, Oona Siren, Emmi Siren, Emma Peuhkurinen, Anni-Maija Kauppila (85 min Heidi Leppämäki, 109 min Anna-Stina Simonen), Gentjana Rochi, Lavdije Begolli (54 min Aino Kröger)