Arkistokuva: Miska Savolainen / Mideas
Kovakuntoinen KuPS eteni cupin välieriin Anni Hartikaisen ja Roosa Ariyon osumilla
Kuopion Palloseura jatkaa Suomen Cupin finaalipaikan metsästystä voitokkain ottein. KuPS eteni lauantaina cupin välieriin kukistettuaan hallitsevan cup-mestarin Åland Unitedin maalein 0-2. Maarianhaminassa pelattu puolivälieräottelu eteni kuopiolaisten selkeässä hallinnassa ja Anni Hartikaisen sekä Roosa Ariyon hienot onnistumiset veivät keltamustan jatkoon neljän parhaan joukkueen joukkoon.
Hartikainen viimeisteli johtomaalin ensimmäisen puoliajan loppusekunneilla ja debyyttiottelunsa pelannut Ariyo onnistui maalinteossa toisen puoliajan loppupuolella. Åland United ei onnistunut tällä kertaa läpäisemään tiukasti pelannutta KuPS-puolustusta ja kuopiolaiset pääsivät näin juhlimaan arvokasta vierasvoittoa Unitedin omalla kotiareenalla. Cupin välierien pelipäivä on lauantaina 2.9. ja KuPS pelaa tuolloin oman välieräpelinsä Tampereella kohdaten liigajoukkue Ilveksen.
Åland United jäi tällä kertaa harvinaisen aseettomaksi
Ensimmäinen puoliaika eteni pitkään hyvin tarkan pelaamisen merkeissä ja maalitilanteet olivat hyvin harvassa. Åland sai viimeisillä lisäaikaminuuteilla omassa hyökkäyspäädyssään kulmapotkutilanteen, joka purkautui kuopiolaisten päästessä vastaiskuun. Nopea 4v2-vastahyökkäys päättyi Hartikaisen tarkkaan maalilaukaukseen ja KuPS-joukkue pääsi viettämään taukoa 0-1-johtoasemassa.
KuPS hallitsi ensimmäisen puoliajan loppupuoliskoa vankalla otteella ja sama jatkui toisella puoliajalla. Ålandin oma hyökkäyspelaaminen jäi nyt aika vaatimattomaksi ja KuPS-puolustus hoiti helposti harvat tilanteet. Oona Siren tykitti näyttävästi ylärimaan (68 min), kunnes hyökkääjä Lavdije Begolli syötti vaihtopelaaja Ariyon maalintekoon (83 min) tämän ehdittyä olla kentällä ainoastaan 12 peliminuuttia. KuPS pelasi Maarianhaminassa erittäin kypsää ja näyttävää peliä voittaen ansaitusti.
Päävalmentaja Pauliina Miettinen oli tyytyväinen oman joukkueen vahvaan esiintymiseen. Oma pelisuunnitelma onnistui hyvin ja sen ansiosta kova kotijoukkue pidettiin lähes täysin pelin ulkopuolella. ”Tasapainoinen esitys meiltä. Uhkaa ei kovin paljon ollut, sillä kollektiivinen puolustuksemme otti heiltä aseet pois. Puolustuspelaaminen toimi hyvin ja se ansiosta nopeat vastaiskut otettiin pois. Me saimme hyviä syötönkatkoja oikeaan aikaan”, päävalmentaja kiitteli keltapaitojen näyttävää pelaamista.
”Tämä oli meiltä kypsää pelaamista koko ajan. Ålandilla oli aika tiivis pakka, meidän murtautumispelaamiseen toivon vielä enemmän vaaraa. Hyvä sisääntulo uudelta pelaajalta Roosa Ariyuolta ja olen tosi tyytyväinen tähän voittoon. Täällä Maarianhaminassa ei ole koskaan helppoa voittaa ja varsinkin cupissa historian lehti kääntyi nyt uusiksi”, päävalmentaja iloitsi voittopelin jälkeen.
KuPS jatkaa omaa vieraspelikiertuettaan Maarianhaminasta Helsinkiin, jonne joukkue majoittuu tiistaina pelattavaa HJK-ottelua varten. Seuraava kotiottelu on ohjelmassa lauantaina 12.8., jolloin on Åland Unitedin vuoro saapua vierailulle Väre Areenalle 16:nnen sarjakierroksen liigaotteluun.
Viimeisimmät uutiset
12.10.2024
Subway Kansallinen Liiga: KuPS - HJK 0-012.10.2024
Tänään on keltamusta PELIPÄIVÄ !11.10.2024
OTTELUENNAKKO: KuPS - HJK la klo 14.15