Kuopiolainen Jan Blomberg matkustaa kavereineen Islantiin omien tueksi.
Kuopion Palloseuran pelaajien ei tarvitse kantaa huolta siitä, löytyykö ja kuuluuko Laugardalsvöllurin stadionilla Reykjavikissa torstai-iltana keltamustaa kannustusta. Takuuvarmasti löytyy, jos se on kiinni kuopiolaisesta kaveriporukasta, jonka keltamustat sydämet johdattavat seurueen torstain aamulennolla Helsingistä Islannin pääkaupunkiin.
– Saman tien, kun arvontatulos Konferenssiliigan liigavaiheeseen varmistui, alkoi vieraspelimatkojen suunnittelu. Lopulta reissut Islantiin ja Lontooseen lukittiin, taustoittaa torstaina Reykjavikiin suuntaava kuopiolainen Jan Blomberg.
Blombergilta löytyy vahvaa KuPS-taustaa myös valmennustehtävien merkeissä. Kuluva eurosyksy tuntuu siis syvällä sydämessä monellakin tapaa.
– Kyllä tämä mahtavalta tuntuu, että Kuopion Palloseura kirjoittaa sekä kuopiolaista, mutta myös suomalaista eurotarinaa. Mielettömän hienoa, Blomberg myöntää.
– Ja kun tiedetään, että miten valtavan työmäärän tähän tilanteeseen pääseminen on joukkueelta ja sen taustoilta vaatinut, niin ylpeyden määrä kasvaa entisestään. Rakkaus tätä seuraa ei kohtaan ei ole todellakaan ollut turhaa.
KuPS-kaverukset nousevat ilmaan Helsinki-Vantaan lentokentältä torstaiaamuna klo 7.20 ja Islannin ilmatilasta laskeudutaan saman tien pelipäivään ja Breidablikin kohtaamiseen Reykjavikin arktisessa syysillassa.
Paluu Suomeen odottaa vasta sunnuntaina, joten KuPSin toivottua vierasvoittoa ehtii analysoimaan torstai-illan jälkeen ajan kanssa, Islannin pääkaupungin maisematarjontaan samalla tutustuen. Blombergin mukaan torstai-illan elämystarjonta stadionilla ei rajoitu ainoastaan otteluun tai sen suotuisan lopputuloksen jahtaamiseen. Merkitys on suurempi.
– En haluaisi tuijottaa pelkkiä tuloksia. Haluaisin ajatella asiaa myös siten, että tärkeintä on olla oman joukkueen tukena missä sitten KuPS pelaakaan. Meidän seuramme, meidän kannattajamme ja sitten on se peli, jonka koemme yhdessä.
Kuopion Palloseuran perinteet sekä juuret ulottuvat niin syvälle maaperän uumeniin, että sellaisia elämänpituisia rakkaustarinoita ja yhteenkuuluvuuden tunnetta omaan joukkueeseen on vaikea jopa pukea sanoiksi.
Blomberg tiivistää asian mestarillisesti ja vastaansanomattomasti, kun lento Islantiin odottaa torstaiaamussa.
– Siellä missä KuPS, siellä mekin.