Otteluraportti: KuPS myrskysi PK-35:n yli ja jatkaa sarjakärjessä

Kuopion Palloseuran alkukausi Kansallisessa Liigassa jatkui voitokkaana, kun KuPS voitti Väre Areenalla PK-35:n 4-0 (1-0).

Ennen lauantain otatusta molemmat joukkueet olivat aloittaneet kautensa ilman tappiota. Helsinkiläisvieraiden saldo neljästä ottelusta oli kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä, kun kuopiolaisten kausi oli alkanut neljällä voitolla.

Heti ottelun ensiminuuteista asti pelin kuva oli harvinaisen selvä. PK-35 pudottautui puolustamaan tiiviisti omaa maaliaan ja KuPS otti suvereenin pallonhallinnan.

KuPS:lla oli ottelun alussa vaikeuksia päästä murtautumaan hyvin puolustaneiden helsinkiläisten muodon sisään, mutta hetki hetkeltä paine PK:n puolustuksessa kasvoi ja vierasjoukkueen pallonhallintajaksot jäivät yhä lyhkäisemmiksi.

Pitkän hallintajakson päätteeksi KuPS iski ansaitusti ottelun avausmaalin 25. minuutilla. Aino Kröger nappasi irtopallon 16-alueen rajalla ja laukoi vasurillaan tarkasti pallon riman alle ja KuPS siirtyi johtoon. 1-0 lukemat jäivät myös ottelun taukotulokseksi.

Toinen jakso jatkui siitä, mihin ensimmäisellä puoliajalla jäätiin. KuPS heilutti tahtipuikkoa ja iski 53. minuutilla kahden maalin johtoon. PK-vahti Tanja Kotoaro haparoi keskityspallossa ja Gentjana Rochi osui liigauransa 99 maalinsa vieden KuPS:n 2-0 johtoon.

Ratkaisevan oloinen kolmas osuma lauottiin Lavdije Begollin jalasta pelin 67. minuutilla. Albanialaisen jo kauden 10 Kansallisen Liigan täysosuma oli komea, kun maalitykki pudotti rinnallaan alas Maja Göthbergin keskityksen ja laukoi puolivolleysta pallon alanurkkaan.

Ottelun loppunumerot 4-0:aan tyylitteli vaihdosta kentälle tullut Anni-Maija Kauppila, joka hyödynsi PK-puolustuksen löysäilyn ottelun viimeisellä minuutilla. 

Ottelun isosta kuvasta kertoo paljon se, ettei KuPS:n maalilla pelannut Fanny Söderström joutunut torjumaan ottelussa kertaakaan, eivätkä vieraat päässeet murtautumaan viimeiselle kolmannekselleen kuin yksittäisiä kertoja.

KuPS on aloittanut kautensa ylivoimaisella tavalla – viidestä ottelustaan KuPS on voittanut jokaisen hurjalla maalierolla 27-3!