Otteluraportti: KuPS:n rutiini liikaa VPS:lle Liigacupin avauksessa

Kuopion Palloseura sai kilpailukaudelleen voitokkaan alun, kun se löi Vaasan Palloseuran 3-1 (2-1) Liigacupin avausottelussa Lippumäessä. Kentän säkenöivin pelaaja oli KuPS:n Janis Ikaunieks, joka iski vaasalaisten verkkoon kaksi komeaa maalia.

Veikkausliigaan noussut vaasalaisjoukkue ei tullut nöyristelemään hallitsevan Suomen Cup mestarin vieraaksi, vaan pyrkivät paineistamaan aktiivisesti kuopiolaisten puolustusta. KuPS:lla oli pelin ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana vaikeuksia löytää tasapainoa omaan pallolliseen pelaamiseensa. 

Vieraat livahtivatkin ottelussa johtoon kahdeksannella peliminuutilla. Kuopiolaiset hukkasivat pallon omalla kenttäpuoliskollaan ja VPS karkasi kahdella pelaajalla KuPS-vahti Johannes Kreidlia vastaan. Steven Morrisey tarjosi lopulta avopaikan Kalle Multaselle, joka viimeisteli varmasti vieraat johtoon.

KuPS:lla oli ottelussa lukuisia poissaoloja ja muun muassa Taneli Hämäläinen ja Clinton Antwi joutuivat pelaamaan heille vieraammilla paikoilla keskikentällä. Pelin edetessä joukkueen peli pääsi hiljattain parempiin uomiin ja kenttätapahtumat alkoivat kallistua kotijoukkueen eduksi.

Ottelun 19. minuutilla puntit tasoittuivat. Janis Ikaunieksin keskitys tavoitti maalin edestä Gabriel Bispon, jonka pusku painui maalin takanurkkaan.

Vajaa 10 minuuttia ennen taukoa KuPS iski uudestaan. Axel Vidjeskog keskitti taka-alueelle ja Ikaunieks tälläsi pallon komeasti suoraan volleysta ohi vieraiden maalivahti Teppo Marttisen.

Toisella puoliajalla molemmat joukkueet tekivät runsaasti vaihtoja, mutta otteen tarrasi vahvemmin vaasalaisvieraat. KuPS:n puolustus Diogo Tomasin ja Paulo Ricardon johdolla kuitenkin selvitti ilman suurempia ongelmia VPS:n hyökkäysaihiot. 

Loppunumerot 3–1:een iski lisäajalla ottelun viimeisestä hyökkäyksestä jälleen Janis Ikaunieks. Latvialainen otti keskialueella ensin taklauksen vastaan ja lähti etenemään vasemmalta laidalta kohti VPS-maalia. Lopulta Jänis nosti pallon noin 40 metristä yli hieman maalistaan irti olleen maalivahti Teppo Marttisen.

”VPS antoi talvikauden kovimman haasteen”

Liigacupin avaus ei ollut KuPS:lle helppo iltapuhde. VPS pelasi ennakkoluulottomasti ja paineisti KuPS:n ajoittain pitkiinkin puolustusjaksoihin. Lopulta KuPS:n rutiinitaso oli kuitenkin vieraille liikaa, eikä kotivoittoa voi pitää suurena vääryytenä.

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Simo Valakari oli ottelun jälkeen iloinen vaikeuksista huolimatta otetusta voitosta, mutta antoi rehdin tunnustuksen kovan vastuksen antaneille vieraille.

”VPS antoi meille talvikauden kovimman haasteen. He laittoivat meidät välillä todella ahtaalle. Kärsimme yhdessä ja pelaajat taistelivat hienosti voittoon, joka ei todellakaan tullut ilmaiseksi”, Valakari kertoo.

C-lohkon toisessa ottelussa SJK ja AC Oulu pelasivat 2-2 -tasapelin. KuPS:n seuraavassa ottelussa vastaan asettuu keskiviikkona 9. helmikuuta Seinäjoen Jalkapallokerho myös Lippumäessä pelattavassa ottelussa.

Päävalmentaja Valakarin mukaan joukkueelle jäi paljon parannettavaa VPS-ottelusta.

”Jouduimme välillä olemaan pitkäänkin ilman palloa, mutta hoidimme ne tilanteet tyylikkäästi. Työnteko jatkuu jälleen harjoituskentällä, meidän pitää pystyä kehittämään omaa pelaamistamme edelleen”, päävalmentaja päättää.

KuPS:n kokoonpano VPS-ottelussa (4-3-3)

Johannes Kreidl, Daniel Carrillo (78’ Samuli Miettinen), Diogo Tomas, Paulo Ricardo, Henry Uzochukwu (46’ Henri Toivomäki), Gabriel Bispo, Taneli Hämäläinen, Clinton Antwi, Fabio Schneider (78’ Niklas Orjala), Axel Vidjeskog, Janis Ikaunieks